Mario Kart Wii

Wii-pelit eivät ole perinteisesti tarjonneet kovin mittavia verkkopelispektaakkeleita, mutta Mario Kart Wii on upea poikkeus.

14.9.2011 22:09

Autopelit ovat joidenkin mielestä parasta, mitä maa päällään kantaa. Toisaalta on ihmisiä, jotka eivät kestä edes nähdä mitään kilparataa muistuttavaa. Näiden kahden ääripään väliin mahtuu ryhmä, jota kisaaminen kiinnostaa vain, jos siinä voi harjoittaa kanssapelaajiin ja mielellään myös viattomiin sivustakatsojiin kohdistuvaa väkivaltaa. Minä olen yksi heistä.
Tällaisten selkeästi moninpeliä varten tehtyjen sikailurallien arkkityyppi on vuonna 1992 Super Nintendolle julkaistu Super Mario Kart. Pelin idea oli yksinkertainen: Mario-universumin hyvikset ja pahikset heittivät vaihteeksi sotakirveet nurkkaan ja päättivät selvittää erimielisyytensä mikroautoradalla. Kisailu ei kuitenkaan sujunut täysin rauhanomaisissa merkeissä, sillä vastapelureita pystyi kiusaamaan esimerkiksi banaaninkuorilla ja maaliin hakeutuvilla kilpikonnan kilvillä.

Kuusitoistavuotisen historiansa aikana Mario Kart -sarja on nähty monilla laitteilla, mutta meininki ja asenne ovat pysyneet kautta aikojen samana. Uusia ratoja, aseita, kisailijoita ja jopa ajotekniikoita on lisätty, mutta sarjan fanit ovat aina voineet luottaa siihen, ettei perusta muutu.

Mario Kart -sarjan pelit ovat perinteisesti olleet melko turvallisia valintoja. Wiille julkaistussa sarjan uusimmassa pelissä huolestuttaakin eniten se, miten pelisarja on konsolisukupolven vaihdoksen myötä uudistunut. Akuuttia tarvetta uudistuksille ei tietenkään ole, mutta vanhan sanonnan mukaan enemmän on enemmän.

Vaihteet vapaalle

Perusidea on edelleen sama: Mario-universumin hieman paremmin ja huonommin tunnetut kuuluisuudet Mariosta Bowserin kautta Waluigiin ovat päättäneet vaihtaa ainaisen prinsessankaappauksen ja maailmanvalloituksen mikroautokilpailuun. Kisat vaihtelevat turnaushenkisistä Grand Prix -kisoista Battle-tilaan, jossa vastustajien eliminointi on pääosassa. Tarjolla on ratoja mitä moninaisimmilla vaikeustasoilla ja nopeusluokilla.
Ratojen määrä on Mario Kart Wiin valttikortti. Kuudentoista täysin uuden radan lisäksi mukana on kuusitoista vanhoista Mario Kart -peleistä valikoitua rataa. Radat on tuttuun tapaan jaoteltu vaikeusasteittain.

Mario-pelien alueiden inspiroimat radat alkavat melko yksinkertaisina ja turvallisina leikkikenttinä ja muuttuvat lopulta kiemuraisiksi, ansoja ja ilkeämielisiä hirviöitä viliseviksi helvetinsokkeloiksi, jotka ovat täynnä ikäviä kisan tilanteen äkillisesti muuttavia kuiluja ja oikoreittejä. Ratavalikoiman ehkä suurin puute on se, että klassikkoradoista osa ei oikeasti ole klassikkoja. Pelin historiasta olisi löytynyt huomattavasti parempiakin vaihtoehtoja.

Ratasuunnittelu ei missään vaiheessa ole äärimmäisen monimutkaista, mutta jokainen rata tarjoaa silti roppakaupalla hyviä paikkoja ja tilanteita kanssakilpailijoiden kiusaamiseen. Kentille on tuttuun tapaan ripoteltu kirkkaita bonuspalikoita, jotka sattumanvaraisesti arpovat pelaajan käyttöön erilaisia apuvälineitä. Ne voivat olla esimerkiksi kentille heiteltäviä banaaninkuoria, maaliin hakeutuvia konnankilpiä tai hetkellisen vahingoittamattomuuden antavia tähtiä.

