Kingdom Hearts 2

Vaikka pelisarjaan tutustumattomat yritetään vetää tapahtumiin mukaan, kannattaa ennen Kingdom Hearts 2:n ostamista hankkia tätä nykyä Platinum-pelinä myytävä ensimmäinen Kingdom Hearts.

21.3.2013 14:53

Vuonna 2002 ilmestynyt Kingdom Hearts jakoi mielipiteet vahvasti kahtia. Toisia tuttujen Final Fantasy -hahmojen sekoittaminen Disneyn piirroshahmoihin ja elokuviin häiritsi suunnattomasti. Suurin osa peliä kokeilleista kuitenkin ihastui sen ennakkoluulottomaan asenteeseen, tunteikkaaseen tarinaan ja Final Fantasy– sekä Disney-elementtien saumattomaan yhteistyöhön. Squaresoft oli jälleen onnistunut, mikä näkyi myös myyntiluvuissa. Sekä Kingdom Hearts että myöhemmin GBA:lle julkaistu Chain of Memories jättivät tarinan sen verran pahasti auki, että oikeaa jatko-osaa odotettiin kuin kuuta nousevaa. Nyt se on vihdoin myös Euroopassa, mutta onko se hyvä? Kingdom Hearts 2:n tarina alkaa siitä, mihin Chain of Memories päättyi. Sora on ystäviensä Akun ja Hessun kanssa ollut unessa vuoden verran, ja hän herää vaiheittain todellisuuteen Twilight Town -nimisessä kaupungissa asuvan Roxas-pojan kautta. Vaikka alkuosan tarkoitus on lähinnä tutustuttaa pelisarjaa aikaisemmin pelaamattomat sen tapahtumiin, sillä on merkitystä myös itse tarinan kannalta.

Avaimet käteen

Varsinainen tarina seuraa Soran, Akun ja Hessun matkaa kuningas Mikin perässä halki erilaisten, Disney-elokuvien tapahtumia seuraavien maailmojen halki. Mysteerit eivät lopu tähän, vaan samalla pitäisi pysäyttää sekä universumia uhkaavat Sydämettömät että omien tavoitteidensa perässä kulkeva uusi pahuus. Sen liiemmin peli-iloa pilaamatta voi kertoa, että mukana olevat Disney-maailmat ovat huomattavasti paremmin suunniteltuja kuin ensimmäisessä osassa. Sora kumppaneineen vedetään mukaan elokuvien tapahtumiin entistä paremmin, graafinen tyyli muuttuu maailmojen mukana ja osansa saavat tällä kertaa piirrettyjen lisäksi myös ns. oikeat elokuvat. Sekä tarinallisesti että pelillisesti Kingdom Hearts II on juuri sellainen, kuin jatko-osan pitäisikin olla. Tarinaa avataan entistä tehokkaammin, ja pelimekaniikka on kehittynyt. Ensimmäisen Kingdom Heartsin suurin riesa olivat typerät tasohyppelykohtaukset, joista nyt on päästy lähes tyystin eroon. Myös Soran huvittava vaateparsi kokee hyvin nopeasti muodonmuutoksen, eikä keltaisen kuplavolkkarin näköisiä kenkiä tarvitse kiroilla kovinkaan kauaa. Tasohyppelyelementtien väistyttyä Kingdom Hearts 2 on puhdas toimintaroolipeli, ja sehän sopii! Ensimmäisessä osassa vielä hieman kankeat kontrollit ovat nyt erittäin sulavat, ja runsaslukuisista taisteluista on tehty mielenkiintoisempia. Pomojen erikoishyökkäykset ovat vaikuttavampia, ja kolmionäppäimellä aktivoitavat reaktiotoiminnot mahdollistavat erittäin näyttävien vastahyökkäyksien suorittamisen. Meininki on parhaimmillaan todella elokuvamaista. Pelaaja kontrolloi pääasiassa Soraa, valittua, jonka pääase on mystinen Keyblade-miekka. Vakiona mukana seuraava porukka koostuu ympäriinsä kilven kanssa säntäilevästä Hessusta ja Disney-hovin taikurina toimivasta Akusta. Varsin usein jommankumman näistä sankareista tosin korvaa joku muu hahmo, jotka lyöttäytyvät ryhmän seuraan kenttien aikana. Tekoälyseuralaiset taistelevat erikseen annettujen ohjeiden mukaan ja säilyvät hengissä huomattavasti ensimmäistä osaa helpommin. Tavallisen mätkimisen ja loitsujen heittämisen lisäksi taistelussa on tarjolla jos jonkinlaisia erikoishyökkäyksiä. Soran ja ryhmäläisten väliset erikoishyökkäykset ovat onnistuessaan usein avain vaikeiden tappeluiden voittoon. Soran voimakkaat Drive-muodot mahdollistavat ajoittain todellisen verilöylyn.

