Mario Andretti ja Yoshi Räikkönen
On vaikea uskoa, että siitä on jo 22 vuotta, kun ensi kertaa pelasin Super Mario Kartia. Nintendon klassinen autoilupeli kuuluu kaikkien aikojen suosikkipelien listalleni, ja vaikka yksikään sen jatko-osista ei olekaan napannut ihan yhtä kympillä, sarjan pelit ovat aina tarjonneet laadukasta huristelua.
Emosarjan kahdeksas peli, Mario Kart 8, ei tee kaavaan poikkeusta. Se on alusta saakka laadukas yhdistelmä vanhaa ja uutta. Toisaalta se ei tehnyt poikkeusta myöskään sillä toisella tavalla: eipä tullut vieläkään sitä uutta pakkopelireaktiota.
Mario Kart 8 jatkaa sarjan modernien perinteiden mukaisesti. Tarjolla on vino pino ratoja, jotka ovat paperilla tuttuja ties mistä sarjan aiemmista osista, mutta sen verran tuunailtuina ja modernisoituina, ettei niistä kyllä ihan helposti arvaisi alkuperän löytyvän vaikka Game Boy Advancelta, ellei peli sitä itse kertoisi.
Ja mitäpä sitä salailemaan? 22 vuoden perinteistä kannattaa olla ylpeä, sillä ani harva pelisarja jaksaa puksuttaa näin pitkään, saati sitten pysyä vuodesta ja pelistä toiseen relevanttina. Suuri syy tähän on se taito, millä vanhaa ja uutta on sekoitettu.
Mario Kart 8:aan on ratojen ohella poimittu ominaisuuksia sarjan aiemmista peleistä. Pari esimerkkiä mainitakseni Mario Kart Wiistä tutut prätkät ovat taas mukana, samoin kuin Mario Kart 7:ssä esitelty mahdollisuus kustomoida omaa ajopeliään. Tarjolla on pelissä pätemisen myötä paisuva valikoima erilaisia runkoja, renkaita, liidokkeja ja ties mitä muuta, joita sekoittelemalla pitäisi kasata se oma kilpurinsa. Kaikki, samoin kuin kuljettajan valinta, vaikuttavat ohjaustuntumaan.
Miten ikinä haluaakaan ajaa, Mario Kart 8:ssa se on mahdollista, joskin täysin epänintendomaisesti mitään ei selitetä tai opeteta, joten valinnat ja mieltymyksensä joutuu arpomaan sokkona.
Samaten kuskivalikoima on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Mario, Luigi, Bowser, Yoshi ja muut kumppanit ovat tuttuja ties miten monesta aiemmastakin pelistä, mutta esimerkiksi Bowserin seitsemän seinähullua kakaraa ovat uusia tuttavuuksia Mario Karteissa.
Niinpä tuloksena on taas hyvin omaperäinen peli. Ensisilmäykseltä jo luulin, että kyseessä olisi vain vanhaa kierrättävä greatest hits -henkinen julkaisu, mutta mitä enemmän pelailin, sitä enemmän huomasin uusia juttuja, pieniä ja suuria. Ne eivät toki mullista maailmaa tai muuta sitä tosiasiaa, että Mario Kart 8 tuntuu välittömästi pelinä tutulta kaikille sarjan ystäville, mutta mukana on silti tarpeeksi yllätyksiä ja uudistuksia, jotta peli tuntuisi tuoreelta.
Kun säädöt on säädetty ja kaara kustomoitu, on aika hypätä radalle. Yllätykset eivät häviä sielläkään mihinkään, vaan tarjolla on muun pelin tavoin uutta ja vanhaa. Kaikki perusteet ovat tuttuja aiemmistakin peleistä. Tarjolla on kepeää mikroautoilua, jossa taitokatto on yllättävän korkea ja pelitilanteet vaihtelevat miltei lennosta, kun ammukset lentelevät pitkin rataa.
Aiempien pelien tavoin kaiken ytimenä ovat neljän kisan turnaukset, joita löytyy kolmesta vaikeusluokasta. Turnauksissa pärjäämällä avataan paitsi uusia turnauksia myös uusia kuskeja ja osia autoihin. Jos moinen ei napostele, tarjolla on myös yksinkertaista areenavääntöä kavereita vastaan, aika-ajoja, nettipeliä ja kaikenlaista muuta mukavaa.
Nettipeli toimi testijakson aikana harvakseltaan, joten mitään hirveän lopullista siitä on paha sanoa. Olihan se toki ihan hauskaa, mutta on myös todettava, että jos luulin olleeni ennakkoon kova luu Mario Kartissa, pari tuntia ranskalaiskollegoiden lattiarättinä hälvensi ne luulot vauhdikkaasti. On vaikea sanoa, miten pelin vastuksenhaku toimii, kun pelaajia on tarjolla enemmän kuin kymmenkunta, mutta sen olisi kyllä syytä toimia laadukkaasti. Voin nimittäin kertoa, että jumbosijoista kisaaminen ei ole kovinkaan hauskaa puuhaa.
Tähän saakka on puhuttu miltei kaikesta muusta kuin siitä oleellisimmasta asiasta – siitä, miltä Mario Kart 8 käytännössä tuntuu. Vastaus siihen on ehkä hieman yllättäen, että vaihtelevaltahan se. Toisinaan pelaaminen on ratkiriemukasta puuhaa, toisinaan taas tekisi mieli heittää Wii U ikkunasta ohjaimineen päivineen.
Peli tekee todella maistuvan ensivaikutelman, sillä se on nätti kuin mikä. Wii U ei ole se tehokkain konsoli, mutta kuten aina, hyvä taiteellinen suunnittelu paikkaa paljon. Radat ovat täynnä kivoja yksityiskohtia, kuskit ovat mainiosti animoituja sekä eläväisiä ja vauhti on ripeää.
Ratojen suunnittelussa on käytetty myös ihailtavasti mielikuvitusta. Ennakkoonhan mainostettiin, että Mario Kart 8:n suurin juttu olisi painovoiman kanssa leikkiminen. Ja onhan se merkittävä osa ratasuunnittelua. Radat nimittäin kumpuilevat, kaartelevat ja pyörivät taivaalla kuin serpentiini konsanaan.
Mukana on lisäksi puhtaan asfaltin ohella muunkinlaisia osuuksia. Välillä liidetään riippuliitimen kanssa taivaalla, toisinaan purjehditaan vesistöissä (tai ajellaan niiden pohjissa) ja joskus taas kytketään painovoima kokonaan pois päältä. Tällöin sopivissa kohdissa voi kirjaimellisesti ajaa seinällä tai katossa ja näin väistää monet maassa piilevistä vaaroista.
Kuten aina ennenkin, aseet ovat se klassinen riemun ja kauhun pääasiallinen tuottometodi. Toisaalta se tuntuu kyllä kivalta, kun napauttaa edessä kekkuloivaa Wariota persposkien väliin kilpikonnan kuorella ja ohittaa tämän torvi pohjassa huutaen. Mutta monin kerroin kamalampaa on johtaa kisaa viimeiseen kaarteeseen saakka ja sitten pudota jonnekin porukan hännille, kun kaikki takana tulevat kuskit päättävät mojauttaa kisan johtajaa yksi kerrallaan. Näin tapahtuu useammin kuin voisi ennakkoon uskoa.
Asevalikoima on saanut mukaansa uusia ja veikeitä laajennuksia, kuten vaikka bumerangin, jonka paluulentoa en ikinä muista väistää. Toki pelistä löytyvät yhä ne klassikot siihen pelihousuja silppurin lailla repivään siniseen kuoreen, joka hakeutuu automaattisesti kisan johtajan persiiseen.
Palaset ovat paikallaan, ja Mario Kart 8 tekee paljon hyvin – jopa suurimman osan asioista. Uskon, että monet tulevat pitämään siitä kuin hullu puurosta, enkä epäile hetkeäkään, etteikö se tule paitsi myymään hyvin myös myymään monta Wii U:ta uusille asiakkaille.
Mutta minuun se ei iskenyt niin kovaa, kuin olisin odottanut. On vaikea sanoa, miksi. Ehkä osittain sen takia, että uratila loputtomine turnauksineen toistaa hieman itseään. Tai ehkä sen takia, että se yllä kuvattu viimeisen kurvin kakkakepponen osui kohdalle turhan monta kertaa. Tai ehkä vain siksi, että hieman satunnaiselta ja kumilankaiselta tuntuvaa tekoälyä vastaan ei ole niin kiva ajaa kuin muita ihmisiä. Ja se puoli ei nyt ihan päässyt loistamaan arvosteluprosessin realiteeteista johtuen.
Jää nähtäväksi, tulenko olemaan mielipiteeni kanssa enemmistössä vai vähemmistössä. Historian huomioiden veikkaisin jälkimmäistä, sillä eihän kyseessä huono peli ole. Kaikkea muuta! Mario Kart 8 on ehdottomasti tutustumisen arvoinen peli.