Pallo hukassa
Nimet Square ja Enix nousevat väkisin esiin, kun puhutaan japanilaisten roolipelien historiasta. Dragon Quest ja Final Fantasy ovat olleet 80-luvulta asti genren tärkeimpiä kulmakiviä, joiden hahmottamaa pohjaa ovat vieneet omaan suuntaansa myös Chrono Triggerin ja Star Oceanin kaltaiset klassikot. Erityisesti yhtiöiden 90-luvun tuotanto on edelleen sen verran visusti monien muistissa, että ”vanhoja hyviä aikoja” on ollut helppo haikailla, jos vaikkapa Final Fantasyn nykysuunta ei ole miellyttänyt.
Legendaaristen pelitalojen pohjalta muodostuneella Square Enixilla kaipuu vanhaan on havaittu. Jo kolmisen vuotta japanilaisjätti on pyörittänyt omaa pientä Tokyo RPG Factory -studiota, joka perustettiin luomaan pelejä nimenomaan vanhempien klassikkojen hengessä. Ensimmäisenä ajatuksen pohjalta syntynsä sai I Am Setsuna, ja nyt on julkaistu sen seuraaja Lost Sphear.
Lost Sphear kertoo tarinan pienessä maalaiskylässä asustavasta Kanatasta, joka huomaa olevansa avain maailmaa uhkaavan erikoisen katoamisilmiön pysäyttämiseen. Niin ihmiset kuin kokonaiset ympäristötkin ovat alkaneet hukkua mystiseen valkoiseen sumuun, jolla tuntuu olevan kytkös ihmisten muistoihin ja niitä kantaviin hirviöihin. Luonnonilmiötkään eivät kaikki ole kohdallaan, sillä varsinkin käsitys yöstä tuntuu kadonneen lähes kokonaan aikojen saatossa.
”Lost Sphear jää kaavamaiseksi paluuksi japanilaisroolipelien juurille.”
Lost Sphear on siis häpeilemätön seikkailu maailman pelastamisesta. Tätä siltä sopii periaatteessa odottaakin, kun tiedossa ovat Tokyo RPG Factoryn tavoitteet. Tarinassa piisaa kliseitä myös esimerkiksi maailmaa sotilasmahdillaan hallitsevan imperiumin muodossa, eikä hahmojakaan ole juuri järjellä siunattu, vaan niitä ajaa usein eteenpäin lähinnä pölkkypäinen naiivius.
Kehittäjät eivät kuitenkaan keksi näille kuluneille malleille mitään mielenkiintoista käyttöä. Lost Sphear jää nimenomaan kaavamaiseksi paluuksi japanilaisroolipelien juurille ilman näkyvää intoa ja sydäntä, jotka tekivät sen esikuvista aikoinaan vaikutusvaltaisia klassikoita. Tämä ei ole vain juonen ongelma, sillä varsinainen pelaaminenkin tuntuu jääneen puolikypsäksi. Taisteleminen tarjoaa kyllä lupaavan yhdistelmän Chrono Triggeria ja taktisemmista peleistä tuttua hahmojen liikuttelua, mutta sen mahdollisuuksia käytetään laihasti hyödyksi. Monet pakollisista kohtaamisista on suunniteltu enemmän rasittavan aikaa vieviksi kuin hauskalla tavalla haastaviksi.
Square Enixin vaikuttavan historian johdosta Lost Sphearilta on helppo odottaa enemmän kuin se lopulta tarjoaa. Se ei ole täysin hajuton tai mauton matka japanilaisen roolipeligenren juurille, mutta sitä pelatessa on silti selvää, että peli on tehty enemmän tarkistuslistan ehdoilla kuin varsinaisesta rakkaudesta lajiin.