Mobiilien parasta Laraa

Lara Croft on vuosien aikana esiintynyt monilla eri alustoilla, mutta mobiilipuolella suuria onnistumisia ei juuri ole ollut. Tilanteen korjaa kertaheitolla äskettäin julkaistu pulmapeli Lara Croft GO. Se jatkaa samalla toimivalla vuoropohjaisella pulmapelikuviolla kuin vuosi sitten julkaistu Hitman GO, mutta lisää liikkumiseen uuden ulottuvuuden.

Pelin idea on seikkailla Laralla läpi muinaisten raunioiden, luolien ja viidakoiden vanhaa artefaktia etsiessä. Siinä sivussa kerätään kentistä muitakin aarteita ja keräilyesineitä, jotka muun muassa avaavat Laralle uusia asuja. Liikkuminen tapahtuu ruutu kerrallaan joko maata pitkin tai seinillä kiipeillen vuoropohjaisesti, jolloin Laran jokaisen liikkeen ja toiminnan jälkeen karttojen ansat, liikkuvat tasanteet ja vaaralliset eläimet liikkuvat tai toimivat myös. Ideana on löytää joka kentässä reitti loppuun saakka samalla vaaroja ja esteitä väistellen, mikä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Pelin kaksi ensimmäistä kenttää ovat varsin suoraviivaisia ja helppoja. Ne lähinnä näyttävät, mikä pelin idea on ja miten sitä pelataan. Tämän jälkeen vaikeusaste alkaa kuitenkin nousta todella nopeasti ja kentät muuttua entistä monimutkaisemmiksi. Tällöin pelin pulmaluonne astuu kunnolla esiin ja eteenpäin pääsy vaatii lukuisia yrityksiä ja aivonystyröiden ahkeraa hieromista. On kokonaan toinen juttu, kuinka monella riittää pinna pelin kaikkien tasojen läpäisyyn, sillä loppupuolen kentät ovat sadistisen hankalia – tai sitten en itse ole se penaalin terävin kynä. Joka tapauksessa pelaaminen ei missään vaiheessa loppupuolta lukuun ottamatta turhauta, sillä se on nopeaa ja helppoa. Laraa ohjaillaan ruutua sipaisemalla vaivattomasti, ja virheliikkeitä tulee harvemmin tehtyä. Vastaavasti kenttien vipujen, kytkimien ja liikkuvien osien käyttäminen koskettamalla on yhtä yksinkertaista.

Näin perinteisten pelien pelaajan näkökulmasta on hienoa, että jotkut pelikustantajat uskaltavat tehdä tunnetuista sarjoistaan tai hahmoistaan myös itseeni vetoavia mobiilipelejä, jotka eivät ole liian simppeleitä tai kasuaaleja. Lara Croft GO on juuri tällainen erittäin laadukas pulmapeli, joka hyödyntää kosketusnäyttöä juuri oikealla tavalla. Lisäksi peli on myös erittäin kaunis. Se muistuttaa hyvällä tavalla etäisesti Laran ensimmäisistä seikkailuista ensimmäisellä PlayStationilla – ja samaa voi sanota itse asiassa koko pelistä, vaikka se vuoropohjainen onkin.

8/10

Loistava mobiilipulmapeli, joka onnistuu myös olemaan uskollinen nimikkohahmolleen.

Miika Huttunen

8/10
JulkaisijaSquare Enix
Peligenretpulmapeli
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa