Joku Sonyn Japan Studion työntekijä lienee toden teolla kyllästynyt perinteiseen toimistotyöhön, sillä tällaisia sekopäisiä peli-ideoita näkee harvoin. Kung Fu Riderissa ohjaa joko yksityisetsivä Tobya tai hänen sihteeriään Karinia. Jostain syystä he ovat joutuneet mafian jahtaamiksi ja joutuvat pakenemaan pitkin kaupungin rinteitä ja katuja mitä erikoisimmilla välineillä, väistellen samalla vastaan tulevia esineitä ja asukkaita sekä potkien kimppuun hyökkääviä vihollisia. Perinteinen toimistotuoli on hyvä ja varma ajopeli moneen käyttöön, mutta vaihtoehtoisesti menopeliksi voi valita vaikkapa pölynimurin tai matkalaukun. Matkan varrella voi kerätä kolikoita ja lisävauhtia menemällä tiukkojen paikkojen läpi tai tekemällä kung fu -liikkeitä mafian edustajiin. Menopelillä voi myös grindata kaiteita pitkin aitoon skeittipelityyliin.

Pelin kontrollit perustuvat vain kapulan heiluttamiseen ja ovat hiukan epätarkat. Monta kertaa lisävauhtia ottaessa ohjainta ylös alas heiluttamalla, hahmo saattaakin vahingossa hypätä, ja käännösten tekeminen on välillä hankalaa. Tiukkoja käännöksiä sisältävä ja nopeaa reagointia vaativa kenttäsuunnittelu ei ainakaan helpota asiaa, vaan tekee pelaamisesta välillä todella turhauttavaa. Kenttien välillä ei kauheita eroja ole, joten katuja pitkin rullailu käy myös nopeasti varsin tylsäksi.

PlayStation Network -pelinä Kung Fu Rider olisi vielä menetellyt hetken hupina, mutta melkein täysihintaiseksi peliksi sisältöä on aivan liian vähän, toteutus on kehno eikä idea kanna maaliin asti.

4/10
Lisää luettavaa