Pikku Knackkonen
Knackista yritettiin taannoin rakentaa PlayStation 4:n maskottia, mutta toisin kävi. Muinaisista rakennuspalikoista kyhätyn olion toimintaloikka oli visuaalisesti nätti kuin Pixar-animaatio mutta kutakuinkin jokaiselta muulta osa-alueeltaan ontto, puuduttava ja sieluton. Se oli sääli, sillä PlayStationilla on pitkä historia Crash Bandicootin, Ratchet & Clankin, Sly Cooperin ja Jak and Daxterin kaltaisten laadukkaiden loikkasankareiden kanssa.
Vastoin kaikkia odotuksia Knack päätettiin kaivaa takaisin naftaliinista uusintakierrokselle, ja onneksi useimmat palaset loksahtavat tällä kertaa paremmin paikoilleen. Knack 2 korjaa roppakaupalla ensimmäisen pelin epäkohtia ja ongelmia, minkä myötä peliä uskaltaa jo kutsua lapsiystävälliseksi God of Wariksi. Pelaaminen ja eteneminen ovat yhä äärimmäisen suoraviivaista, mutta siinä missä ensimmäinen peli keskittyi puhtaasti puuduttavasta taistelusta toiseen ravaamiseen, jatko-osassa mätkinnän rinnalle on tuotu sitä paljon kaivattua tasoloikintaa.
Sujuviin loikintahaasteisiin on saatu ennen kaikkea ripaus omaleimaisuutta Knackin kasvamiskyvyllä, joka on yhä sidottu kerättyjen rakennuspalikoiden määrään. Hahmon koko ei ole enää pelkkä visuaalista vaihtelua tuova kikka, vaan kerätyt palaset voi milloin tahansa pudottaa ja kutsua takaisin Knackin ruumiiseen. Kykyä hyödynnetään hauskasti sekä kenttäsuunnittelussa että tapahtumien rytmityksessä, sillä pikku-Knack voi ahtautua pieniin koloihin ja irtopalaset voi jättää lojumaan vaikkapa painoa vaativille kytkimille. Koko herättää voimafantasian eloon myös taisteluissa, sillä vastaan ei vieritetä tuttujen vihollisten suurempia ja voimakkaampia versioita niin kuin edellisessä pelissä. Kun Knack on suuri, polvistaan tutisevat peikot ja robotit jäävät jalkoihin.
”Taisteleminen on yhä Knack 2:n keskeisin piirre. Siksi on hienoa, että yhteenotot ovat aiempaa reilumpia, hauskempia ja monipuolisempia.”
Uusista piirteistä huolimatta taisteleminen on yhä Knack 2:n keskeisin piirre. Siksi on hienoa, että yhteenotot ovat aiempaa reilumpia, hauskempia ja monipuolisempia. Lyönnin, potkun ja hypyn lisäksi Knackin taistelutaidot monipuolistuvat uusilla liikkeillä, joista jokainen on jatkuvasti käytössä, mistä kiitos lukuisille erilaisia taktiikoita vaativille vihollisille. Uusia haasteita kohdataan vielä hyvin myöhäisessä vaiheessa seikkailua, minkä ansiosta Knack 2:ssa palikkasankari tuntuu kehittyvän joissain määrin paremmaksi ja monipuolisemmaksi hahmoksi – toisin kuin ensimmäisessä pelissä, jossa alku- ja loppumetrien yhteenotot tuntuivat käytännössä tismalleen samoilta.
Vaikka Knack 2:n toiminta ei välttämättä ole sitä syvällisintä, pelaaminen soljuu eteenpäin viihdyttävämmin, paremmalla tahdilla ja tasaisemmilla välietapeilla. Myös edellispelissä ajoittain päätään nostaneista vaikeustasopiikeistä on päästy eroon, sillä Knackin energia palautuu nyt ajan kanssa keskellä kiivaintakin taistelukenttää. Toisin sanoen kehittäjät ovat ottaneet kuuleviin korviinsa lähestulkoon kaiken ensimmäisen pelin osakseen saaman kritiikin, paitsi aivan yhtä tyhjänpäiväisen tarinan ja sieluttomien hahmojen osalta. Latteat yritykset rakentaa pökkelömäisten sankareiden ja konnien välille kemiaa, huumoria tai ylipäätään dialogia aiheuttavat pelatessa lähinnä myötähäpeän aaltoja.
Suurin pelillinen särö on silti Knack 2:n mainostetuin lisäys eli kahden pelaajan saman ruudun yhteistyötila. Kahden Knackin myötä toiminnan selkeys katoaa kertaheitolla, kuten myös tasoloikinnan sujuvuus selkeästi yksinpeliä varten suunnitellun kameratyöskentelyn takia.
On totta, ettei Knack 2 mullista pelejä tai edes omaa lajityyppiään. Se on silti tasaisen varma ja viihdyttävä toimintaloikka kaikille lajityypin ystäville, mikä on paljon enemmän kuin edellispelin jälkeen saattoi odottaa. Mikäli kehityssuunta jatkuu samaan malliin, ehkäpä Knack 3:sta kehkeytyy jo erinomainen peli.