Marc Ecko’s Getting Up: Contents Under Pressure

Musiikkipuoli on silkkaa rautaa. Mukana on katu-uskottavaa biittiä esimerkiksi RJD2:lta ja monilta muilta.

2.10.2011 16:07

Marc Ecko’s Getting Up on kunnianhimoinen ja kunnioitettavan rohkea tekele. Kuvitelkaapa: peli graffitiartistista, joka seikkailee ympäri New Radius -nimistä kaupunkia, hakkaa välillä kilpailevien jengien jäseniä ja poliiseja ja heittää joka välissä tagiaan seinälle? Ei välttämättä mikään sponsoreiden märkä uni.

Marc Eckon nimi muuttaa kuitenkin kaiken. Marc on entinen graffitiartisti, nykyinen vaatesuunnittelija ja mikä lie muu, jonka taskusta löytyy dollareita enemmän kuin rividuunari näkee koko elämänsä aikana.

Nyt peli on Marcin rahoituksen vetämänä viimein valmistunut, ja tunteet ovat ristiriitaiset. Ideana Contents Under Pressure on muutamaan vuoteen kiinnostavin peli koko konsolimaailmassa – rohkea, omaperäinen ja katu-uskottava. Mutta käytännössä maalia roiskuu pelaajan housuille, eikä kaikki vastaa täysin odotuksia.

Ahdasta ja ahdistavaa

Peli näyttää paikoitellen todella kauniilta. Kaikki on vähän tummaa ja epäselvää, mutta niinhän sen pitääkin olla. Ei graffiteja keskipäivällä käydä heittämässä. Toisaalta välillä pimeimmistä nurkkauksista ei ainakaan minun Sonyllani saanut kunnolla selvää.

Päähenkilö Trane on normihahmoa karismaattisempi huppareineen ja maalipulloineen, ja New Radiuksen kaupunki on likainen mutta mukaansa imevä – vähän kuin New York 80-luvun alussa. Ecko, itsekin New Yorkin kasvatti, on ollut mukana suunnittelemassa pelin ulkoasua. Se näkyy.

Vierailevat äänet ovat nykytavan mukaan kuuluisia ja kauniita. Tranen äänenä toimii räppäri Twalib Kweli, ja muina ääninäyttelijöinä on muun muassa Sean ”Puffy” Combsin, Rosario Dawsonin ja Andy Dickin kaltaisia meganimiä. Mukana pelissä on myös graffitipiirien kulttihahmoja, joiden ääninäyttely on välillä tasoltaan melko huvittaa.

Musiikkipuoli on silkkaa rautaa. Mukana on katu-uskottavaa biittiä esimerkiksi RJD2:ltä ja monilta muilta. Nostalgiannälkäiset ex-rokkarit nyökyttävät päätään Jane’s Addictionin tahtiin. ”Coming down the mountain!”

Hack’n’paint

Heikot puolet löytyvätkin sitten itse pelattavuudesta ja hitaasta alusta. Pelin juoni lähtee käyntiin nimittäin käsittämättömän myöhään. Kolmen tunnin pelaamisen jälkeen ei ole vielä hullua hurskaampi. Pelaaja on Tranena lätkinyt turpaan tyyppiä tyypin perään ja heittänyt töitään mitä mielikuvituksellisempiin paikkoihin. Missään vaiheessa ei oikein toden teolla kerrota miksi. Jotkut jengit on vähän niin ku vastustajia, kato. Ja respektiä pitää öörnata.

Tappelut ja pelihahmon ohjaaminen yleensäkin on myös yksi pelin heikkouksista. Matsatessaan kilpailevien jengien jäsenten tai vaikkapa poliisien kanssa on ohjaaminen välillä hankalaa, etenkin jos vastustajia on hieman enemmän. The Warriorsin kaltaista huippuunsa hiottua taistelujärjestelmää tulee ikävä. Myös maalaaminen on välillä turhan vaikeaa: Trane vinkuu jatkuvasti olevansa liian kaukana maalattavasta kohteesta, oli sitä kuinka lähellä tahansa.

Nillittämisen aihetta on myös pelin sisällössä ja sen moraalipuolella. Pelin pahiksina toimivat kaupungin ”Civil Conduct Keepersit” eli järjestyksen ylläpitäjät, jotka yrittävät parhaansa mukaan terrorisoida asukkaiden sanavapautta. Näitähän saa ja pitääkin lätkiä nekkuun, sehän nyt on selvää. Siinä vaiheessa, kun Trane otti erää niiden New Radiusin työntekijöiden kanssa, joiden tehtävä oli valvoa metrovaunujen siisteyttä, karkasi sormi suuhun. Mitä ihmettä kaupungin rividuunarit muka ovat Tranelle tehneet? Trane mutisee jotakin menneistä ruumiillisista kurituksista, mutta hei, sehän on niiden kavereiden työtä – pitää metrojunat puhtaana hinnalla millä hyvänsä.

