Vessahuumoria Sienimaan tapaan
On kiva yllättyä positiivisesti, mutta harva yllätys on viime aikoina ollut yhtä positiivinen kuin Mario + Rabbids Kingdom Battle. Kun Ubisoft ilmoitti työstävänsä Mario-peliä, joka sekoittaisi rakastetun Nintendo-ikonin ja vähemmän rakastettujen rabbidien maailmat, olin vähemmän kuin innoissani, enkä varmastikaan ollut ainoa. Kerrankin me kyynikot olimme kuitenkin väärässä, sillä Mario + Rabbids on teos, joka suorastaan huokuu rakkautta ja kunnioitusta aihepiiriään kohtaan. Samalla se on yksi vuoden parhaista peleistä.
Pelin taustatarina on vähintään lennokas. Nuori keksijäneiti on keksinyt lasit, joiden avulla voi yhdistää kaksi näkemäänsä esinettä yhdeksi hybridiksi. Maailman energiaongelmien ratkaisuun tarkoitettu keksintö päätyy kuitenkin paikalle pöllähtävien rabbidien haltuun, ja kaaoshan siitä seuraa.
Keksijän huonetta koristelevat Nintendo-esineet ja yllättyneet rabbidit yhdistyvät villeiksi luomuksiksi, jotka tempautuvat portaalin kautta suoraan Sienimaahan. Kaaoksen levitessä joka puolelle Mario lähtee ystävineen jahtaamaan villisti kaikkialle tulittavia laseja ja palauttamaan järjestystä maahan.
Ei olisi ennakkoon uskonut, että rabbidien hölmö vessahuumori ja Nintendon perinteisin pelimaailma sopisivat kovin hyvin yhteen, mutta se toimii tosiasiassa erinomaisesti. Käsikirjoitus on tyyliltään lähellä Mario & Luigi -roolipelejä eli sangen itsetietoista ja pelaajalle koko ajan silmää iskevää tasoa. Mukana on myös runsaasti hyvin hölmöä huumoria, kuten vaikka jättimäinen rabbid-patsas, joka takaa päin katsottuna näyttää pissivän seuraavan taistelukentän päälle. Toisesta perspektiivistä käy kuitenkin ilmi, että patsaalla onkin vain käsissään suihkulähde.
Itse peli koostuu neljästä maailmasta, joista jokaisella on oma tyylinsä. Välillä tarina vie aurinkoisille ja vihertäville kukkuloille, toisinaan kummitusten ja kitaraa soittavien jättilonkeroiden maille. Maailmassa samoillessaan pelaaja pääsee ratkomaan pieniä pulmia, joista kaikki eivät suinkaan ole heti ratkaistavissa. Metroidvania-tyyliin seikkailu tuo käyttöön uusia kykyjä, joiden avulla aiemmin suljetut reitit aukeavat myöhemmällä vierailulla ja paljastavat aarteita ja jopa kokonaisia uusia pelialueita.
Itse en aarteiden keräilystä hirveästi innostunut, koska suurin osa niistä on mitäänsanomatonta diibadaabaa, mutta uudelleenpeluuarvoa löytyi silti. Läpäisyn jälkeen jokaiseen maailmaan aukeaa nimittäin kymmenen haastetehtävää, joissa pelaajan taidot pannaan kunnon koetukselle.
Niin yllättävä kuin Marion ja rabbidien yhteentörmäys onkin, vielä hämärämpää on se, että peli itse on XCOM-henkinen vuoropohjainen taktiikkapeli. Kukin pelin neljästä maailmasta sisältää reilut parikymmentä taistelua, joissa vastaan tulee jos jonkinlaisia hirmuja ja haasteita.
Pelaajalla on käytössään yhteensä kahdeksan hahmoa, joista saa valita kerrallaan taisteluun kolme. Mario, Yoshi, Luigi ja prinsessa Peach saavat kukin omat rabbid-versionsa, jotka eivät myöskään ole mitään esikuviensa grafiikkamodeja vaan ihan omia ja itsenäisiä hahmojaan. Kullakin kahdeksikon jäsenellä on omat kykynsä ja aseensa sekä niiden muodostama pelityylinsä.
”Pirullisen haastava ja addiktiivinen pelikokemus, johon pääsee erinomaisesti suunnitellun vaikeuskäyrän ansiosta hyvin sisään, mutta loppua kohti veteraaneiltakin otetaan luulot pois.”
