Julkaisija: Nintendo
Tekijä: Camelot
Versio: 3DS
Myynnissä: Nyt
Moninpeli: Kyllä
Pelaajia: 2
John McEnroe voisi hiiltyä tästä tennispelistä…
Olen pelannut vuosien varrella paljon tennistä, mutta intohimoni tennisvideopelejä kohtaan on oikeastaan suurempi kuin rakkauteni oikeata lajia kohtaan. En koskaan unohda, kuinka paljon aikaa upotin Super Nintendolle julkaistuun klassikkoon nimeltä Super Tennis. Eikä myöskään kaverini, joka oikeasti omisti pelin, mutta käytännössä pidin sitä ikuisessa lainassa! Sittemmin olen pelannut tennispelejä eri alustoilla vuodesta toiseen, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun teen tuttavuutta Mario Tenniksen kanssa.
Ässälyönti takataskussa
Hieman epäilystä on herättänyt pelin ”kepeältä” vaikuttava suhtautuminen lajiin superlyönteineen ja omituisine kenttineen. Nintendon luottostudion Camelotin kehittämä peli kuitenkin rakentuu vankalle pohjalle – kaikki lyönnit yläkierteestä slaissiin ja lobbiin ovat mukana ja toimivat uskottavalla tavalla. Niiden lisäksi Mario ja muut pelaajat (mukaan lukien oma Mii-hahmo) voivat suorittaa superlyöntejä palauttamalla pallon tarkasti kentälle ilmestyvän kuvakkeen päältä. Puristina olen hieman tällaista vastaan. Pidemmälle pelatessa näitä erikoislyöntejä käytetään lähes koko ajan, ja pelin luonne muuttuu ratkaisevasti. Voittoja ei enää niinkään ratkaista puhtailla pelitaidoilla vaan jatkuvilla superlyönneillä.
Pelatessa ei erityisesti huomaa kolmiulotteisuutta, mutta 3DS:n muita ominaisuuksia tuetaan mallikkaasti. Lyöntejä voi suorittaa nappuloiden sijaan kosketusnäytöllä ja kamerakulmaan voi vaikuttaa vaihtamalla 3DS:n asentoa vaakasuorasta melkein pystyyn. Mikäli pelaa kuvakulmasta, jossa kamera on aivan hahmon olan takana, tekoäly huolehtii hahmon liikuttamisesta, jolloin pelaajat voivat keskittyä pelkästään lyöntien suorittamiseen. Tässä tilassa paikka, johon pallon sijoittaa vastapuolen kentällä, riippuu siitä, mihin suuntaan 3DS:llä osoittaa.
Käyttäjäystävällinen kokemus
Aluksi tuntuu siltä, että pelattavaa on paljonkin, mutta varsinaista uratilaa ei ole. Tarjolla on vain turnauksia ja yksittäisiä otteluita sekä tietenkin verkkomoninpeli, joka toimi esimerkillisesti. On tosin käsittämätön ratkaisu, etteivät pelaajat voi määrittää, pelaavatko he sellaisia pelaajia vastaan, jotka eivät käytä avusteita, kuten edellä kuvailtua hahmon automaattista liikkumista. Vähän kuin pelaisi fps-peliä verkossa konsoliohjaimella vastapuolen pelatessa hiirellä ja näppiksellä. Se on epäreilua.
Minipelejäkin löytyy, ja niistä omituisimmassa pelataan vanhaa Super Mario Brosia lätkien palloja vihollisia päin. Minipelitiloista kerätään kolikoita, joilla voi ostaa kaikenlaisia hullunkurisia lisävarusteita, kuten lenkkareita, hikinauhoja (tenniksen vakiovaruste!) tai Yoshi-puvun, mutta näitä voi käyttää vain Mii-hahmollaan.
Pelasin peliä vieraillessani E3:ssa, jolloin 3DS kulki koko ajan mukanani. Niinpä tuli huomattua, että Mario Tenniksen StreetPass-ominaisuudet ovat parhaita käyttämiäni. StreetPassin kautta peliin ilmestyy muita Mario Tennis -pelaajia, joita vastaan voi pelata yksittäisiä otteluita ja Ring Match -matseja, joissa nakutetaan pisteitä palauttamalla pallo kentälle ilmestyvien rinkuloiden läpi.
Mario Tennis tuntuu hitusen kiirehdityltä ja karsitulta. Ensimmäiset tunnit pelin parissa ovat maagisia. Pidemmän päälle keskinkertainen tekoäly, hieman vähäiseksi jäävä sisältö ja tenniselementtien sekoittaminen liiallisiin ”mariomaisuuksiin” haittaavat kokonaistasapainoa. Jos peliä voisi pelata vain puhtaana tennispelinä, se olisi melkeinpä parempi.