Traveller’s Talesin viehkot Lego-sarjan pelit ovat hieno luomus. Ne tuovat nykyään jo aikuistuneillekin mieleen rakkaita muistoja lapsuuden leikeistä, mutta tarjoavat samalla yksinkertaisuutensa ansiosta puuhaa niin lapsille kuin koko perheellekin. Kun pelit on vielä sidottu nerokkaasti ajankohtaisiin populäärikulttuurin ilmiöihin ja varustettu toimivalla moninpelillä, on resepti ollut varsin toimiva.
Huippuohjaaja Peter Jacksonin kunnianhimoinen projekti venyttää Tolkienin Hobitti-kirja kolmen osan mittaiseksi elokuvasarjaksi on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Sopivasti trilogian kakkososan dvd-julkaisun kynnyksellä Warner ja Traveller’s Tales pukkaavat ulos Lego The Hobbitin, joka seuraa monessa mielessä Lego: Lord of the Ringsin polkuja. Valitettavasti sekä hyvässä että pahassa.
Lego The Hobbit pitää sisällään legoistetun version trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta niin, että tarina etenee suhteellisen tiukasti elokuvien tapahtumia noudatellen Keski-Maan kolkasta toiseen. PlayStation 4:llä maailma näyttää paremmalta kuin koskaan, mutta ikävä kyllä ehkä vähän liiankin tutulta: kun osassa paikoista käytiin jo Lord of the Ringsissä, tekijät ovat sortuneet ikäviin oikopolkuihin ja käyttäneet vanhoja rakennuspalikoita.
Kierrätys maistuu myös pelillisissä elementeissä, sillä pelaaminen tuntuu liian usein Lord of the Ringsin pelaamiselta vähemmän mielenkiintoisella hahmokaartilla. Sinänsä kentät on rakennettu mielenkiintoisesti, ja ne houkuttelevat tutkimaan laajuudellaan. Juonikenttien läpäisy avaa maailman osia vapaaseen tutkimiseen, jolloin niistä voi haalia aarteita uusien hahmojen avulla ja suorittaa yksinkertaisia minitehtäviä. Kaikki alueiden salat eivät aukea heti, vaan ne saattavat vaatia esimerkiksi myöhemmin rekrytoitavien hahmojen erikoistaitoja.
Lego The Hobbit tarjoaa lähes sata pelattavaa hahmoa elokuvasarjan päähenkilöistä hieman yllättävämpiin tuttavuuksiin. Näistä jokaisella on erikoiskyky, jolla voi esimerkiksi avata maailmankartoilla olevia esteitä tai vaikka louhia aarteita. Erityisesti hahmojen ulkonäköön vain olisi kaivannut vaihtelua, sillä nyt suurin osa kääpiöistä menee auttamatta sekaisin.
Itse pelaaminen on muista Lego-sarjan peleistä tuttua: yksinkertaista taistelua ja pientä ongelmanratkaisua. Ongelmanratkaisusta puhuminen voi tosin olla hieman harhaanjohtavaa, sillä yleisesti ottaen peli antaa varsin hyvät vihjeet siihen, mitä pitää tehdä ja millä hahmolla. Mikäli eteneminen vaatii legomateriaaleista luotua esinettä, on suurimpana ongelmana yleensä riittävän materiaalimäärän etsiminen. Yksinkertaisesta pelaamisesta saa astetta viihdyttävämpää, kun toisen mukana haahuilevan sankarin ohjaksiin saadaan aito ihmispelaaja. Tämä tosin onnistuu ainoastaan samalla pelilaitteella.
Lego The Hobbit on kuten elokuvakin: vähän samanlainen mutta heikompi kuin Lord of The Rings. Periaatteessa se tarjoaa tuttua ja turvallista Lego-toimintaa kauniisti toteutettuna, ja Keski-Maa on kiehtova kierrätetyistäkin legoista tehtynä. Samalla se kuitenkin on muistutus siitä, että Lego-pelien nykykonsepti alkaa olla uudistamisen tarpeessa, sillä sama resepti tuskin kantaa enää kovin monta peliä. Lisäksi voisi kritisoida myös sitä, että The Hobbitin tarina päättyy videopelinä samaan cliffhangeriin kuin toinen elokuvakin. Lego-pelejä tulee niin hirveää tahtia, ettei tällainen hoppu tunnu oikein perustellulta. Sitä paitsi jatko on nyt avoin – ajatteliko Traveller’s Tales tuoda trilogian päätösosan mukaan erillisenä lisäsisältönä tai vastaavana? Jos näin tapahtuu, toivon ja odotan hiukan kovempaa yritystä.
6/10
Tero Lehtiniemi