Lego Star Wars -sarjan kolmas osa keskittyy ajallisesti elokuvasarjan toisen ja kolmannen osan väliin sijoittuvan Clone Wars -animaatiosarjan tapahtumiin. Kloonisotien tarina ei ole välttämättä aivan niin hyvin tunnettu kuin elokuvat, mutta hahmot ovat tuttuja ja tarinan aikana sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Pelin tehtävissä riittääkin runsaasti vaihtelua toimintatasohyppelystä avaruustaisteluihin ja jopa kevytstrategiaan asti.

Tehtävien aikana päästään ohjaamaan muutamia ja koko tarinan aikana useita kymmeniä erilaisia hahmoja, esimerkiksi jedejä, kloonisolttuja ja droideja. Pelaaminen on huomattavasti hauskempaa kaverin kanssa, sillä yksin pelatessa tekoälyn ohjaamat hahmot tyytyvät vain seuraamaan pelaajaa orjallisesti.

Harmittavasti peli luottaa hiukan liikaa siihen, että pelaaja tuntee tarinan etukäteen. Tehtävien aikana tulee usein vastaan tilanteita, joissa pelaajalle ei kerrota, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Jumiin jää helposti, ellei tiedä kuinka tarinan pitäisi jatkua.

Itse kampanja on jaoteltu kolmeen eri haaraan, joiden tehtäviä voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä keskuspaikkana toimivasta avaruusaluksesta käsin. Legopalikoista koostuvasta pelimaailmasta löytyy runsaasti kerättäviä esineitä, vain tietyillä hahmoilla avattavia salareittejä ja muuta pikkusälää, joten tekeminen ei lopu ihan heti kesken.

Sarjan aiemmat osat läpi kolunneille peli tuntuu kuitenkin hiukan turhankin tutulta, sillä varsinaisia uudistuksia ei juuri ole. Sopivan yksinkertainen toiminta on silti suhteellisen hauskaa puuhaa etenkin kaverin kanssa pelattaessa.

6/10
Lisää luettavaa