Kingdom Hearts 358/2 Days

Suosikkisarja toimii myös tuplaruuduilla

14.9.2011 23:07

Japanilaiset piikkihiuksiset hahmot sulautuvat saumatta klassisten Disney-elokuvien maailmaan toimintaroolipelissä Kingdom Hearts 358/2 Days. Peli toimii samalla niin fanituotteena pelisarjan intohimoisimmille ystäville kuin mutkattomana ensiaskeleena persoonallisen sarjan saloihin.

Tarina sijoittuu Playstation 2:n Kingdom Hearts -pelien välimaastoon ja sisältää paljon tuttuja hahmoja sekä tapahtumapaikkoja. Pelin päähahmo Roxas on mystisen järjestön jäsen, jolla on salaperäinen kytkös aiempaan päähenkilö Soraan. Sisäpiirinviittaukset palkitsevat osaltaan aiempiin peleihin paneutumisen. Tarinan seuraaminen ei kuitenkaan vaadi aikaisempien pelien tuntemusta, sillä myös sarjaan perehtymättömät pelaajat pääsevät tapahtumiin kiinni.

Keskeisiksi teemoiksi valitut kumppanuus ja ystävyys ovat miellyttävää nähtävää pelissä. Tarinaa on mukava seurata, vaikka kerronta ja sen sanomat jäävätkin yksinkertaisen itsetutkiskelun ja muistojen merkitysten arvioinnin tasolle. Kun pelin kaverukset istuvat jokaisen tehtävän jälkeen kirkkotornin kupeessa jäätelöä syöden ja elämää pohtien, ei tahattomalta komiikalta vältytä, mutta juonenkäänteissä riittää silti vaihtelua ja mielenkiintoa. Pelissä on runsaasti ikimuistoisia Disney-hahmoja, mutta sarjan peleistä poiketen tällä kertaa Final Fantasy -sarjaa edustaa ainoastaan yksinäinen Moogle.

Rytmi kohdallaan

Peli alkaa pitkäveteisesti, kun opettava perehdytysjakso tuntuu matelevan pienen ikuisuuden. Onneksi rytmitys kehittyy alun haparoinnin jälkeen huomattavasti, ja peli paranee jatkuvasti, mitä pidemmälle siinä etenee. Peli on jaettu tehtäviin, jotka koostuvat tasohyppelystä, ympäristön tutkimisesta ja viholliskohtaamisista. Seikkailussa on runsaasti sisältöä, mutta samalla riittävästi vaihtelua. Askareista suoriutuminen avaa myös vapaaehtoisia haasteita. Tehtävien rakenne mahdollistaa puolestaan lyhyemmätkin pelituokiot, mikä sopii vallan hyvin käsikonsolin käyttöön.

Reaaliajassa käytävät taistot ovat nopeita ja viihdyttäviä. Vapaa ja monipuolinen hahmonkehitys tuo taisteluihin taktisuutta, joka tekee pelaamisesta mieluisaa. Kasvava liikelista, uudet loitsut ja tehokkaammat esineet vahvistavat pelihahmoa hyvässä tahdissa. Hahmon hallinta on puolestaan vaivatonta, kunhan vain muistaa käydä vaihtamassa kamera-asetukset sutjakkaammiksi.

Tyylikästä toteutusta

Kingdom Hearts 358/2 Days on sarjan standardien tapaan näyttävä peli: värikäs ja sulava ulkoasu on Nintendo DS:n kolmiulotteisen grafiikan kärkikastia. Vaikuttava visuaalisuus luo mielekästä ilmapiiriä ja siten päästään nautittavaan Disney-fiilistelyyn, joka kasvattaa pelin luonnetta merkittävästi. Vaikka peli kierrättääkin tapahtumapaikkoja aiemmista osista, on niissä runsaasti mieleenpainuvia hetkiä ja tunnelmallisia kohtaamisia. Vankkaa ulkoasua tukee elävä musiikki, joka on tosin myös pääosin tuttua entuudestaan. Ääninäyttelyä ei tällä kertaa kuulla kuin muutamissa välipätkissä.

Kingdom Hearts 358/2 Days on tyylikäs ja viehättävä peli, jossa uusien asioiden näkeminen ja kokeminen kiehtovat pelaamaan. Monipuoliset tapahtumapaikat ja tehtävät muodostavat nautittavan kokonaisuuden, jonka parissa aikaa saa kulumaan kymmeniä tunteja. Sarja on siirretty onnistuneesti Nintendo DS:lle.

Moninpelin ilot

Kingdom Hearts 358/2 Days sisältää myös moninpelin, jossa pelataan yksinpelin kenttiä yhteistyössä aina kolmen kaverin kanssa. Harmillisesti peli ei tue nettimoninpeliä, vaan pelaaminen onnistuu ainoastaan paikallisessa langattomassa yhteydessä. Tästä huolimatta yhdessä pelaaminen on hyvä ja kaivattu uudistus, joka kiinnostanee pelisarjan faneja tarjoamalla ylimääräistä tekemistä.

8/10
Lisää luettavaa