Kenties siinä on omalla tavallaan jotakin enteellistä, että Mass Effect 2 ilmestyy nimenomaan juuri nyt. Se osuu näin samaan aikaan avaruusturismia ja kaupallisia lentoja hieman yli 100 kilometrin korkeuteen kauppaavan Virgin Galacticin myyntitoiminnan ”seuraavan askeleen” kanssa, joka muun muassa tarkoittaa jo kahta suomalaiselle kuluttajalle myytyä avaruuslentomatkaa. BioWaren vuonna 2007 julkaistussa toimintaan kallellaan olevassa tieteisroolipelissä ja sen uudessa jatko-osassa aseiden tylyn puheen taustalla kaikuu nimittäin koko ajan syvällinen pohdiskelu siitä, että mikä on meidän ihmisten todellinen paikka avaruuden valtavassa tyhjiössä kaikenlaisen kummallisen teknologian läpäiseminä pyrkyreinä ja suhteessa meitä huomattavasti kehittyneempiin kansoihin. Mass Effect 2 on yksi viime aikojen parhaimpia esimerkkejä siitä, miten pelisarjan ensimmäisen osan onnistuneesti sorvatut peruspalikat pidetään hyvässä järjestyksessä, samalla kun sen vähemmän tärkeitä osia korvataan uusilla. Jatko-osa näyttää ja tuntuu paljon virtaviivaisemmalta, toimintaa on aiempaa enemmän ja suuren tieteisseikkailun tuttuun sapluunaan kuuluva suurieleinen tarinankerronta toimii sekin jälleen erinomaisesti. Toisaalta tämä on aina ollut yksi BioWaren suurimmista vahvuuksista. Samalla peli on kuitenkin joutunut uhraamaan jotakin siitä, jonka yleisesti katsotaan olevan tietokone- ja konsoliroolipeleille ominaista. Aseiden, taisteluhaarniskojen ja hahmojen erilaisten kykyjen yksilöllinen sekä yksityiskohtainen tuunaaminen ovat nyt poissa. Monimutkaisissa valikoissa kompastelemisen ja tavaroiden keräilyn tilalla on yksinkertainen hahmonkehitykseen ja muutamaan erikoisominaisuuteen perustuva systeemi. Se ei välttämättä ole erityisen syvällinen, mutta ainakin se toimii. Pelin tekijät ovat selvästi halunneet vielä Mass Effectia toiminnallisempaan suuntaan, jossa perinteisen roolipelaamisen monipuolisuuden sijasta tilaa annetaan enemmän suoralle toiminnalle ja elokuvamaiselle tarinan kertomiselle.