Kokonaisuus hakusessa

Marc Ecko’s Getting Up: Contents Under Pressure on ristiriitainen tapaus. Sen idea toimii, mutta toteutus on harmittavan keskinkertainen. Taistelut ovat pelkkää nappuloiden hakkaamista ja ohjattavuus hankalaa. Myös pomotappelut tuntuvat vähän turhilta – muuten tappeluissa pysytään brutaalin realismin rajoissa, mutta pomot kestävät turpaanlyöntiä oudon paljon.

Kaiken valittamisen jälkeen peliä pelaa silti kohtalaisen mielellään. Mikäli toteutus olisi idean tasolla, olisi käsillä mestariteos. Nyt jäljelle jää vain peli, jota kannattaa kokeilla, etenkin jos graffitikulttuuri kiinnostaa.

Musiikkia piisaa!

Kaikkea peliin sisällettyä musiikkia ei pääse kuulemaan heti alussa, vaan pelin edetessä pelaaja löytää kappaleita eri puolilta kaupunkia. Ohessa vaatimaton biisilista…

Fort Minor — ”There They Go”
Mobb Deep — ”Shook Ones Part 1” ja ”Survival of the Fittest”
Big Mama Thorton — ”I Smell a Rat”
Jane’s Addiction — ”Mountain Song”
Roots Manuva — ”Too Cold” ja ”Chin High”
Sixtoo — ”Boxcutter Emporium”
DJ Vadim — ”Aural Prostitution”
Liquid Liquid — ”Cavern”
Bohannon — ”Save Their Souls”
Glen Brown and King Tubby — ”Version 78 Style”
Eddie Kendricks — ”My People Hold On”
Grand Wizard Theodore — ”Subway Theme”
Bloc Party — ”Helicopter”
Polyrhythm Addicts — ”Motion 2000”
Del The Funky Homosapien — ”Catch a Bad One”
Eric B and Rakim — ”Follow the Leader”
Nina Simone — ”Sinner Man”
Rhymefest — ”Wanted”
Thomas Rusiak — ”Throne of Redemption”
Kasabian — ”Club Foot”

Graffiti kotimaassa

Graffitia ja tarrojen levitystä vastaan taistellaan Suomessa järein asein. Lokakuussa 2004 poliisi pidätti kuusi nuorta epäiltynä tarrojen liimaamisesta ympäri Helsinkiä. Let me love– ja No hope for the kids -teksteillä varustettujen tarrojen liimaajat saivat huomattavat sakot.

Katukulttuurin anarkististen ylläpitäjien metsästys ei suinkaan ole uusi ilmiö. Vuonna 1988 Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskivi lupasi 500 markkaa jokaisesta ilmiannetusta graffitin tekijästä.

Suomeen graffiti- ja b-boy-kulttuuri levisi pitkälti 1984 julkaistun jenkkiläisen Beat Street -elokuvan mukana.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:7]

Pannukakuksi Contents Under Pressure ei jää. Valitettavaa onkin, että erinomaisen pelin einekset ovat kasassa, mutta tekninen toteutus jättää toivomisen varaa. Jos Tranen ohjaus olisi sitä luokkaa kuin Persian prinssin seikkailuissa, kokonaisuus saisi helposti pisteen tai kaksi lisää. Nyt tulee kuoltua liian usein ohjauksen kankeuden takia, eikä kuvakulma anna järin usein osviittaa siitä, mihin pitäisi hypätä. Tällöin tulee useimmiten loikattua kuolemaansa ja sitten saakin aloittaa kentän alusta.

Pahin puute on kuitenkin jännityksen puute. Olisin halunnut, että graffitien piirtäminen näkyvään paikkaan olisi nostanut hien pintaan ja pulssin korkealle, kun CCK:n kätyrit hengittävät niskaan ja Trane on vaarassa paljastua. Valitettavasti tällaisiä hetkiä on todella vähän siihen nähden kuinka monta sataa graffitia pelaamisen aikana tulee rustattua. Paremmalle tekoälylle olisi ollut tarvetta.

Kuten Jarkko totesikin arvostelussaan, tarina alkaa todella hitaasti. Vasta useamman tunnin pelaamisen jälkeen alkaa juonipuolella tapahtua. Silloin mielenkiinto pelaamiseen nousee: kenttäsuunnittelukin paranee pelin edetessä.

On harmi, ettei pelimekaniikka ole samaa tasoa pelin ideoinnin ja tuotantoarvojen kanssa. Mikäli graffitit ja hyvä hiphop-meininki kiinnostavat, Contents Under Pressurelle kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus.

8/10
Lisää luettavaa