Mario & Luigi 2: Partners in Time / Arvostelut / pelaaja.fi

Mario & Luigi 2: Partners in Time

21.04.2006 // Kirjoittanut: LassiK
38

Kun näin japanilaisessa Famitsu-lehdessä Mario & Luigi 2: Partners in Timen suunnittelijoiden käyttämät testiyksiköt, ymmärsin heti peliä paremmin. Käytännössä DS-seikkailu rakennettiin Super Nintendon ohjaimen ja kahden päällekkäin kiinnitetyn GBA-näytön avulla.

Ei siis ihme, että kosketusnäyttöä hyödynnetään pelissä vain yhdellä tavalla ja koko perusseikkailu pelataan ristiohjaimella ja näppäimillä.

Kahta näyttöä sen sijaan käytetään taitavasti, sillä suuren osa ajasta pelaaja ohjaa yläruudussa vauva-Marioa ja -Luigia ja täysikasvuisia veljeksiä alhaalla. Aivot pitää todella nyrjäyttää moniajoon, kun ylhäältä kuvattu seikkailupeli etenee parin tunnin opettelujaksoa pidemmälle.

Peli on puhdasverinen, itsenäinen jatko-osa GBA:n Mario & Luigi: Superstar Sagalle, joka on sukua vanhalle Super Mario RPG:lle ja uudemmille Paper Marioille.

Pelimekaniikka on GBA:lta tuttua, mutta tarina on täysin uusi. Seikkailu on hauskasti kirjoitettu hulluttelu Sienimaan historiassa, kun prinsessa Peach matkustaa aikakoneella menneisyyteen ja joutuu pahojen Shroobien kidnappaamaksi.

Mario ja Luigi seuraavat prinsessan perässä ja tapaavat omat itsensä vauvoina. Pelaajan täytyy koluta nelikon ohjaimissa Sienimaa ennen ja nyt, ja kerätä aikakristallien palasia.

Vertailussa aiempiin seikkailuihin Partners in Time ei tosin pärjää täysin. Tarina tuntuu hieman väkinäiseltä, eikä tällä kertaa mukana ole aivan yhtä kummallista huumoria kuin GBA:n ensimmäisessä Mario & Luigissa.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava: verrattuna keskivertopelin tekstiin Mario & Luigi 2 on kuin Julmahuvia vertaisi Pulttiboisiin. Nämä vitsit sentään naurattavat ja ovat parhaimmillaan nerokkaita.

Huippukohtia ovat esimerkiksi kohtaaminen eliittien haxxor-kieltä puhuvien, aivopestyjen vasaraveljesten kanssa ja yoshien pelastaminen.

TOIMINTAA!

Mario & Luigi 2:n lokeroiminen perinteiseksi japanilaisroolipeliksi ei onnistu, sillä peli painottaa taisteluissa yllättävän paljon refleksejä ja toimintaa. Vihollisiin tehdään vahinkoa ajoittamalla napinpainallukset oikein. Samaten hyökkäykset väistetään tarkasti ajoitetulla hypyllä – tai joskus jättämällä hyppäämättä.

Toisaalta toiminta pitää pelaajan varpaillaan, toisaalta se turhauttaa silloin kun vastaan tulee kerta toisensa jälkeen rivihirviöitä, jotka joutuu tyrmäämään kokemuspisteiden toivossa. Rutiinikohtaamisissakin pitää skarpata, jotta erityisesti väistöjen ajoitus on kohdallaan. Muuten parannussienet loppuvat.

Täydellisesti ajoitettu väistö tekee myös vahinkoa vastustajiin.

Parhaimmillaan toiminta on tasapainotettu pomotaisteluihin, joissa haastetta syntyy heikkouksien opettelusta ja oikean hyökkäystavan keksimisessä. Se on hauskempaa kuin liian monien roolipelien pelkkä vastustajan kestopisteiden nakertaminen ja sankareiden epätoivoinen parantaminen.