Yksinpelissä vaikeustaso ei juuri säväytä. Vastakilpailijat tuntuvat ajavan nopeissakin luokissa jonkin mystisen nopeusrajoituksen mukaan, eikä varsinaisesta tekoälystä voi puhua. Mario Karttien ydin on joka tapauksessa aina ollut moninpeli, ja tälläkin kertaa yksinpeli on lähinnä moninpelin harjoitustila.

Kaikki hallussa

Koska kyse on Wii-pelistä, pelin ohjaus on ehkä suurin huolenaihe. Nintendo on kuitenkin yleensä onnistunut omissa peleissään välttämään pahimmat kikkailut ja sudenkuopat, ja niin on käynyt onneksi myös tällä kertaa. Ohjaustavoista eniten mielenkiintoa herättää mukana tuleva rattiohjain.

Ratti ei ole kovin eeppinen viritelmä. Valkoinen muovirinkula tuntuu ensin lelumaiselta ja jopa huvittavalta, mutta loppujen lopuksi wiimoten kehikkona toimivalla ratilla saa peliin yllättävän hyvän tuntuman.
Rattia pidetään ilmassa, ja sitä voi käyttää melkein missä asennossa tahansa. Se ei luo aivan yhtä aitoa verisen rallikilpailun tuntua kuin pöytiin pultattavat ratit mutta tarjoaa joka tapauksessa hauskan ja vaihtoehtoisen ohjaustavan.

Wiimoten kääntely ratilla tahi ilman ei suinkaan ole ainoa tapa ohjata peliä. Nintendo on ymmärtänyt, etteivät kaikki laitteen omistajat mielellään sijoita viittäkymppiä ylimääräisiin ohjaimiin, ja niinpä pelaaminen onnistuu Classic Controllerin lisäksi jopa vanhoilla GameCube-ohjaimilla. Niiden ohjaustuntuma on selkeästi terävin, mikä kannattaa pitää mielessä erityisesti moninpeleissä. Wii-ohjaus jää tällä kertaa siis valitettavasti kuriositeetiksi, joskin hauskaksi sellaiseksi. Ratti kyllä toimii suuremman massan ja iskupotentiaalinsa vuoksi oivana heitto- tai lyömäaseena, kun moninpeliä pelaa samalla laitteella.

Pelillisesti suurin uudistus ovat moottoripyörät. Ne ovat ketterämpiä ja nopeampia kuin autot, mutta niiden massa on pienempi ja ohjaaminen on epävarmempaa. Kaksipyöräisten edut ja haitat tulevat esille, kun ne laittaa vastakkain perinteisten mikroautojen kanssa. Kiikkerät mopedit kyllä kirivät vauhdissa ohi, mutta Mario Karteissa nopeus ei ole kaikki kaikessa. Fyysisessä pudotuspelissä moottoripyörät jäävät aina kakkoseksi.

Yli pauhun kenttien hurmeisten

Yksinpelin vaikeustaso on jopa aikaisempiin Mario Kartteihin verrattuna säälittävä, mutta se ei ole suuri puute. Mario Kart ei ole peli, jota pelataan yksin. Samalla koneella voi kisailla enintään neljä pelaajaa, mutta veri punnitaan toden teolla nettipelissä.
Wii-pelit eivät ole perinteisesti tarjonneet kovin mittavia verkkopelispektaakkeleita, mutta Mario Kart Wii on upea poikkeus. Jopa kahdentoista pelaajan kisat ovat sadomasokistisuudessaan lähes verrattomia kokemuksia, vaikka tarpeettoman mielipahan aiheuttaminen ei ole ihan yhtä palkitsevaa kuin saman ruudun ääressä pelattaessa.

Nettipeli on toteutettu lähes aukottomasti, ja sen hienoutta lisäävät vielä uudet bonusesineet. Iso osa niistä on suunniteltu kääntämään kilpailijoiden järjestys tavalla tai toisella täysin päälaelleen. Peli myös jakaa kovimmat paukut häntäpään pitäjille.
Apuvälineiden käyttö on kokonaan oma taiteenlajinsa, jossa pelisarjan hieno, välillä puhdasta tuuriakin painottava pelimekaniikka korostuu. Uusista kanssakilpailijoiden murheenkryyneistä mainitsemisen arvoisia ovat ainakin POW-palikka, joka tainnuttaa kaikki maassa kiinni olevat kisailijat, sekä hippahenkistä vauhtilisää tarjoava ukkospilvi. Kärkipaikka on höllässä jatkuvasti, eikä mikään pilaa päivää tehokkaammin kuin ohi kiitävä kakkosmies, joka ohi iskee vielä päälle tainnuttavan salaman. Sija se on viimeinenkin sija.

Paalupaikalla

Sarjan osien laatuvertailussa Mario Kart Wii rynnii alkuperäisen SNES-version rinnalle. Sen ainoat huonot puolet ovat klassikkoratojen vaihteleva taso, muiden ohjaustapojen varjoon jäävä Wii-ohjaus ja hieman väsynyt yksinpeli.
Kaikki muu on kunnossa. Tarkka ohjaus ja laitteen mittapuulla loistava graafinen ulkoasu ovat kivoja juttuja, mutta tärkeintä on puhdas hauskuus, jota peli tarjoaa. Loistavasti toteutettu nettipeli on upea lisä ja tekee pelistä yhden Wiin harvoista kunnollisista verkkopeleistä.
Parhaimmillaan Mario Kart Wii on hyvässä seurassa, saman laitteen ääressä ja parin kaljan kera. Se on Wiin bilepelien kiistaton kunkku. Langattomien ohjainten riittävyys kannattaa tosin varmistaa, sillä muuten voi tulla ruumiita tai tarpeettomia laitevahinkoja.

 

Tasapainotusta

Mario Kartin historia on pullollaan erilaisia pelikikkoja, joista surullisenkuuluisa driftaus on ehkä tunnetuin. Erityisesti Mario Kartin DS-versiossa driftauksen kautta suoritettava sneikkaaminen oli niin naurettavan tehokasta, että pelin tekijät ovat selkeästi pyrkineet vähentämään sen käyttöä Wii-versiossa. Driftaus toimii edelleen, mutta siksakkimaisen sneikkaamisen sijasta peli antaa nyt ylimääräistä vauhtia driftauksen pituuden ja kulman perusteella. Ratkaisu johtuu todennäköisesti ainakin osittain Nintendon uudesta casual-pelisuunnittelufilosofiasta. Siihen ei istu kauhean hyvin se, että vanhat veteraanit kyykyttävät uusia pelaajia vanhoilla kikoilla. Tämän ratkaisun vuoksi vanhakin koira joutuu oppimaan uusia temppuja.

 

Pelitilat

Pelitiloja piisaa. Normaalin Grand Prix -kisailun lisäksi tarjolla on muun muassa tuttua Time Trial -ajoa kelloa vastaan. Radalla on tässä pelitilassa haamuauto, joka ajaa radan pohja-aikaa. Pelitilojen epätoivotuin muutos on Battle-tilan uudistaminen. Jyvät akanoista karsiva tappomatsihenkinen taistelu on korvattu rauhanomaisemmalla joukkuepohjaisella pelitilalla.

Uusi Battle-tilakin on todennäköisesti suunniteltu aloittelijoita varten. Joukkuehenkinen pallonpoksauttelu on heille paljon kivempaa kuin tyly pudotuspeli. Vanhoille sarjan ystäville uusi tila voi olla kulttuurishokki, mutta se ei loppujen lopuksi ole niin paha kuin miltä se kuulostaa.

8/10
Lisää luettavaa