Tutki rikospaikkoja Nintendo DS:n kosketuskynällä! Kerää vihjeitä ja johtolankoja juttelemalla ihmisille! Käytä psyykkisiä voimiasi pelastaaksesi uhrit! Lux-Painin takakantta tarkastellessa peli kuulostaa väkisinkin jonkin sortin Ace Attorney -peliltä, mutta ei nyt aivan kuitenkaan.
Lux-Painilla ja Ace Attorneylla on rikosteeman lisäksi se yhteinen piirre, että molemmat ovat japanilaisia seikkailupelejä, tai pikemminkin visuaalisia novelleja. Lux-Painin pääpaino on lähestulkoon puhtaasti tarinan ja dialogin seuraamisessa, ja pelaajaa ohjataan lähestulkoon aina tarinan vaatimaan suuntaan.
Tarina itsessään alkaa eriskummallisten itsemurhatapausten tutkinnalla. Tapausten takana on voimakas ihmismieltä nakertava loinen, jonka alkuperäisen kantajan etsiminen on kyseisten mielimatojen bongailuun erikoistuneen Atsuki Saijon harteilla. Johtolangat johtavat tämän psyykkisiä voimia hallitsevan sankarin paikalliseen kouluun, jonne hän soluttautuu uutena oppilaana.
Ikävä kyllä pelin päätukipilari, eli tarina, on hyvin sekava, tylsä ja mitäänsanomaton. Myös hahmot ovat suoraan sanottuna ärsyttäviä. Edes ne harvalukuiset pelattavat osuudet eivät tuo seikkailuun mitään merkittävää lisäarvoa. Kaiken kruunaa, ettei pelaajalle haluta heti kertoa, mistä peliosuuksissa on varsinaisesti edes kyse.
Lux-Painin tasosta kertonee myös, että tekstien käännöstyö on jäänyt pahasti puolitiehen. Huonon englannin huomaa viimeistään siinä vaiheessa, kun teksti ei täsmää ääninäyttelyn kanssa. Ja tätä tapahtuu hyvin usein.