Donkey Kong ja Super Mario esiteltiin pelimaailmalle 1981 – kolmekymmentä vuotta sitten. Alkuperäinen juonikuvio on tuttu. Donkey Kong kaappaa Marion lemmityn. Marion tehtävä on pelastaa tämä. Nyt ympyrä sulkeutuu, kun jo neljäs osa Mario vs. Donkey Kong -pelisarjasta julkaistaan. Tällä kertaa Mario ei kuitenkaan likaa omia käsiään, vaan lähettää motorisoidut mini-Mariot asialle.
Sitä, miksi Mario ei itse vaivaudu pelastamaan prinsessaa, ei juuri selitellä. Kenties hän ei jaksa. Oli miten oli, juonikuvio pyörähtää käyntiin huvipuistossa. Donkey Kong myöhästyy avajaisista eikä saa ilmaista lelua. Tästä närkästyneenä gorilla kaappaa prinsessan. Mario jännittää mini-Marioiden vieterit, ja nämä lähtevät itsemurhahakuiselle pelastusretkelle huvipuistoon.
Pohjimmiltaan kyse on Lemmingsin nykyaikaisesta versiosta. Pikku-Mariot eivät osaa pysähtyä. Kerran liikkeelle lähdettyään ne eivät epäröi hetkeäkään hypätä edessä olevaan esteeseen, olipa kyseessä sitten piikki- tai laavakuoppa.
Kieroja kanuunoita
Pelaajan tehtäväksi jää ohjata mini-Mariot turvaan manipuloimalla erilaisia objekteja. Jokainen osa huvipuistoa esittelee uuden elementin. Ensimmäisellä tasolla pelataan lähinnä teräspalkeilla, kun viimeiset tarjoilevat jo kanuunoita ja vaakatasossa mini-Marioita lennättäviä vietereitä. Tämä takaa sen, ettei aika käy pelin parissa koskaan pitkäksi, ei ainakaan alkupään harjoittelua lukuun ottamatta.
Ensimmäisten tasojen jälkeen Mario vs. Donkey Kong: Mini-land Mayhem alkaa erottua netin Flash-peleistä, jollaisena se hetken ajan esittäytyy. Suunnittelijat ovat keskittyneet tiukkaan tasosuunnitteluun, ja aluksi yksinkertaiselta tuntunut reitti saattaa nopeasti muuttua kuolettavaksi sokkeloksi, jossa yksikin virheliike tietää kuolemaa.
Mekaniikka on anteeksiantamaton. Jos kaikki Mariot eivät pääse ovesta sisään, alkaa taso alusta. Pakkaa sekoitetaan myös sienivaltakunnan asukeilla, joille on oma ovensa. Jos tämäkin vielä vaikuttaa yksinkertaiselta, on pelissä myös aikaraja. Ensimmäisen Marion astuttua ovesta sisään, lopuilla on noin kymmenen sekuntia aikaa seurata tätä. Muuten taso alkaa alusta.
Onneksi peli on innovatiivinen ohjauksessaan. Pelaaja poistelee ja lisäilee elementtejä kenttiin stylus-kynällä. Joissakin tapauksissa aika pysähtyy, kunnes pelaaja päättää, mitä tehdä. Eri palikoiden lisäily on helppoa, ja useimpien objektien paikka on selkeästi merkitty kenttään. Tosin tarkka ohjaus on joskus turhan tarkka. Esimerkiksi kanuunoiden manipuloiminen on todella vaikeaa DS Liten näytöltä. DSi XL lieneekin parempi alusta pelille.
Raksa-Mario
Vaikka mini pelit haastavat ja keräiltävää on paljon, ei tuntimittari raksuta kovinkaan korkealla pelin päättyessä. Ei vaikka koko roskan voi pelata uudelleen läpi plus-moodissa, joka tarjoaa joitakin pieniä lisähaasteita.
Tässä vaiheessa mukaan tulee pelin kenttäeditori, joka hakee vertaistaan. Koska pelialue on rajattu ja elementit hyvin yksinkertaisia, on omien kenttien tekeminen helppoa. Muutaman tunnin opiskelun jälkeen kekseliäät pystyvät tekemään yksinpelin vertaisia kenttiä, arkkitehdit puolestaan sellaisia rakennelmia, jotka eivät avaudu niitä pelaaville vielä tunninkaan kuluttua.
Kenttien jakaminen muiden pelaajien kesken on helppoa, vaikkakaan Yhdysvaltain versio ei antanut kokeilla tätä ominaisuutta vielä käytännössä. Periaatteessa omien kenttien jakaminen ja muiden lataaminen tapahtuu muutamalla klikkauksella DSi Waren kautta. Editorissa on tosin yksi omituinen ominaisuus: pelaajat voivat käyttää ainoastaan yksinpelissä kohtaamiaan objekteja suunnittelussa.
Mario vs. Donkey Kong: Mini-land Mayhem ei keksi pyörää uudestaan, mutta se on äärimmäisen viihdyttävää ajantappoa. Mario on vielä tänäkin päivänä synonyymi Nintendon Seal of Quality leimalle, joka on valitettavasti aikojen saatossa kokenut inflaatiota.