Luigi esimerkiksi on nopealiikkeinen tarkka-ampuja, joka on kotonaan korkeuksissa tai takalinjoilla. Rabbid-Mario taas on haulikolla ja lekalla aseistettu lähitaistelija, joka sopii parhaiten taistelun keskipisteeseen. Vaikka itse löysin nopeasti oman suosikkikolmikkoni, sitä piti säätää vähän joka välissä. Taistelut ovat nimittäin loivan ja helpon alun jälkeen äärimmäisen haastavia.
Niin pelaajalla kuin vihollisillakin on käytössään vino pino erilaisia taktisia mahdollisuuksia, jotka tekevät Mario + Rabbidsista monipuolisen ja yllättävän syvällisen taktiikkapelin. Oikeastaan ainoa todellinen yksinkertaistus on pelin tapa käsitellä osumaprosentteja. Jos kohteen ja ampujan välissä ei ole mitään esteitä, laukaus osuu aina. Jos välissä on hieman suojaa, laukaus osuu 50 prosentin todennäköisyydellä. Jos kohde taas on piilossa, osumaan ei ole mitään mahdollisuuksia.
Tämä kuulostaa paperilla hieman turhan simppeliltä, mutta käytännössä se on erinomaisen hyvä ratkaisu. Haaste ei nimittäin piile siinä, että pitäisi rukoilla prosenttien olevan paremmalla puolella, vaan vuorojen tarkasta suunnittelusta ja kombojen rakentamisesta.
Vuorollaan hahmot voivat ammuskella ja liikkua sekä muun muassa liukutaklata liikkumisen eteen osuvia vihollisia ja ponnistaa kaverin hartioilta korkeuksiin. Jokaisella hahmolla on myös omat erikoiskykynsä. Mario osaa jäädä väijymään ja ampua näköpiiriin liikkuvia vihollisia. Peach taas suojaa lähellä olevia liittolaisiaan voimakilvellä, ja rabbid-Mario osaa houkutella suojassa olevat viholliset vaeltamaan näkyville.
Lisämaustetta tuodaan aseiden muodossa, sillä niistä miltei kaikilla on omat bonusefektinsä, jotka aktivoituvat kriittisen osuman myötä. Yhdet aseet liimaavat kohteensa paikoilleen, kun toiset taas paukauttavat nämä korkeuksiin – ja antavat kytiksellä olevan Marion ampua niitä ilmaiseksi. Jotkut aseet tartuttavat vihollisiin vampyyriefektin, jonka ansiosta kaikki niihin vahinkoa tekevät palauttavat kestopisteitään.
Myös viholliset saavat kaikki samat kyvyt, ja tekoäly osaa hyödyntää niitä erinomaisesti omien kombojensa rakentamiseen ja pelaajan suunnitelmien romuttamiseen. Kolossi-rabbidit ovat kauheita lähitaisteluhirviöitä, jotka eivät liiku paljon mutta lähelle tultuaan lyövät miltei kerrasta kenet tahansa kanveesiin. Niiden erikoiskykynä on ammuttaessa raivostua ja sännätä kohti ampujaa. Jos Mario tai joku muu on väijyssä odottamassa ammuttavia kohteita, tekoäly osaa hyödyntää tämän ja ansaita kolosseilleen ilmaista liikettä.
Näin muodostuu pirullisen haastava ja addiktiivinen pelikokemus, johon pääsee erinomaisesti suunnitellun vaikeuskäyrän ansiosta hyvin sisään, vaikka ei olisi ikinä taktiikkapelejä pelannutkaan, mutta loppua kohti veteraaneiltakin otetaan luulot pois. Pahuksen hauskaa!
Vaikka en olisi sitä ikinä uskonut ennakkoon, Mario + Rabbids on vuoden parhaita pelejä. Sillä on suuri sydän, joka ilmenee hurmaavana ulkoasuna, hyvänä käsikirjoituksena ja Grant Kirkhopen erinomaisena soundtrackina. Pelattavuus on koukuttavaa, ja sisältöäkin riittää. Pitkän yksinpelin ohella tarjolla on myös yhteistyökampanja, jossa kumpikin pelaaja ohjaa kahta sankaria ja taistelee haastavissa skenaarioissa vihollisia vastaan. Yhteistyötilaa ei voi pelata verkossa, mutta sen ymmärtää. Kommunikointi on pelissä erittäin tärkeää, eikä se Switchillä olisi noin vain onnistunut.
Kokonaisuutena kasassa on hillittömän hyvä peli, joka ansaitsee paikkansa Mario-pelien pitkässä ja kunniakkaassa historiassa sekä myös jokaisen Switch-pelaajan kokoelmassa.