Taisteluiden ulkopuolella refleksit voi unohtaa ja pelissä kaivataan enemmän kekseliäisyyttä. Suurin osa ongelmista ratkeaa joko toimimalla yhtä aikaa eri puolilla pelikarttaa tai käyttämällä hahmojen erikoisominaisuuksia.

Pikkusankarit osaavat esimerkiksi vasaroida. Jo vauvaiässä tulee esiin Marion ja Luigin omituinen suhde, kun Mario nuijii Luigin maan sisään, jotta pikkuveli pääsee livahtamaan esteiden alta. Toisaalta välillä Mario juo mahansa täyteen vettä, jolloin Luigi paukuttaa nesteet pikkuveljestään kuin vesipyssystä.

Molempia taitoja käytetään tietysti ongelmien ratkaisuun.

Isommilla veljeksillä on puolestaan esimerkiksi kyky muodostaa veljespallo, jossa toisiaan nilkoista pitelevät sankarit pyörivät eteenpäin vinhaa vauhtia. Vauvojen yli vyöryttäessä pikkuiset litistyvät maan tasalle ja selviävät taas uusien esteiden ali tai liitelevät tuulen mukana.

Sienimaan logiikka on outoa, mutta lapsenmielisen vetoavaa.

BABIES!

Peli jatkaa DS:n nykyistä grafiikkalinjausta: 3d:n sijaan keskitytään lähinnä hyvin piirrettyyn kaksiulotteiseen grafiikkaan. Se on Mario & Luigi 2:ssakin kaunista ja toimivaa.

Välillä pesäeroa GBA-versioon tehdään entistä dramaattisemmilla erikoisefekteillä, mutta ne ovat lähinnä kosmetiikkaa.

Äänimaailmassa kuullaan paljon perinteistä Mario-huutelua, vaikka keskusteluja ei sen kummemmin ole näytelty. Luigin epätoivoinen ”vauvat!”- eli ”babies!”-parahdus tulee todella tutuksi, samaten lasten itku. Itse virnistelin äänille jopa vajaan parinkymmenen pelitunnin kohdalla, mutta voin kuvitella monen hermojen olevan koetuksella.

Musiikki soi parhaimmillaan tunnelmallisesti, mutta esimerkiksi taisteluteemaksi toivoisi vaihtelevampaa tarjontaa.

Jälleen kerran Nintendo on tehnyt pelin, joka vetoaa varmasti sekä Sienimaan veteraaneihin että niihin, joilla riittää rohkeutta loikata tässä vaiheessa mukaan. Osa sisäpiirin vitseistä mennee vihkiytymättömiltä ohi, mutta uskoisin Mario & Luigi 2:n olevan helppo aloituspaikka niille, joille DS on ensimmäinen Nintendon pelikone.

Erityisesti ensikertalaisia askarruttanee, mitä merkitystä Marion, Luigin ja vauvojen erikoisimmalla ominaisuudella eli viiksillä on. Sen selvittämisen iloa Pelaaja ei halua keneltäkään viedä.

8/10

Kommentit

Käyttäjän MasterTK kuva
MasterTK

Edellinen oli reilusti parempi

Käyttäjän Bugista kuva
Bugista

Vähän enemmän sisältöä kaipasin

Käyttäjän finngamer kuva
finngamer

Hersyvä seikkailu.

Käyttäjän The Rellu kuva
The Rellu

Ei yhtä hyvä kuin gba edeltäjänsä, mutta kelp

Käyttäjän Afe89 kuva
Afe89

Hyvä grafiikka ja taistelut erinomaisia.

Käyttäjän heplo kuva
heplo

Ei jaksa kiinnostaa pitemmän päälle.

Käyttäjän Andu kuva
Andu

Muuten hyvä, mutta aivan liian helppo. Gameover*1

Käyttäjän kenit88 kuva
kenit88

Todella mainio

Käyttäjän WeePee kuva
WeePee

Ei vedä vertoja Superstar Sagalle

Käyttäjän Falco kuva
Falco

Huippu peli! vähän turhan lyhyt peli.

Nostoja