Alityöllistetyt säkkisankarit
Kun suosikkisarjan tekijät vaihtuvat, uutta peliä tulee syynättyä mikroskoopilla. Mikä on erilaista? Onko laatu tallella? Vai onko kaikki pilalla?
LittleBigPlanet 3:n tapauksessa eron huomaa pienistä asioista. Tyyli on piirun verran synkempi, vaikka söpöys ja leikkimielisyys ovat tallella. Kun Säkkipoika – anteeksi, Säkkihenkilö – pompahtaa läpi Nukketeatterin ja Notre Damen katedraalin yhdistävän kentän, joka puolella näkyvät rautapiikit, roiskunut punainen maali ja varjoissa suihkivat puiset hiiret tuovat mieleen Coraline-leffan. Venäläisten rakettilohikäärmeiden, kadonneen Hollywood-historian ja merihirviöiden mahaonkaloiden kautta rämpivä seikkailu tuntuu välillä jopa hieman hyytävältä, vaikka Hugh Laurien esittämä Newton-pahis on täysi pelle. Eikä kaikki muutos ole suinkaan pahasta, sillä Säkkiksen ohjauskin vaikuttaisi pikkiriikkisen tarkemmalta.
Mutta unohdetaan hetkeksi vanha sankari, vaikka sillä on nyt kiipeilykyky, teleporttikypärä, liukukoukku, rakettisaappaat ja puhalluksesta imuun vaihtava föönipyssy. Kun tuhon teepurkki avautuu ja kolme titaania herää eloon, vain kolme muinaisuuden sankaria voi ne pysäyttää, kunhan Säkkis saa ne ensin hereille.
Uudet sankarit ovat LittleBigPlanetin parasta antia ja samalla pelin suurin heikkous. Toggle on iso körmy, joka jyrää läpi esteistä ja vaihtaa hetkessä minimuotoonsa, joka kelluu veden päällä ja mahtuu pienimpäänkin onkaloon. Oddsock-koira juoksee ja hyppii läpi kenttien turbovauhdilla, ja Swoop-lintu lepattaa ympäriinsä vaihtaen välillä hurjaan syöksyvauhtiin. Näissä sankareissa on tehty kaikki oikein, sillä ne ovat yksilöllisiä, persoonallisia, söpöjä ja ennen kaikkea hauskoja pelattavia. Eikä niistä oteta tarpeeksi irti.
Yksinpelikampanja on turhan äkkiä ohi, ja se kulkee täysin ennustettavia polkuja. Ensin Säkkis etsii uuden sankarin vapauttavat taikakuulat, minkä jälkeen herännyt sankari pomppii tiensä läpi sen kyvyt opettavan kentän ja kohtaa lopputaistelussa yhden titaaneista. Sitten jamppa heivataan syrjään ja sama toistuu. Vasta aivan viimeisessä kentässä koko säkkijengi pääsee vaihtelemaan kunnolla hahmoja ja käyttämään erikoiskykyjään haasteissa, jotka ovat varmasti aivan nuorimmille pelaajille turhankin armottomia. Sitten kaikki on jo ohi. Jeeves ja Wooster eli vakkarikertoja Stephen Fry ja pahis-Laurie eivät edes pääse revittelemään yhdessä. Väliin mahtuu sekä rutiinikenttiä että muutama vallan upea tapaus, kuten 1950-luvun Amerikan pirtelöbaari, mutta Säkkiksen ja sankarien yhteistyötä ja erikoiskykyjä ei yksinkertaisesti hyödynnetä läheskään tarpeeksi.
Tietysti täytyy muistaa, että LittleBigPlanet on myös pelintekemisen alusta. Siinä suhteessa se on sarjan vahvin ja monipuolisin. Työkalujen määrä ja laatu hämmästyttävät, joten on varmaa, että jossain vaiheessa pelin mahdollisuudet hyödynnetään fanien toimesta. Kenttien uudenlainen syvyys ja animaatiotyökalut lupaavat aivan uudenlaisia asioita, kuten kunnon 3D-pompintoja, kunhan joku ehtii ne tehdä. Uusi tekijästudio Sumo Digital onkin selkeästi panostanut juuri luomisosastoon, mutta hintana on virallisen pelitarinan torsomaisuus. Sitä tasapainottaa toisaalta luomista opettava Popit Puzzles -tila, joka on itsessään kuin toinen yksinpelikampanja pulmapelipainotuksella.
Ostajan on siis kysyttävä itseltään, mitä hän odottaa LittleBigPlanet-kokemukselta. Pelkkään viralliseen pelitarinaan lähtevät pettynevät hieman, mutta mielikuvituksen ja luomisen alustana LBP on vain parantunut. Tuskin maltan odottaa, että uudet sankarit saavat siellä ansaitsemansa seikkailut.