Lost Planet: Extreme Condition / Arvostelut / pelaaja.fi

Lost Planet: Extreme Condition

3.01.2007 // Kirjoittanut: Tero Lehtiniemi
84

Microsoftin Xbox-tuoteperhe ei ole koko historiansa aikana nauttinut kovin suurta suosiota kotimaisille valmistajille uskollisten japanilaisten keskuudessa. Tästä johtuen myös japanilaisvalmisteiset Xbox-pelit ovat olleet harvinaisia, joskin iloisia poikkeuksia. Yhdeksi merkittävimmistä voidaan lukea Lost Planet, jonka on suunnitellut Megaman-, Onimusha- ja muutamista Resident Evil -peleistä tuttu Keiji Inafune. Inafunen mieltymys Xbox 360:een on tosin jo pitempiaikaista, sillä saamme kiittää häntä myös erinomaisesta Dead Risingista.

Lost Planet on scifi-aiheinen kolmannen persoonan räiskintäpeli. Se sijoittuu kaukaiselle, ikuista talvea elävällä planeetalle, jonne ihmiskunta jostain käsittämättömästä syystä päättää asettautua taloksi. Tappavan kylmä pakkanen on valitettavasti pienimpiä planeetalla piileviä uhkia, sillä pian uudisasukkaat joutuvat tahtomattaan tutustumaan planeetan alkuperäisiin asukkaisiin, akrideihin.

Akridit ovat toinen toistaan ikävämpiä ja isompia hyönteismäisiä otuksia, jotka ajavat planeetan uudet asukkaat varsin nopeasti pakosalle. Akridien epäonneksi käy ilmi, että otuksien sisällään pitämä lämpöenergia on ihmiskunnalle mitä käyttökelpoisin energianlähde. Tästä innostuneena ihmiskunta palaa planeetalle uutta intoa täynnä – tällä kertaa tehokkailla VS-taisteluroboteilla varustautuneena.

Tie E.D:N III:iin

Lost Planetin sankari on Wayne-niminen mies, joka alkuvaiheiden jälkeen ajautuu muistinsa menettäneenä planeetalla majailevan lumipiraattiporukan hoiviin. Wayne ei muista menneisyydestään kuin pieniä pätkiä, mutta VS-pilottina hän on vertaansa vailla. Pelin varsin mukiinmenevä tarina pyörii pitkälti Waynen hämärän menneisyyden ympärillä, ja akridien lisäksi lusikkansa soppaan heittävät niin kilpailevat lumipiraatit kuin outo NEVEC-niminen ryhmittymäkin.

Tarina on kuitenkin loppujen lopuksi vain veruke messevälle räiskintäspektaakkelille, jossa jättiläishyönteisiä ja vihamielisiä ihmisiä pannaan matalaksi tuhatmäärin. Waynen kontrollointi on jaettu käytännössä kahteen eri osioon. Jalkapatikassa Wayne on haavoittuvainen ja heikommin aseistettu, mutta liikkuminen on helpompaa. Menoa helpottaa vielä kätevästi käytettävä kiipeilykoukku, jolla sankarimme voi nousta esimerkiksi rakennuksien katoille ja muihin vaikeasti saavutettaviin paikkoihin. Valitettavasti kiipeilykoukun olemassaolo tarkoittaa sitä, että mukaan on ympätty muutama ärsyttävä, koukun luovaa käyttöä vaativa tasohyppelykohtaus.

VS-robottien puikoissa meininki muuttuu. Roboja on erikokoisia ja -tehoisia, mutta aseistus niissä on joka tapauksessa huomattavasti jalkamiestä tehokkaampaa. VS-roboteilla on vaihtelevia erikoisominaisuuksia: jotkut esimerkiksi voivat muuttua nopeiksi lumikelkoiksi tai lentää pitempiä matkoja. Toisin kuin Wayne itse, robotit eivät saa menetettyä kestävyyttään takaisin, joten ne ovat käyttöiältään usein varsin lyhytaikaisia. Wayne voi käyttää robottien aseita myös jalkamiehenä ollessaan, tosin luonnollisesti tällaisten aseiden kantaminen vaikeuttaa liikkumista huomattavasti.

Aseistus on ehdottomasti pelin paras puoli. Tuliluikkuja löytyy kauhea määrä haulikoista ja rynnäkkökivääreistä futuristisiin sädepyssyihin. Ammuksia on pääosin tarjolla riittävästi, ja pelaaja pääsee raskaamman asearsenaalin makuun jo alkumetreillä. Erityisesti suurten VS-robottien ja massiivisten akridien tuhoamisessa on kunnon fiilistä. Arsenaalin tehokkuus pitää muutenkin huolen siitä, että tunnelma pysyy katossa.

Kovat piipussa

Teknisesti Lost Planet on juuri niin laadukas kuin voisi olettaa. Grafiikka on asianmukaisen vaikuttavaa, ja vaikutus tehostuu entisestään, kun mukaan lisätään laajat, avoimet kentät ja suuri määrä vihollisia. Animointi on sulavaa, eikä toiminta rupea takkuamaan isoissakaan rytinöissä. Räjähtävää materiaalia löytyy riittävästi sekä maastosta että pelaajan asevalikoimasta, ja sekä räjähdyksien että savun graafinen puoli on hoidettu tuhosinfonialle asianmukaisella rakkaudella. Kontrollit ovat pääosin kunnossa, joskin Waynen kääntymisvauhti voi tuntua hieman verkkaiselta ennen olkanäppäimillä tehtävien pikakäännösten löytämistä.