Synkkää ja kaunista

Ensimmäinen Kingdom Hearts oli aikalaisekseen todella kaunis peli, ja niin on myös Kingdom Hearts 2. Tavaraa on ruudulla parhaimmillaan hirveät määrät, eikä hidastumista havaitse missään välissä. Nämä kehut koskevat valitettavasti vain piirroselokuvamaista grafiikkaa. Tietyissä, realistisempaa grafiikkaa tarjoilevissa maailmoissa animointi on joskus hieman tökkivää. Ääninäyttely on pääosin todella autenttisen tuntuista, joskin pari radikaalimpaa tasonlaskua on havaittavissa. Kingdom Hearts 2:n tarina on kunniakasta jatkoa ensimmäiselle osalle. Se tarjoaa päätarinan varsin synkkien ja vakavien teemojen vastapainoksi sellaista hersyvää huumoria ja iloa, jollaiseen Disneyn ystävät ovat tottuneet. Ikimuistoisten hahmojen tapaaminen tuntuu aina hienolta, ja ei voi kuin sääliä puristeja, jotka jättävät Kingdom Heartsit tämän takia kokematta. Positiivisena puolena tällä kertaa myös Final Fantasy -hahmot ovat enemmän esillä. Vaikka jatko-osan uudistukset ovatkin lähes täysin positiivisia, yksi asia pistää ikävästi silmään. Peli on nimittäin varsinkin alkupuolella huomattavasti ensimmäistä osaa helpompi. On kuitenkin vaikea sanoa, kuinka paljon tähän vaikuttavat toverien kehittynyt tekoäly ja entistä sulavammat kontrollit. Joka tapauksessa noin parinkymmenen ensimmäisen pelitunnin aikana kuolemanvaara on hyvin olematon, joskin tämän jälkeen vaikeustaso lähtee kyllä nousuun. Kingdom Hearts 2 on kaikkea, mitä jatko-osalta voisi toivoa: suurempi, kauniimpi, viimeistellympi, tunteikkaampi ja samalla ehdottomasti loppuvuoden merkittävimpiä pelijulkaisuja. Vaikka pelisarjaan tutustumattomat yritetään vetää tapahtumiin mukaan, kannattaa ennen

Aitoa ääninäyttelyä

Square-Enixin ja Disneyn panostaminen pelisarjaan näkyy jo pelkästään näyttelijävalinnoissa. Soran ääninäyttelijä on Haley Joel Osment, Kuudennen aistin pikkupoikana vakuuttanut nuori näyttelijä. Aitoa Disney-kastia on mukaan hankittu myös kunnioitettava määrä. Akun äänenä toimii hommaa piirretyissäkin vuodesta 1985 hoitanut Tony Anselmo, ja Hessun äänenä samaisia hommia vuodesta 1986 tehnyt Bill Farmer. Pienemmissä rooleissa nähdään lukuisia Hollywood-tason näyttelijöitä, esimerkiksi American Beauty -tähti Mena Suvari Aeriksena, Christopher ”Saruman” Lee Ansemina ja James ”Darth Vader” Earl Jones Mufasana. Huvittavana yksityiskohtana esimerkiksi kapteeni Jack Sparrow’n äänenä toimii James Arnold Taylor, jonka tunnetuimpia suorituksia tähän mennessä on ollut Tiduksen rooli Final Fantasy X:ssä

Tetsuya Nomura, mies unelmien takana

Kingdom Hearts -sarja on helppo henkilöidä yhteen mieheen, Tetsya Nomuraan. Vuonna 1970 syntynyt Nomura aloitti Squaresoftilla 1992, ja miehen kädenjälki näkyi ensimmäistä kertaa Final Fantasy V:n taistelugrafiikoissa. Nomuran ensimmäinen merkittävä työ oli Final Fantasy VII, jonka hahmosuunnittelusta hän vastasi. Tämän jälkeen Nomura on vastannut lähes kaikkien Final Fantasy -sarjojen hahmosuunnittelusta, yhdeksättä osaa lukuun ottamatta. Miehen työ on saanut myös kritiikkiä osakseen, sillä esimerkiksi Squaren alkuperäisen päätaitelija Yoshitaka Amanon fanit ovat väittäneet Nomuran töitä mielikuvituksettomiksi ja Amanon töitä kopioiviksi. Ohjaajana Nomura on uudempaa mallia. Tällä saralla hänen töikseen lukeutuvat vain Kingdom Hearts -sarja sekä Final Fantasy VII -elokuva Advent Children. Tätä nykyä Nomura työskentelee Fabula Nova Crystalis: Final Fantasy XIII– ja Final Fantasy Versus XIII -projektien parissa.

9/10
JulkaisualustatSony PlayStation 2
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa