Marvelin mutantit yhdistäneiden X-Men Legends toimintaroolipelien pohjalle rakennettu, mutantteja laajempaa sankarikuntaa käyttävä Marvel Ultimate Alliance oli varsin toimiva peli, joten jatko-osa on tietenkin tervetullut. Sen takaa ei kuitenkaan enää löydy edellä mainitut pelit tehnyt Raven Software, vaan sen läheinen Vicarious Visions. Uuden tekijän myötä pelin totutun toimivaa kaavaa uudistetaan ja rikotaan, niin hyvässä kuin pahassakin. Kuinka sankareiden nyt oikein käy?
Sankarit sisällissodassa
Marvel Ultimate Alliance 2:n tarina yhdistelee toisiinsa Marvel-sarjakuvien Salainen sota- ja Civil War tarinoita. Tapahtumat alkavat sankareiden laittomasta iskusta Latveriaan eversti Nick Furyn johdolla. Tapahtumien jälkipyykissä USA:n hallitus päättää rekisteröidä kaikki supersankarit ja asettaa ne hallituksen hallintaan. Pulikoijat joutuvat rautoihin ja vankilaan. Kaikki sankarit eivät suunnitelmasta luonnollisesti ilahdu, ja rekisteröintilaki repii sankareiden rivit kahtia. Rekisteröinnin kannattajat Rautamiehen johdolla joutuvat vastakkain Kapteeni Amerikan johtaman vastarinnan kanssa.
Mitään kovin suurta draamaa tarinasta on turha odottaa, mutta sen poliittinen vire tuo mukavaa vaihtelua edellisosan kosmisempiin seikkailuihin nähden. Varjopuolena on kuitenkin se, että pelialueet eivät ole tällä kertaa niin kiinnostavia. Pelissä liikutaan lähinnä tylsissä harmaissa sisätiloissa ja tunneleissa, eikä lyhyen Latverian ja Wakandan vierailun lisäksi nähdä mitään erityisiä Marvel-universumin tunnettuja paikkoja. Pientä vaihtelua tuo mahdollisuus valita, kumman puolen riveihin asettuu. Tosin samat tehtävät pelataan edelleen, nyt vain eri puolilta kuvattuna, mikä vaikuttaa lähinnä turpaanvedon motiiviin ja pomovastustajiin.
Totuttuun tyyliin pelaaja valitsee neljän sankarin ryhmän, jolla pistetään vastustajia ja pelimaailmaa ns. pakettiin. Mätkinnässä on tietenkin apuna jokaisen hahmon omat supervoimat ja erikoishyökkäykset. Pelattavaa hahmoa, kuten myös ryhmän jäseniä, voi vaihtaa koska tahansa. Aiempien pelien tavoin yhteispeli kolmen muun pelaajan kanssa onnistuu edelleen, tosin verkkopelissä asiaa hankaloittaa oudon kömpelö aulatila.
Tällä kertaa erikoisuutena ovat sankareiden Fusion-yhteishyökkäykset, jotka on jaettu kolmeen eri luokkaan: kohdistettaviin, ohjattaviin aluehyökkäyksiin ja laajoihin puhdistushyökkäyksiin. Toki niitä ei voi käyttää milloin vain, vaan sitä ennen Fusion-mittari on ladattava täyteen perusmätkinnällä. Fusion-hyökkäykset ovat etenkin aluksi erittäin näyttäviä ja eri sankareiden yhdistelmiä kokeilee mielellään, kunnes tajuaa, ettei niissä käytettävillä sankareilla olekaan niin suurta merkitystä, edes ulkoasussa. Tämä latistaa niiden yksilöllistä tunnelmaa, muttei toki tee niistä yhtään sen heikompitehoisia.
Tyhmennetty vai virtaviivaistettu?
Edellisen pelin faneille suurin shokki lienee pelihahmojen voimien kehityksen ja valinnan yksinkertaistus – jopa tyhmennys, sanoisivat jotkut. Vaikka kehityspisteitä voimiin voi edelleen jakaa, on joka hahmolla nyt vain tasan neljä erilaista hyökkäystä. Käytettäviä voimiaan ei siis voi enää valita. Lisäksi hahmojen passiiviset erikoiskyvyt ovat vaikutuksiltaan hyvin samanlaisia, mikä vähentää niiden kiinnostavuutta. Lopulta hahmojen voimien kehityksen jättää suosiolla koneen vastuulle, sillä omilla valinnoilla ei sen suhteen saa suuria eroja aikaiseksi.
Muutenkin roolipelielementtejä on virtaviivaistettu. Sankareilla on vain yksi vaihtoehtoinen asu, jolla ei kuitenkaan edellisen osan tavoin ole minkäänlaista pelillistä vaikutusta. Hahmoille ei myöskään valita enää erillisiä varusteita. Niiden tilalla on kerättävät Boost-mitalit, joita voi olla päällä kolme kerrallaan ja jotka vaikuttavat kaikkiin hahmoihin. Tosin niistä valtaosa on aivan turhia, joten keräily ei tuo peliin suurta muutosta. Hahmojen välistä keskustelua sentään vielä löytyy, mutta sekin on enemmän pelkkää fiilistelyä.
Lopputuloksena Marvel Ultimate Alliance 2 on huomattavasti enemmän pelkkä toimintapeli kuin Ravenin aiemmat pelit. Tämä itsessään ei tietenkään ole huono asia, sillä mätkintä toimii ja on näyttävää. Pelattavaa ja tekemistä riittää myös simulaattori-lisätehtävien sekä erilaisen kentistä keräiltävän tavaran muodossa. Jos kuitenkin piti aiempien pelien hahmojen muokkaamisesta, voi uusi peli olla pettymys. Tekijöiden sopisi miettiä tarkkaan kolmannen osan kohdalla, panostaako kunnolla reilun toimintapelin tekemiseen, vai palatako takaisin laajempiin roolipelikuvioihin. Ultimate Alliance 2:n kaltainen välimalli kun ei välttämättä kelpaa oikein kenellekään.