Ihan täydellinen Lost Planet ei loistavasta teknisestä toteutuksestaan ja hyvästä räiskintäfiiliksestään huolimatta ole. Jonkinasteisena aikarajana toimiva lämpöenergiamittari ei pääsääntöisesti ole ongelma, mutta tiukoissa tilanteissa loppuun kuluvan energiamittarin aiheuttama äkkikuolema on viimeinen asia, mitä kaipaa. Äkkikuolemat ja skriptatuista tilanteista johtuvat ongelmat harmittavat, erityisesti siksi, että tallennuspisteitä on paljon vähemmän kuin toisessa korkean profiilin Xbox 360 -räiskinnässä, Gears of Warissa.

Tasohyppelykohtaukset ovat mainio tapa pilata räiskintäpeli kuin räiskintäpeli, ja ikävä kyllä Inafune ei ole onnistunut pitämään näppejään erossa tästä kielletystä hedelmästä. Touhussa on sentään ollut järki mukana, eikä pelistä ole yritetty tehdä mitään kolmiulotteista Bionic Commandoa. Kiipeilykoukku pysyy pääasiassa apuvälineenä.

Loppujen lopuksi Lost Planetin viihdyttävyys on täysin kiinni siitä, kuinka pitkälle tuhansien avaruushyönteisten ja lumipiraattien tappaminen jaksaa kiinnostaa. Peli on teknisesti lähes aukoton ja hoitaa päätehtävänsä eli hyvän räiskintäfiiliksen tarjoamisen erinomaisesti. Edes satunnaiset tasohyppelyosiot tai muut pikku ongelmat eivät pilaa tunnelmaa. Moninpeli vaikuttaa erittäin potentiaaliselta, ja siihen palaammekin kattavammin ensi numerossa. Jos räiskinnännälkää on Gears of Warin jälkeen vielä jäljellä, Lost Planet on Xbox 360:n paras vaihtoehto sen tyydyttämiseen.

Keiji Inafune

Capcom-pelitalon menestystarinassa suurta osaa näyttelee vuonna 1965 syntynyt Keiji Inafune. Mies tunnetaan esimerkiksi Megaman- ja Onimusha-sarjojen luojana, ja hänen kykyään suunnitella mielenkiintoisia henkilöhahmoja on käytetty vielä useammissa peleissä. Esimerkiksi ikimuistoiset Street Fighter -hahmot ovat Inafunen käsialaa. Onimusha- ja Megaman-sarjojen laajentamisen lisäksi mies on työskennellyt esimerkiksi Resident Evil 2:n ja 4:n parissa. Inafunen ehkä merkittävin kulttuuriteko on kuitenkin tällä hetkellä se, että hän on yksi niistä harvoista japanilaisista pelintekijöistä, jotka jaksavat tehdä laadukkaita pelejä kotimaassaan varsin huonosti menestyneelle Xbox 360:lle.

Verkossa

Lost Planet tarjoaa yksinpelikampanjan lisäksi varsin kovat puitteet moninpelille. Maksimissaan 16 pelaajaa vetävät laajat kentät sekä suuri asearsenaali ja VS-robotit tarjoavat varmasti viihdettä pidemmäksi aikaa. Varsinaista moninpeliä ei testiversiolla valitettavasti voinut testata, mutta palaamme asiaan seuraavassa numerossa. Kiinnostuneet voivat ottaa moninpeliin varsin hyvää tuntumaa esimerkiksi Live-palvelusta imuroitavalla moninpelidemolla. Tämä moninpelidemo on siitäkin varsin poikkeuksellinen, että siitä saadun pelaajapalautteen perusteella valmiin pelin moninpelikäytäntöjä oikeasti muokattiin.

8/10

Kommentit

Käyttäjän Carbon kuva
Carbon

Hyvä peli, vaikka ei ole täydellinen!

Käyttäjän Hakkiz kuva
Hakkiz

Japanilaisessa designissa on särmää.

Käyttäjän Albedo kuva
Albedo

Hyvät paukuttelut! Hieman lyhyt.

Käyttäjän Scarface kuva
Scarface

HC-peli hc-pelaajille.

Käyttäjän Slobberi kuva
Slobberi

Paremp, kuin arvostelu kertoo.

Käyttäjän Matias Kainulainen kuva
Matias Kainulainen

Huikeita pomotaisteluita ja messevää moninpeliä

Käyttäjän Feldir kuva
Feldir

Lyhyt, mutta moninpeli on viihdyttävää

Käyttäjän OsKu kuva
OsKu

Hyvä perusräiskintä viileissä maisemissa

Käyttäjän Ryynix kuva
Ryynix

Loistokamaa

Käyttäjän lemmu kuva
lemmu

Yllätti positiivisesti

Nostoja