Taika-akatemian rakastettu opettaja lähtee salaiselle ja vaaralliselle matkalle, jolle hän myös katoaa. Loogisena jatkona hänen oppilaansa kaappaavat koulun kätköistä löytyviä raketteja ja lähtevät pelastamaan tätiä. Matkaan tulee pieniä mutkia, kun kaikkien raketit syöksyvät eri planeetoille. Ennen pelastusretkeä pitää siis pelastaa pelastajat.
Täällä Pohjantähden alla
Magical Starsign jatkaa DS-pelien ylväitä perinteitä ja on niin tyyliltään kuin toteutukseltaankin sitä kultaisinta 16-bittistä meininkiä. Tarjolla on siis sokerisen pastellisävyistä grafiikkaa, yksinkertaista tarinankerrontaa ja vähän yllätyksiä. Nostalgiafanit ovat kuin kotonaan, muut tuskin tykästyvät.
Pelin universumia hallitsevat maagiset elementit. Tuli, vesi, ilma ja maa saavat seurakseen puun, valon ja pimeyden. Näiden välillä vallitsee tuttu tasapaino, jossa esimerkiksi tuli on voimakas puuta vastaan, mutta altis vedelle. Jokaista viittä pääelementtiä vastaa planeetta, ja planeetat kiertävät pelimaailman keskipisteenä olevaa aurinkoa noin puolen tunnin syklissä.
Jokainen pelin hahmoista käyttää jonkin tietyn elementin magiaa. Lisäksi kulloinkin voimakkaimmin loistava elementti antaa seuraajilleen reilua bonusta heidän kykyihinsä. Onnistunut taistelustrategia vaatii hyödyn maksimointia. Esimerkiksi varjopomoa vastaan hyökätään päivällä, jolloin tämä on heikoimmillaan, ja ryhmään otetaan valomaagin lisäksi jamppoja, joiden planeetat ovat vahvoilla.
Muuten taistelumoottori ei yllätä, vaan meininki on nostalgista, joskin jouhevaa. Tämä on onni, sillä valtaosa pelistä kuluu turhan tiheiden satunnaistaisteluiden parissa. Kokonaisuutena seikkailusta irtoaa hupia noin kymmeneksi tunniksi, mikä on auttamattoman vähän.
Ergonominen painajainen
Pelin pelaaminen tapahtuu omituisella ristiohjaimen ja kosketusnäytön välimuodolla. Periaatteessa lähes kaiken voi hoitaa ruutua näpyttelemällä, mutta tällöin varsinkin liikkuminen on epämääräistä. Painikkeiden kautta taas ei voi kuin liikkua, puhua vastaantulijoille ja käyttää joitain pelin esineistä. Näin tuloksena on melkoinen ergonomiapainajainen, joka tekee pelaamisesta turhauttavaa säheltämistä.
Pelin käsikirjoitus ei myöskään yllätä ketään. Kaikki on juuri sitä, miltä se ensi silmäyksellä vaikuttaakin. Tämän kestää, sillä meininki on mukavan rentoa ja huumori toimii. Mikäli Secret of Manan tyyppiset pelit iskevät, myös Magical Starsign maistunee torsosta käyttöliittymästään huolimatta.