Lord of Arcana on niin tyylipuhdas lajityyppinsä edustaja, ettei se vaivaudu juuri selittelemään itseään. Horodynin valtakunta on hajonnut neljään osaan sekä neljään osia edustavaan kiveen. Kivien yhdistäjä yhdistää myös valtakunnan, ja niille luovitaan luolastojen kautta. Sinä olet Horodynin tuleva sankari – edellisestä onkin jo aikaa. Mitäs siinä seisoskelet? Painu tutkimaan luolastoja.
Kaikki alkaa ja loppuu pieneen kylään, joka toimii eräänlaisena hubina koko seikkailulle. Niin pää- kuin sivutehtävät saadaan samasta paikasta sankarin kulkiessa luolastosta toiseen. Niin luolastojen kuin sivutehtävienkin rakenne on hyvin samankaltainen. Tapa muutama vihollinen, avaa lukittu ovi, tuhoa loppuvastus. Sitten siirry seuraavaan luolastoon ja toista.
Vaikka tarina on päämäärätön, korvaa pelimekaniikka sen puutteita. Se on tarpeeksi joustava tarjotakseen useita eri lähestymistapoja eri tilanteisiin. Pelaaja oppii matkan varrella niin uusia hyökkäyksiä kuin loitsuja, ja mukaan on eksynyt jokunen Final Fantasysta tuttu summon-taikakin, kuten Bahamuth. Matkaa varjostavat kuitenkin kontrollit, joiden kanssa joutuu hikoilemaan huomattavasti enemmän kuin hirviöiden kanssa. Kamerajärjestelmä on onnistuttu sössimään täysin, ja useimmiten pelaaja ei näe lainkaan, mitä ruudulla tapahtuu. Jatkuvat kuvakulman korjaukset puolestaan sotkevat nopeatempoisia taisteluja pahemman kerran. Myös itse taistelu on ajoittain kankeahkoa eikä hahmo osaa aina reagoida kunnolla esimerkiksi väistöliikkeisiin tai erikoisiskuihin.
Lord of Arcana tuntee yleisönsä. Se ei luo mitään uutta, mutta vanha kaava toimii edelleen. Luolastoja on hauskaa tutkia, ja pelin nopeasti kasvava vaikeusaste tyydyttää itseään ankarimmin piiskaavat soturitkin loppua kohti. Valitettavasti keskeneräisen oloiset kontrollit sotkevat paljon peli-iloa, ja koska juuri muuta sisältöä luolastojen tutkimisen lisäksi ei ole, saattavat ne olla kynnyskysymys lajityypin ystäville.