Kirby and the Forgotten Land -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden huhtikuun numerossa 232. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Leppoisampaa pallottelua
Nintendon pinkki ja pyöreä sankari Kirby esiintyy 30. juhlavuotensa kunniaksi uudessa seikkailussa, joka on samalla ensimmäinen täysin kolmiulotteiseen liikkumiseen perustuva pääsarjan peli. Kirby and the Forgotten Land repäisee sankarin mukaansa karamellivärein korostettuun postapokalyptiseen maailmaan, jonne ilkeä Beast Pack -joukko on kaapannut kertaheitolla kaikki Kirbyn naapurit ja Dream Land -kuningaskunnan asukkaat. Toinen toistaan hullunkurisemmat eläimet ja kasvit odottavat kukistajaansa maustettuna kevyellä tutkimisella ja leppoisalla tasoloikalla.
Kirby-sarjan pelit ovat pääsääntöisesti olleet haastekertoimeltaan helpompia kuin Nintendon muut suursarjat. Siinä missä The Legend of Zeldat ja Mariot ovat pyrkineet haastamaan pelaajan taitoja, Kirby on tarjonnut rentoja hetkiä ja helposti lähestyttävän pelikokemuksen etenkin perheen pienimmille. Seikkailu Forgotten Land -maailman rauniomaisemissa jatkaa trendiä mutta pitää sisällään myös hieman pelottavampia hetkiä. Oli syynä sitten verraten syvempi tarinankerronta tai Kirbyn apua odottavien otusten ilmeikkyys, seikkailu tuntuu paikoin aikuisemmalta kuin moni edellisosa.
Forgotten Landissa seikkaillaan tyypillisissä tasoloikkamiljöissä, kuten vehreillä kukkuloilla, trooppisilla rannoilla, viidakoissa ja raunioissa, mutta erityisesti vesikentät ja ihmiskaupunkien maisemat vetoavat nintendomaiseen tapaan. Aivan kuten Super Mario Odysseyn New Donk Cityssä, värikäs tasoloikka soljuu hyvin betonikompleksien ympärillä. Myös kauniit trooppiset maisemat tuntuvat kovin kutsuvilta, vaikka seassa saattaa olla myös pandemia- ajan kaipuuta palmun alle. Kirbyn uusin seikkailu ei ehkä häikäise jokaisella visuaalisella osa-alueella, mutta maisemia jäi tuijottamaan tämän tästä.
Tasoloikka sujuu vauhdikkaasti napakan ohjauksen ja anteeksiantavien kykyjen ansiosta. Kirby myös huitoo ja ampuu asioita tarkasti vihollisia kohti, vaikka tähtääjiä olisi ohjaksissa hyvin erilaisilla taitotasoilla. Tiettyjen vihollisten syömisestä palkitaan erikoiskyvyillä, joissa on valitettavasti pieniä päällekkäisyyksiä ja osaksi jopa turhiakin tapauksia, varsinkin kun otetaan huomioon vihollisilta anastettujen voimien eri päivitystasot. Jokaista kykyä voi käyttää etenemiseen mallikkaasti, mutta tarvitaanko esimerkiksi melkein identtistä bumerangihattua ja ampuma-asekykyä tai kahta samanlaista versiota myrskyhyökkäyksestä? Tilausta olisi sekä uusille rivivihollisille että niiltä anastettaville kyvyille.
Peruasioiden ollessa näinkin lujasti hallussa on mukaan laitettu erityisiä mouthful-kohteita, jotka Kirby voi nielaista suuhunsa varsinaisen erityiskykynsä lisäksi. Irtaimistosta voi nielaista arkisia asioita, kuten portaikkoja, arkistokaappeja, trampoliineja tai henkilöautoja, jotka toimivat osin loogisesti ja osin hieman kekseliäämmin tavoin. Autolla voi toki hurjastella lyhyitä pätkiä kerrallaan ja murskata seiniäkin, mutta trampoliinin yhdistäminen soutuveneeseen saa aikaan pikavauhtia liikkuvan ohjuksen, jolle kumartavat sekä krokotiilit että edessä kelluvat esteet.