Hämäräherrojen hommissa

BioWarelle ominaiseen tyyliin pelaaja imaistaan mukaan pelin tapahtumiin välittömästi. Kun Mass Effect 2:ssa sen tarina on vielä niin voimakkaasti koko ajan läsnä, on pelin alkutilannettakaan itse asiassa vaikea kertoa ilman edes jonkinlaisia juonipaljastuksia. Yritän kuitenkin parhaani mukaan olla seuraavassa mahdollisimman niukkasanainen tarinan sisällöstä. Niille, jotka jäävät kovasti kaipaamaan yksityiskohtaisempaa tietoa pelin tapahtumista, suosittelen konsolin ohjaimeen tarttumista välittömästi julkaisupäivänä. Älykkäästi ja palkitsevasti kirjoitettu tarina on varmasti kaikkien aamuyön tunneille venyvien seikkailuhetkien arvoinen. Erittäin vetävän alun jälkeen juonessa hypätään kuitenkin kaksi vuotta ajassa eteenpäin, ja riippuen ensimmäisessä pelissä tehdyistä valinnoista, jokaisen oma lähtötilanne voi olla hieman erilainen. Jatko-osaan on nimittäin mahdollista tuoda konsolin kovalevylle lojumaan jääneistä ensimmäisen pelin talletuksista muutamia kriittisiä tietoja ja tietysti itse tehty Shepard-hahmo, jotka sitten kaikki sovitetaan saumattomasti osaksi kokonaan uutta kertomusta. Omassa pelissäni esimerkiksi galaktinen neuvosto on lähes kokonaan rampautunut epäpätevien ihmisjohtajien itsekkäiden kinastelujen vuoksi, ja sen jäsenet eivät millään suostu uskomaan uuden uhan vaanivan avaruuden kaikkia rotuja. Monet ihmiset ovat jättäneet Citadel-avaruusaseman ja liittyneet Cerberus-nimiseen järjestöön, joka pyrkii kaikilla mahdollisilla tavoilla edistämään juuri ihmisten ylivertaisuutta koko aurinkokunnassa ja sen vallankahvassa olevien varustelukilpailuissa. Myös Shepard joutuu syystä tai toisesta tekemään yhteistyötä Cerberuksen ja sen salaperäisen johtajan kanssa selvittääkseen, ketkä ovat vastuussa kokonaisten siirtokuntien katoamisista. Se, miten moiseen lehmänkauppaan kukakin suhtautuu, on yksi pelin keskeisiä moraalisia valintoja. Yksi selkeimmistä kerronnallisista vahvuuksista on tällä kertaa se, että pääjuoni ja pelin yksittäisiin henkilöhahmoihin liittyvät tapahtumat sekä niiden perusteella tapahtuvat valinnat hämärtävät hienosti konsolipelaamisessa liiankin tutuksi tullutta jäykkää ja mustavalkoista asetelmaa ”oikeiden ratkaisujen” ja tarpeettoman ilkeiden kyykytysten välillä. Mass Effect 2:ssa panokset ovat suuria, ja päämäärän saavuttamiseksi jokainen voi valita ne keinot, jotka henkilökohtaisesti tuntuvat parhailta. Jos esteen ylitse ei pääse hyvällä, niin se on aina mahdollista kiertää väkipakolla. Maailman pelastuminen on tarkoitus, joka pyhittää keinot. Näin ajattelee juuri Cerberus-järjestö, jonka toimintaa vasten pelaaja joutuu omia valintojaan peilaamaan.

Mutkat suoriksi

Merkittävä osa Mass Effect 2:n tarinasta rakentuu itse asiassa samaan tapaan kuin esimerkiksi viime vuoden lopulla ilmestyneessä ja niin ikään erittäin mainiossa Dragon Age: Originsissa. Alun varsin juonivetoisen seikkailemisen jälkeen pelin Suuri Tarina jää ikään kuin odottamaan paikoilleen, kun paljon peliaikaa käytetään seikkailijaryhmän uusien jäsenten värväämiseen ja näiden varustamiseen tulevaa, lopullista koitosta varten. Pelisarjan ensimmäisestä osasta poiketen Mass Effect 2:ssa lähes jokainen tehtävä on kuitenkin sidottu pääjuoneen. Toisin sanoen todellinen määränpää pysyy koko ajan näköpiirissä eikä pelaaja enää sivutehtäviä suorittaessaan tunne itseään samanlaiseksi irrallisten askareiden juoksupojaksi kuin aikaisemmin. Planeettoja voi edelleen tutkia haluamassaan järjestyksessä, mutta tehtävien keskinäisiä suhteita on selvästi mietitty tällä kertaa tarkkaan BioWaren tiimissä. Erityismaininnan pelin tekijät ansaitsevat myös hyvällä maulla ja mielenkiintoisesti kirjoitetuista henkilöhahmoista. Kaikilla ryhmäläisillä on oma menneisyytensä, joka vaikuttaa siihen, miten he suhtautuvat Shepardin ja Normandy-aluksen tehtävään sekä tiimin muihin jäseniin. Tarinan edetessä tavataan useita ensimmäisestä osasta tuttuja hahmoja, joiden kohtaamisen yleiseen ilmapiiriin vaikuttavat pelaajan itse tekemät ratkaisut. Mukana on entistä enemmän kunnon avaruusseikkailun tuntua, kun Shepard esimerkiksi pysähtyy juttelemaan henkeviä ja tyhjentämään viinapulloa miehistönsä jäsenen kanssa. Samalla käydyt keskustelut ovat älykkäitä, ja niissä peilataan varsin terävästi pohdintaa ihmisen paikasta avaruuden muiden rotujen, outojen teknologioiden ja geneettisten superkykyjen maailmassa. Tällaisissa yksityiskohdissa maistuu elämä, joka rikastuttaa pelikokemusta valtavasti. Ääninäyttelijöiksi on vielä saatu monia tunnettuja näyttelijöitä esimerkiksi televisiosarjasta Battlestar Galactica. Varsin toimintapainotteista tehtävien suorittamista tasapainotetaan kautta koko pelin muutamilla pienillä ratkaisuilla. Merkittävin näistä on Normandy-aluksen erikoisominaisuuksien sekä pelihahmojen kehittämiseen tarvittavien neljän mineraalin louhinta. Tutkimattomia planeettoja voi skannailla niiden ilmakehästä käsin, ja kun aluksen sensorit löytävät jotakin kallisarvoista malmia, se korjataan talteen lähettämällä luotaimia. Tämä mikromanagerointi on hyvin yksinkertaista, mutta se tuo oman lisänsä pelkkään tehtävästä toiseen marssimiseen. Kerätyillä mineraaleilla voi siis hankkia erilaisia lisäominaisuuksia tai kykyjä, joista toiset koskevat alusta tai pelaajan ohjastamaa komentaja Shepardia, ja joitakin voi taas hankkia koko ryhmälleen. Käytäviltä planeetoilta voi niin ikään hankkia uusia asusteita ja koristetilpehööriä komentajan hyttiin.

