Skandaali Böömissä
1400-luvun alun Böömissä meno oli kovaa. Kuollut kuningas Kaarle IV jätti jälkeensä valtatyhjiön, jota pyrkivät täyttämään hänen poikansa ja veljenpoikansa, klassiseen tyyliin tietenkin. Molemmat kuningaspyrkyrit rahoittivat kukin tahollaan palkkasoturiarmeijoita, jotka ryöstelivät ja murhasivat väärän puolen väkeä, jonka ainoa synti oli usein asua väärällä alueella. Eihän lantsareilla ollut sanan sijaa tuon ajan politiikassa.
Näin ikävästä tilanteesta alkaa myös Kingdom Come: Deliverance. Pelaaja on pienen kylän sepän poika, jonka kylä poltetaan maan tasalle böömiläisessä valtaistuinpelissä. Onnekkaiden sattumien kautta poika kuitenkin pääsee paikallisen lordin palvelukseen ja voi näin lähteä jahtaamaan himoitsemaansa kostoa. Matkalle mahtuu tietenkin yllin kyllin esteitä.
Kingdom Come: Deliverance on Kickstarterin kautta rahansa kerännyt keskiaikainen avoimen maailman roolipeli. Pelaajan tutkittavana on suurikokoinen kaistale Böömin kuningaskuntaa rakkaudella ja runsailla yksityiskohdilla toteutettuna.
Ensimmäiset tunnit pelin parissa olivat minulle ne parhaat. Kun pakollisen opetusosion jälkeen löytää itsensä suuresta, avoimesta ja sikamaisen kauniista maailmasta, tuntuu kuin vain taivas olisi rajana. Oli todella hauskaa vain vaellella pitkin maita ja mantuja katselemassa komeita maisemia ja löytämässä metsän siimeksestä muinaisia hylättyjä alttareita sekä muita kiinnostavia kohteita.
Salaisuuksista ja aarteista pitävät löytävät niitä yllin kyllin, samoin kuin sivutehtävien ystävät. Parinkymmenen tunnin mittainen päätarina on sangen puiseva ja kliseinen kertomus kostosta, salaliitoista ja valtaistuinpelistä, mutta sen kylkeen mahtuu paljon pientä kivaa. Sivutehtävissä pääsee osallistumaan noitien riitteihin, ratkomaan murhamysteeriä munkkiluostarissa tai vaikka kännäämään urakalla pikkukaupungin ranttalipapin kanssa.
Tekemistä irtoaa tehtävien puolesta useammaksi kymmeneksi tunniksi, mutta todennäköisesti peliin voisi helposti hukata toisen mokoman vaikkapa opetellessaan alkemian saloja. Viihdytin itseäni hetken aikaa metsästämällä pusikoissa jäniksiä ja kauriita varastamani jousipyssyn avulla, sekä tienasin hieman rahaa myymällä näin hankkimiani lihoja ja nahkoja paikallisille hämäräveikoille.
Siinä sivussa Kingdom Come esittelee kiinnostavan hahmonkehityksensä, joka on mallia ”tekemällä oppii”. Kun ratsastaa hevosella, tienaa hitaasti kokemuspisteitä ratsastuskykyynsä. Kun ammuskelee pupuja, oppii paremmaksi jousiampujaksi. Kun ylipuhuu paikallisen kyläläisen käräyttämään noitasiskonsa, voi saada kokemustason puhujana.
Aina muutaman kokemustason välein saa sijoittaa yhden kykypisteen relevanttiin kykyyn, jolloin voi vaikka oppia tinkimään paremmin, saada vastustajansa todennäköisemmin vuotamaan verta lähitaistelussa tai vaikka muuttumaan niin miehekkään aromiseksi, että kaikki naiset ovat keskusteluissa kuin sulaa voita – mutta hiippaillessa viholliset haistavat tulosi kaukaa.
Näiden ensimmäisten tuntien aikana olin aivan myyty, kun katkennut miekka kädessäni samoilin pitkin pusikoita etsimässä onneani ja raavin itselleni parempia aseita ja varusteita yksi bandiitti ja salametsästyssaalis kerrallaan.
