Valven Portal-sarjan jättimäisestä suosiosta huolimatta ensimmäisen persoonan älypelien lajityyppi on koko historiansa ajan pysynyt melko suppeana. Muun muassa Sherlock Holmes -seikkailupeleistä tutun Frogwaresin Magrunner: Dark Pulse on tämän harvalukuisen genren edustaja, joka lainaa paljon paitsi esikuvastaan mutta myös Cthulhu-mytologiasta.
Tarinan pohjana on lähitulevaisuus, jossa ihmisten elämä on sidoksissa jättiyrityksen kaikkivoipaan LifeNet-verkkoon. Pelin alkaessa sen sankari Dax Ward on osallistumassa siviileistä astronautteja koulivaan kilpailuun. Kepeämielinen älykisailu muuttuu kuitenkin nopeasti kuolemanvakavaksi, kun Vanhat Muinaiset saapuvat sotkemaan kuviot.
Kuten nimestäkin saattaa arvata, Magrunnerin ongelmanratkaisu nojaa vahvasti magnetismiin. Kentät ovat pullollaan erilaisia hissejä, palikoita, katapultteja ja vastaavia, jotka Dax voi kädessään olevalla hanskalla varata joko vihreällä tai punaisella energialla. Ideana on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että samanväriset kohteet vetävät toisiaan puoleensa ja vastakkaisen väriset hylkivät toisiaan.
Yksinkertaisella idealla on kuitenkin saatu rakennettua suhteellisen monipuolisia ongelmatilanteita, jotka suurimmaksi osaksi onnistuvat tarjoamaan onnistumisen elämyksiä olematta silti liian vaikeita. Myöhemmin pelikokemusta syvennetään vielä ongelmilla, joiden ratkaisussa apuna tarvitaan myös Daxin Newton-robottikoiraa.
Magrunnerin maalailema idea Cthulhu-henkisestä scifiseikkailusta on ideana kaunis, mutta valitettavasti toteutus jää vaillinaiseksi. Alun kauhuelementit lässähtävät hyvin nopeasti, ja maailmanpelastustarina ei oikein istu itse peli-ideaan. Oma ongelmansa on se, että pelin loppuvaiheessa sorrutaan viljelemään liikaa äkkikuolemia ja tarkkuutta vaativia hyppypulmia. Kenttien muuttuessa yhä pidemmiksi pelaaminen käykin nopeasti turhauttavaksi.
Kaiken lisäksi Cthulhu-teeman raapaisu jää melko pintapuoliseksi, mitä kömpelö käsikirjoitus ei tue. Tarinan rakenne apinoi vahvasti Portalia, mutta Magrunnerin lonkeropääpahis tai muut hahmot eivät millään tasolla kilpaile samalla tasolla GLaDOSin kanssa. Lisäksi peliä piinaavat runsaslukuiset ja aivan liian pitkät lataustauot.
Magrunner on peli, jossa olisi teemansa puolesta melkoisesti potentiaalia. Pintapuolisuus ja laiska teemasta ammentaminen kuitenkin johtavat siihen, että pelaaminen maistuu jatkuvasti Portalin kevytversiolta. Erilaisesta ongelmanratkaisuteemasta huolimatta esikuvasta on ammennettu niin paljon, että minkään sortin omaperäisyyttä ei ole havaittavissa. Se on sääli, sillä rahkeita olisi ollut vaikka mihin.