Yksityiskohdista peli tunnetaan

BioWare on toisin sanoen tehnyt erinomaista työtä siinä, miten se on lähtenyt kehittämään eteenpäin jo ennestään varsin pitkälle viimeisteltyä peliä. Ensimmäistä osaa vaivanneet ärsyttävät tekstuuriongelmat on ratkaistu, ja Mass Effect 2 näyttää muutenkin todella mahtavalta. Latausajat ovat tosin jälleen kerran melko pitkiä ja sisältö tarjoillaan nyt pelaajalle kahdelta dvd-levyltä, mutta toisaalta nämä ovat vain pakollisia kompromisseja, joiden ansiosta saamme sitten nauttia hurjasta määrästä ensiluokkaista pelattavaa. Tästä ja monesta muustakin syystä myös uudelleenpeluuarvo on taas kerran enemmän kuin kohdallaan. Roolipelaamiseen sopii tietysti se, että keskusteleminen on vähintään yhtä tärkeällä sijalla kuin pelkkä aseiden kanssa heiluminen. Pääpiirteissään hahmojen välinen kanssakäyminen sujuu tuttuun tapaan, mutta hauskana lisänä on pelaajan mahdollisuus silloin tällöin vasenta tai oikeaa liipaisinta painamalla vaikuttaa keskusteluun rohkaisemalla tai epäkohteliaasti keskeyttämällä. Minipeleinä toimivat elektronisten lukkojen virtapiirien kiertäminen ja päätehakkerointi ovat molemmat aikaisempaa paremmin toteutettuja. Samaan hengenvetoon epäilen, että monikaan pelaaja ei jää pahemmin kaipaamaan Mako-maastokulkuneuvolla planeettojen pinnalla pomppimista. Tällä kertaa loittoryhmä laskeutuu aina suoraan paikan päälle. Jatko-osan suhteen turhana kikkailuna voi kenties pitää korkeintaan Shepardin hyttiin tarjolla olevia akvaarioita ja muita somistuksia – etenkin siitä syystä, että komentajan ”makuukammariin” ei muuten ole oikeastaan yhtään mitään järkevää asiaa. Mass Effect 2 on lähes kaikilta mahdollisilta osin erinomainen peli. Perinteisiä roolipelaamisen aineksia ei välttämättä enää siitä entiseen malliin löydä, mutta painopisteen siirtäminen elokuvamaiseen tarinankerrontaan ja hyvin toteutettuun toimintaan toimii paremmin kuin loputon valikkojen tai esinelistojen selaaminen. Tulitaistelut ja suojan käyttö eivät välttämättä ihan yllä esimerkiksi Uncharted 2:n ja Gears of Warin tasolle, mutta BioWare kyllä loistaa toisilla osa-alueilla muita selvästi paremmin. Seikkailujen yksityiskohtaiset ympäristöt, todella mielenkiintoiset ja eläväntuntuiset henkilöt, onnistuneesti kirjoitettu dialogi, lukuisat jännittävät planeetat sekä elävältä tuntuva universumi jäävät tästä pelistä varmasti jokaiselle mieleen. Toisaalta tarina jää kenties piirun verran koukuttavuudessaan ensimmäisen osan häikäisevän jännitysnäytelmän jalkoihin, mutta kunnon tieteisseikkailujen ystävät ovat Mass Effect 2:n parissa varmasti kuin kotonaan. On vasta helmikuu, ja käsillä on jo yksi koko vuoden ehdottomasti merkittävimmistä konsolipeleistä.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:6]

