LittleBigPlanet on yksi harvoista nimikkeistä, jota ei pysty pelaamaan hymyilemättä typerän näköisesti. Säkkipoju on vain kerta kaikkiaan onnistunut hahmo. Niin on onneksi hänen tähdittämänsä pelikin.

Iso planeetta pikkukonsolissa

LittleBigPlanetin PSP-porttaus julkistettiin jo ennen alkuperäisen tuloa kaupan hyllyille, ja hyvää on kannattanut odottaa. Sonyn Cambridge Studio on onnistunut tekemään mahdottoman ja ahtamaan pikkusuuren planeetan taskukonsolille. Pääsääntöisesti tässä on kaiken lisäksi onnistuttu ilman kompromisseja, mikä on pieni ihme.

Peli sisältää kaksi osa-aluetta, joista toinen on upeasti suunniteltu tasoloikka. Pelaaja omaksuu Säkkipojun roolin ja lähtee mystikon pyynnöstä maailmalle. Suuret bileet ovat tulossa, ja kaikki LittleBigPlanetin jumalat eivät ole vastanneet kutsuun. Säkkipojun tehtävä on saada heidät liittymään ilotteluun.

Tasosuunnittelussa ei ole annettu arjen realiteettien tulla mielikuvituksen väliin. Säkkipojun matka käy läpi Lähi-idän, kummituslinnojen ja Australian tutkimattomien korpimaiden. Uusia tasoja on tarjolla noin kolmekymmentä, joten vanhoillekin pelaajille löytyy uutta tutkittavaa. Kaikki tämä on höystetty pelin omintakeisella höpö-söpö tyylillä, josta aikuinen mies myöntää pitävänsä korkeintaan ase ohimolla.

Hyvässä tai pahassa, myös ilmavat kontrollit tekevät paluun. Säkkipoju liikkuu tarkasti käskettyyn suuntaan, mutta hyppiminen on edelleen hankalaa. Yksinpelin kentät muuttuvat nopeasti vaikeiksi ja vaativat usein tarkkoja hyppyjä liikkuvilta tasoilta toiselle. Säkkipoju hyppii ajoittain kuin hidastetussa elokuvassa, mikä aiheuttaa syvää turhautumista yksinpelin loppupuolella. Onneksi alkuperäisestä elämiin perustuvasta järjestelmästä on luovuttu ja tarkastuspisteelle voi palata niin monta kertaa kuin on tarvis.

Oma Ihku Maailma

Graafinen tyyli on tarkoin harkittu ja edustaa PSP:n kirkkainta kärkeä. Ajoittain suunnittelu keikkuu hyvän maun rajoilla, muttei koskaan ylitä sitä vaarallista linjaa, jonka jälkeen hauska ja söpö muuttuu ainoastaan ärsyttäväksi. Musiikki on paikoin loistavaa. Onpa mukaan saatu myös alkuperäisen pelin kertoja Stephen Fry, joka on kuin kirsikka kakun päällä.

Yksinpelin myötä paluun tekee myös editori. Alun perin PS3:lle julkaistuun emopeliin on suunniteltu noin miljoona kenttää. Seassa on jos jonkinlaista tuotosta, aina hyppivistä sukupuolielimistä täydellisiin umpikujiin. Mutta jos yksikin prosentti yhteisön hengentuotoksista on kuranttia, pelaamisen ei pitäisi loppua koskaan kesken.

PSP-versio ei kalpene isoveljensä rinnalla. Editorin avulla pelaajilla on käytännössä rajattomat mahdollisuudet luoda näköisiään kenttiä. Suunnittelua on virtaviivaistettu eikä kentän luominen ole enää aivan yhtä turhauttavaa kuin alkuperäisessä pelissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi helppoa. LittleBigPlanetin myötä on helppo katsoa, omaako mitään taitoja tasosuunnittelun saralla. Itse totesin olevani täysin lahjaton. Lahjaton tai ei, tasojen jakaminen yhteisön riesaksi on hyvässä ja pahassa yhtä helppoa kuin napin painallus.

Hiilikopio

Niin uskollinen kuin PSP-versio onkin esikuvalleen, moninpeli on päätetty jättää tyystin pois kuvioista. Tämä on sääli, sillä moninpelisessiot neljän pelaajan kesken olivat yksi alkuperäisen pelin suurista valteista. Onneksi editorin myötä yhteisöllisyys on läsnä ainakin jollain tavalla.

LittleBigPlanet on loistava lisä PSP:n ontuvaan pelitarjontaan. Se on helppo aloittaa ja lopettaa nopeasti, mutta tarjoaa editorinsa ansiosta myös tarpeeksi syvyyttä pidempiin sessioihin. Mutta vaikka editoriin ei koskisi pitkällä tikullakaan, on pelkkä yksinpeli jo itsessään syy tutustua LittleBigPlanetin omituiseen maailmaan.

9/10
Lisää luettavaa