Loikkaus kolmiulotteiseen maailmaan on tehnyt hyvää Kirbylle. Edellinen osa Kirby Star Allies kärsi yksitoikkoisuudesta ja suunnattomuudesta, jonka ironiaa alleviivasi vasemmalta oikealle rullaava eteneminen. Vapaus tutkia ympäristöä parantaa pelikokemusta kertaheitolla, eikä tutkiva pelaaja pety, sillä erilaisia salaisuuksia löytyy kentistä jatkuvalla syötöllä. Löydöistä tärkeimpiä ovat vangiksi joutuneiden Waddle Dee -hahmojen pelastaminen. Häkkeihin heitetyt toverit löytyvät usein joko Kirbyn kykyjen mukaan avautuvilta reiteiltä tai nopeaa pulmanratkontaa vaativan päättelyn kautta. Miltei juoksusta selvitettävien salaisuuksien etsiminen jokaisesta kentästä on haastetasoltaan helpohkoa mutta kovin tyydyttävää puuhaa. Kirby on toden totta laiskojen viikonloppuaamujen peli, eikä siinä ole yhtään mitään vikaa.
Vaikeustasoon voi kuitenkin vaikuttaa jonkin verran, sillä peli tarjoaa helpotuksia jakavan Spring Breeze Mode -pelitilan lisäksi Wild Mode -vaihtoehdon, joka säätää haastetta tasoloikat edes auttavasti hallitsevalle pelaajalle sopivammaksi. Wild Mode pienentää Kirbyn osumapistepalkin pituutta ja tekee vihollisista moninkertaisesti haastavampia kukistettavia. Egon hivelyn lisäksi pelaajaa palkitaan myös lisävaluutalla, josta myös rokotetaan, jos viholliset onnistuvat jollain ilveellä kukistamaan Kirbyn kesken kaiken. Tuolloin kukkarosta napataan sata kolikkoa pois, mikä on lähinnä symbolinen rangaistus.
Olisin toivonut haastavampiakin kenttiä etenkin tasoloikan osalta. Seikkailu ei jää junnaamaan paikoilleen missään vaiheessa, mutta se perustuu liiaksi tukevasti jalat maassa säntäilyyn, eikä Kirbyn ilmeisen toimivia pomppimiskykyjä hyödynnetä kuin nimeksi. Muutamia kertoja väläytetään vilauksia potentiaalista, jonka kautta palluran toilailut voisi nostaa eräänlaiseksi modernien Mario-pelien introksi, mutta se mahdollisuus jätetään lähtötelineisiin – ainakin toistaiseksi.
Kolikkoja tarvitaan vain harvakseltaan, ja käyttökohteet vaihtelevat turhasta tuiki tärkeään. Kolikot voi kilauttaa gashapon-automaattiin, joka jakaa myös kenttien uumenista löytyviä keräilyesineitä. Huomattavasti merkittävämpänä sijoituskohteena kolikoita tarvitaan Kirbyn kopiokykyjen päivittämiseen. Pienellä panostuksella tulipallojen hönkiminen muuttuu jatkuvaksi liekkien puhkumiseksi, musketilla paukutteleva Ranger-kyky päivittyy kahden aseen versioksi ja bumerangien sijaan viskotaan chakram-rinkuloita soturiprinsessa Xenan tyyliin. Kirbyn taitoarsenaalin parantelu onkin varsin yksioikoisen seikkailun syvintä antia.
Aseiden päivittämiseen tarvitaan rahan lisäksi myös erityisiä tähden muotoisia aarteita, joita saa suorittamalla varsinaisen seikkailun edetessä avautuvia haastekenttiä. Tietyn kyvyn ympärille kasatut aikarajoitteiset kentät ovat hyvä tapa haastaa itseään kyvyn käytössä, mutta muuten niitä hyödynnetään varsin pintapuolisesti. Liekkien puhkumisella sytytetään häiriötekijöiden ja esteiden keskellä lyhtyjä, ja jääkruunu päässä yritetään luistella esterata läpi mahdollisimman pian, eikä aika yksinkertaisesti riitä vihollisten kukistamiseen. Haastekenttiin sisältyy myös tavoiteaika, jonka alittaminen on täysin vapaaehtoista. Päivitysresurssi kilahtaa reppuun, kunhan kenttä selvitetään jollain tapaa kelvollisesti. Onkin ilahduttavasti itsensä haastamisesta kiinni, jos tahtoo yrittää tavoiteaikaa vaikkapa juuri oman lempikykynsä kanssa.
Forgotten Landsia voi tutkia myös kahden pelaajan voimin yhteistyötilassa, jossa toinen pelaaja pääsee huitomaan ilkimyksiä bandanaa käyttävän Waddle Deen saappaissa. Yhdessä kenttien läpäisy toimii mallikkaasti, etenkin jos haluaa avustaa pienempää pelaajaa kiperämpien tilanteiden selvittämisessä.