Layers of Fear

Ankaraa ylipelottelua poteva kauhuseikkailu ei keksi pensseliä uudelleen, mutta jaksaa pitää otteessaan lyhyen kestonsa ajan.

1.4.2016 07:46

Taide on tuskaa

Puolalaisen Bloober Teamin kehittämä matka maalarin sielunmaisemaan on hyvä esimerkki YouTube-kauhusta. Layers of Fear tuntuu sekä hyvässä että pahassa siltä kuin se olisi rakennettu nimenomaan videointia ja katsomista varten.

Peli käynnistyy kartanon eteishallista ja tekee paria Dorian Grayn muotokuva -silmäniskua myöhemmin selväksi, että taidetta tarvitsisi tehdä. Nimettömäksi jäävä päähenkilö on inspiraationpuutteen kourissa kärvistelevä taiteilija, jonka perheidylli on ottanut takapakkia muutaman epäonnisen sattuman jälkeen. Kuutisen tuntia kestävän maalinhaistelun aikana kerrataan maestron traumoja ja yritetään saada selville, mitä on tapahtunut.

Lähtökohta on kiinnostava, sillä sisäisten demoniensa kanssa painivat taiteilijat ovat olleet hyvää tarina-ainesta siitä asti, kun taide keksittiin. Peli rakentelee kertomusta palikka kerrallaan ympäri kartanoa löytyvillä kirjeillä ja esineiden laukaisemilla takaumilla. Tarina on jaettu kuuteen osaan kartanosta kerättävien maalaustarvikkeiden mukaan, ja tarvike tarvikkeelta asiat alkavat mennä enemmän pieleen. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä vääristyneemmäksi kartano muuttuu. Seinät vuotavat maalia, huoneet vaihtavat paikkaa ja käytävät heittävät volttia.

Layers of Fear on kokonaisuutena nätti, ja tekijät ovat ilahduttavan hyvin perillä siitä, miten nimenomaan visuaalinen kauhu toimii. Käytävän seinässä lukeva ”älä katso taaksesi” ja ikkunassa juuri oikeaan aikaan häivähtävä varjo ovat vain hyvien ratkaisujen jäävuoren huippu. Säikytteet – ja tarinan jatkaminen – vaativat usein pelaajan reaktiota, kuten kameran suuntaamista, joten harmikseni kauhuja ei voi moonwalkata karkuun.

Ehkä kaikki Blooberin panokset ovat uponneet juuri reaktio-osuuteen, koska muuten peli kärsii pahasti tekemisen puutteesta. Se kulkee kiskoilla vaatimatta pelaajaltaan oikeastaan juuri muuta kuin kävelemistä. Hieman laskutavasta riippuen sanoisin, että kuusituntiseen savottaan mahtui kutakuinkin viisi simppeliä pulmaa. Nekin tuntuvat tarinan tukemisen sijaan enemmän yritykseltä laittaa pähkinöitä sekaan, jotta jotain tekemistä olisi. Numerosarjoja etsiskellään ympäristöstä useammin kuin kerran. Layers tuntuu siltä kuin se olisi tarkoitettu enemmän puhtaaseen säikyttelyyn kuin pelaamiseen, mikä tekee siitä erinomaista YouTube-kauhua. Käytännössä se on pelimuotoinen kummitusjuna.

En jaksa häiriintyä kummitusjunamaisuudesta tai käytännössä suoraan tubettajille suunnatusta pelattavuudesta. Eniten jäi sen sijaan kaihertamaan se, kuinka raskaalla kädellä Layers of Fear lopulta kauhuaan käyttelee. Pelko ei tule painostavasta ja ahdistavasta tunnelmasta, vaan siitä, että peli heittää ruudulle säikäytystä säikäytyksen perään vailla minkäänlaista huolta rytmityksestä. Genren peleille elintärkeät suvantokohdat jäivät uupumaan lähes kokonaan, joten pelkoon turtui nopeasti. Karkeasti kiteyttäen pelikokemus on kokonaisuudessaan sitä, että ensin mennään huoneeseen, sitten säikähdetään, sitten mennään toiseen huoneeseen ja säikähdetään taas. Sama toistuu kuusi tuntia. Puoliväliin mennessä puudutti niin paljon, että eniten pelotti, kun konsolin ruudunpäivitys kävi loppumetreillä takkuamaan.

Kömpelöstä rytmityksestään huolimatta Layers of Fear on vilkaisemisen arvoinen kauhukokemus. Pelattavuuden sijaan painopiste on yksityiskohta kerrallaan paljastuvassa tarinassa, joka pysyy riittävän mielenkiintoisena, jotta jatkuvan säikyttelytykityksen läpi jaksaa istua. Mitään uutta ja ihmeellistä se ei genreen tuo, mutta on sellaisenaankin kohtalaisen viihdyttävä elämys.

6/10
KehittäjäBloober Team
JulkaisijaAspyr Media
PeligenretKauhu
Pegi-ikärajatK-16
Pegi-merkinnätKiroilu
Lisää luettavaa