Köyhän miehen mysteeri
Edellisestä Professor Layton -pelistä on jo aivan liian kauan aikaa. Professoriparkaa ei ole nähty julkisuudessa neljään vuoteen, eivätkä pulmanpuutteiset fanit ole ainoita, joita katoaminen kummastuttaa.
Tuoreessa, hengästyttävästi nimetyssä Layton’s Mystery Journey -teoksessa miekkosen perään lähtee nimittäin tämän tytär, salapoliisidebyyttinsä kynnyksellä oleva Katrielle. Herttainen neito on vanhempaa Laytonia huomattavasti eloisampi ja vivahteikkaampi tapaus, eikä tämä jää ällissäkään isälleen kakkoseksi.
Etsivän roolissa nainen ei kuitenkaan suoriudu aivan yhtä mallikkaasti, mutta pitkälti ulkoisista syistä. Toisin kuin aiemmat Laytonit, uusin peli vaihtaa elämää suuremmat mysteerit parin tunnin mittaisiin mikronäytöksiin, joiden loppuratkaisut ovat usein arvattavissa ennalta jo ensi minuuteilla. Katriellella harvoin leikkaa yhtä nopeasti kuin pelaajalla, ja hakoteille eksyneen etsivän kaitsemista voisi kuvailla vähintään todella turhauttavaksi.
Pienemmän mittakaavan komennukset tekevät kyllä tehtävänsä upouuden ja varsin mittavan hahmokavalkadin esittelykanavana, mutta lihaa niiden luiden päälle kaipaa viimeiseen asti. Suurin osa ajasta vietetään kadonneita lemmikkejä etsien ja syntymäpäivälahjoja shoppaillen, eikä edes pelin nimessä mainittua salaliittoa oteta puheeksi kuin vasta vihoviimeisten tuntien aikana. Myönnettävä on, että uudistus tuottanee pettymyksen monille vanhaan kaavaan tottuneille faneille.
”Hahmot ovat muistettavia, huulenheitto hersyvää ja animaatio kaunista. Mikä kumma kirous lady Laytonia siis vaivaa?”
Layton-sarjan pääasiallinen anti kutkuttavien juonikuvioiden ohella on luonnollisesti pulmailu, jota Mystery Journeyssakin riittää parinsadan pähkinän edestä. Valitettavasti tuoreen teoksen valikoimaan on lipsahtanut aivan liian monta kompakysymystä, joilla pyritään johtamaan pelaajaa tahallisesti harhaan. Aivojumpasta katoaa mielekkyys hyvin nopeasti, kun vaivalloisen pähkäilyn tulos on liioittelematta puolet ajasta väärä jonkin kielioppiteknisen seikan tai loogisen porsaanreiän vuoksi.
On harmi, ettei pelikokemus ole kokonaisuudessaan kovin nautittava, koska Mystery Journeyn tuotantoarvot tuntuvat olevan muilta osin aivan yhtä korkealla kuin edeltäjiensäkin. Hahmot ovat muistettavia, huulenheitto hersyvää ja animaatio kaunista. Mikä kumma kirous lady Laytonia siis vaivaa?
Vastaus tähänkin mysteeriin löytyy helposti: peli julkaistiin menneenä kesänä mobiilialustoille, joiden kohdeyleisön mieltymykset ja tottumukset ovat selkeästi vaikuttaneet suunnitteluun syvästi. Mobiilipeliksi tuore Layton on toki todellinen mestariteos, mutta alustalle tyypillinen välipala-ajattelu ei käänny hyvin 3DS:lle sen kannettavuudesta huolimatta. Pitkäikäisen sarjan edustajana Mystery Journeylta on lupa odottaa hyvin perustein enemmän.
Pelin lopputahdit antavat kuitenkin ymmärtää, että Katrielle saatetaan marssittaa esiin uudemmankin kerran – mahdollisesti mielenkiintoisemmissa merkeissä. Nyt kun pakollinen esittelykierros on kärsitty, saattaa Layton hyvinkin palata entiseen kukoistukseensa jo seuraavassa osassa.