Rakastan ensimmäistä Mass Effectia, mutta en sokeasti. Se rakkaus kumpuaa yksinomaan pelin maailmasta, tarinasta ja henkilöhahmoista: siitä, että ikioma versio Shepardista pääsee leikkimään videopelien Babylon 5:ttä. Neljä läpipeluuta myöhemmin Mass Effectin viat suorastaan räjähtävät silmille. Hidas tekstuurien latailu, grafiikan repeily, puuduttavat sivutehtävät, ponnettomat taistelut ja galaksin kauhein tavaravalikko ovat vain asioita, joiden kanssa on joutunut elämään – tähän asti. Mass Effect 2 korjaa modernin jatko-osan tyyliin kaikki luettelemani viat. Pelimoottorin rosot on viilattu pois, mukaan ei tartu lainkaan turhaa krääsää ja toiminta on hyvin, hyvin lähellä ”oikeiden” räiskintäpelien laatua. Piiritystaistelut, pomoviholliset erilaisine suojauksineen, ammusten säästely ja jatkuvasti käytössä olevat erikoisvoimat varmistavat, että tappelu ei todellakaan ole pakkopullaa hyvien dialogien välissä, vaikka viholliset eivät edelleenkään juhli ketterällä tekoälyllä. Roolipelaajille ja BioWaren faneille voi kuitenkin tulla järkytyksenä se, kuinka virtaviivaistettua hahmonkehitys on. Kourallinen ominaisuuksia ei ole paljon, mutta nyt niiden kasvattaminen on selkeämpää, eikä joukossa ole turhaa tauhkaa. Kuulun kuitenkin siihen pöytäroolipelejä harrastavaan koulukuntaan, jonka mukaan video- ja tietokonepelien käsitys roolipelaamisesta on vääristynyt. Kasvavilla numeroarvoilla ei ole oikeasti merkitystä, vaan roolipelaaminen on tarinan ja hahmojen viemistä valinnoilla oman maun mukaiseen suuntaan. Arvostan myös sitä, että universumin yksityiskohtien määrää on kasvatettu: oman avaruusaluksen vessat, muukalaisten pornolehdet ja paukkujen nappailu baarisssa ovat tärkeitä tunnelman kasvattajia. Ulkoavaruudessa suihkimiseen on otettu myös taitavasti vaikutteita avaruusgenren jumalpelistä eli Star Control 2:sta. Siksi Mass Effect 2 loistaa, vaikka kyse on trilogian keskimmäisestä, eli tyypillisesti vaikeasta, pelistä. Sormusten herran kakkososan tapaan tarina sutii paikoillaan keskivaiheilla, kun peli keskittyy painottamaan Shepardin ja uusien sekä vanhojen kavereiden tarinoita. Toisaalta avaruuden Likainen tusina on mahtava lähtökohta. Kovimmista kovimpien tyyppien hehkuttelu on hienovaraisempaa kuin Gears of War -peleissä, mutta ei yhtään vähemmän herkullista.

9/10
Lisää luettavaa