”Kun pakollisen opetusosion jälkeen löytää itsensä suuresta, avoimesta ja sikamaisen kauniista maailmasta, tuntuu kuin vain taivas olisi rajana.”
Tasaista kyytiä ongelmat ja turhautumisen aiheet kuitenkin nostavat päätään, ja jossain siinä 18. pelitunnin kohdalla oli pakko lopettaa pelaaminen, etten olisi lyönyt näppäimistöä poikki pöydän kulmaa vasten.
Kingdom Come: Deliverancessa riittää ongelmia. Kuten niin monet muutkin entisen itäblokin pc-pelit, se on sangen buginen. Osa bugeista on huvittavia, kuten kaksi hevosta seisomassa nipussa linnan pihalla. Böömiläisten tekoäly on suorastaan olematon, joten esimerkiksi paras tapa ryöstää kauppa on vain jäädä päiväsaikaan seisomaan myymälään ja sitten pikaodottaa aamuyötä, jolloin kauppias on lähtenyt kotiin ja jättänyt pelaajan yksin aarteiden keskelle.
Valitettavasti mukaan mahtuu myös ikävämpiä bugeja. Vähän väliä pelihahmo juuttuu oviaukkoihin eikä yksinkertaisesti pääse kulkemaan niistä läpi. Tehtävien skriptaus myös bugailee vähän väliä, ja useamman kerran en vain pystynyt etenemään tehtävässä. Se on vähän ikävämpi juttu, jos edellisestä tallennuksesta on aikaa reilu tunti.
Miksi niin kauan? Koska Kingdom Comessa riittää myös huonoja ideoita. Näistä ehkä huonoin on tallennussysteemi. Peli tallentaa automaattisesti ennalta skriptatuissa kohdissa tarinaa tai kun nukkuu omassa sängyssään. Muuten on pakko tallentaa itse naukkaamalla pullollisen pelastajasnapsia, joka maksaa niin paljon, että vielä kymmenennen pelitunnin kohdalla yhden pullon hankkiminen on merkittävä sijoitus.
Takapakkia tulee siis helposti ja usein, varsinkin koska pelin taistelumoottori on suoraan helvetistä. Paperilla se on kovin realistinen. Aseita pidetään eri asennoissa, jotka määrittävät, millainen isku lähtee ja mistä suunnasta. Lyöntejä voi torjua tai väistellä, ja omia iskuja voi ketjuttaa komboiksi, joiden pitäisikin olla se paras tapa kiertää vihollisten turhan kovat suojaukset. Tarkoituksena on selvästi ollut mallintaa realistisesti keskiaikaista lähitaistelua.
Homma kuitenkin kaatuu pariin ongelmaan. Viholliset eivät pelaa samoilla säännöillä kuin pelaaja. Niiltä ei tunnu loppuvan kesto, vaikka miten huitoisi tai torjuisi. Ne reagoivat yli-inhimillisen nopeasti ja ovat muutenkin turhauttavan konemaisia vastustajia. Bugejakin piisaa. Iskut menevät usein suoraan vihollisten läpi tekemättä tippaakaan vahinkoa samalla kun omissa kolisee, luut katkeilevat ja kuolema lähestyy.
Jo yksinäistä vihollista vastaan tulee turpaan todella helposti, mutta peli tykkää heitellä vihollisia vastaan parhaimmillaan puolen tusinan ryppäissä, jolloin samaa kohtaa saa tahkota uudelleen ja uudelleen.
Kingdom Come: Deliverance on hyvin ristiriitainen peli. Hyvät puolensa se hoitaa erinomaisen hyvin ja tarjoilee elävän ja suuren maailman, jossa on hauska seikkailla ja tutkia. Tuntuukin siltä kuin kehitystiimin ajasta valtaosa olisi mennyt maailman tekemiseen ja erilaisten mekaniikkojen suunnitteluun.
Valitettavasti siinä sivussa ei jäänyt ehkä tarpeeksi aikaa varmistaa, että edes ne keskeisimmät mekaniikat, kuten taistelu, toimisivat hyvin. Turhautumisia, ongelmia ja töksähtelyjä riittää siinä määrin, että vain todella pitkäpinnaiset pelaajat tulevat näkemään tarinaa loppuun. Mikä valtava harmi!