Suuren imperaattorin paluu
Peliala on epävakaa bisnes, joka heittelee ja yllättää. Sen näkee hyvin Master of Orion -sarjan historiasta. Kaksi ensimmäistä peliä valloitti pelaajien sydämet, kolmas aiheutti kauhistusta, ja sitten kaikki olikin menetetty. Sarja katosi digigalaksin syvimpään, mustimpaan aukkoon ja hiipui fanien silmistä – mutta ei sydämistä.
Remasteroinnit ja uudelleenjulkaisut ovat kuitenkin nostaneet päätään viime vuodet, ja MOO:n kaltaiselle rakastetulle klassikolle uuden mahdollisuuden antaa mielellään.
4X eli eXplore, eXpand, eXploit ja eXterminate on peligenrenä yksi vanhimmista. Pohjimmiltaan 4X:ssä kourallinen erilaisia rotuja astuu yhtä aikaa avaruusaikaan ja aloittaa galaksin asuttamisen. Jossain kohtaa rodut kohtaavat, neuvottelevat rajasopimukset ja rikkovat ne ennemmin tai myöhemmin. Siinä sivussa kehitetään planeettoja, rakennetaan sotalaivastoja ja kenties viilataan sopimusten pilkkujen paikkoja.
Vanhoissa Orioneissa tämä resepti hiottiin huippuunsa, ja uusi MOO toistaa sitä orjallisesti. Näkökulmasta riippuen se on joko loistava tai puuduttava asia. Toisaalta uuden MOO:n pelattavuus on lähes täydellistä, sillä se tuo ruuduille vanhan koulun 4X-avaruusstrategiaa nopeasti pelattavassa, selkeässä ja konstailemattomassa muodossa. Toisaalta se on vain vanhan lämmittelyä, eikä tuo genreen uusia saati kumouksellisia ideoita. Mutta kuka niitä uusia ideoita aina kaipaisi, jos vanhojakaan ei ole kierrätetty tutulla nimellä 20 vuoteen?
Sillä pohjimmiltaan kyse on tästä: uusi Master of Orion on erittäin hyvä, hauska ja vetovoimainen avaruusstrategia. Se tavoittaa pelottavan tehokkaasti pelinarkkarismin pahimman pisteen: sen ”vielä yksi vuoro, yksi ainoa vain” -fiiliksen. Sitten kello onkin kuusi aamulla.
”Diplomatian ja tykkiveneiden painoarvoa puntaroidaan holopöydän äärellä.”
Master of Orion on poikkeuksellisen virtaviivainen ja sulava. Se lähestyy avaruudenvalloituksen haastetta nopean ja vaivattoman pelaamisen kautta. Yhdet tykkäävät mikromanageroinnista ja pilkunviilaamisesta, toiset tyttärestä. Tämä on jälkimmäisille. Imperiumin ja avaruuslaivastojen komentaminen tapahtuu minimaalisella kliksuttelulla ja menuramppauksella, ja samoin kaikki tarvittava informaatio on tiivistetty. Halutessaan joitakin rutiineja voi myös automatisoida, jos vaikka planeettojen manuaalinen kehittäminen ei kiinnosta.
Heikoimmillaan peli on avaruustaisteluissa, sillä taktinen osio ei ole kummoinen. Sitä käyttää silloin tällöin huvikseen, mutta useimmiten automatiikka hoitaa taistelut ihan tarpeeksi hyvin ja ennen kaikkea välittömästi.
Loppumetreillä kaikki tämä tarkoittaa sitä, että vaikka MOO on helppo, se on myös syvä ja koukuttava. Galaktiset tapahtumat etenevät ryminällä, ja todellinen vääntöhän alkaa vasta rotujen kohdatessa, kun diplomatian ja tykkiveneiden painoarvoa puntaroidaan holopöydän äärellä. Tälle osiolle voikin antaa täydet pisteet, sillä keskustelu, lahjonta ja uhkailu toimivat ihan oikeasti. Monimuotoisuuttakin riittää, sillä rodut ovat selkeän erilaisia, ja tekoälykin tarjoaa usein vähintään kohtuullisen vastuksen.
Eihän tämä genrensä mullistaja ole, sillä uusia ideoita saa etsiä suurennuslasilla. Vallankumouksen sijaan se on harvinaisen pelattava ja kaikin puolin toimiva tulkinta vanhasta, huikeasta klassikkopelistä. Se on toisin sanoen juuri sitä, mitä 4X-lääkärini määräsi.
8/10
Orion muistuttaa, että galaktisen sodan ei tarvitse olla välttämättä aikaavievää pilkunviilausta.
Jukka O. Kauppinen