Joihinkin asioihin voi luottaa: Koska on parillinen vuosi, ilmestyy uusi Total War -sarjan peli.
Total War -pelien perusideana on taistelusimulaatio, jonka taistelut sidotaan suurempaan kokonaisuuteen kevyellä strategiaosuudella. Tai sitten maailmanvalloituspeli, jossa yksiköiden taisteluja ei ratkaistakaan nopalla vaan itse johtamalla. Näkökulmansa voi valita vapaasti.
Sota on edelleen kaunis
Medieval II:n merkittävin osuus ovat massiiviset ja näyttävät taistelut. Pelkästään yksittäistaisteluista koostuvana peli olisi kiintoisa, mutta kun tietää, miten taistelun tulos vaikuttaa kokonaistilanteeseen, tulee kokemukseen aivan uusi taso. Epätoivoisiakin taisteluita voi taistella, yrittäen aiheuttaa viholliselle mahdollisimman paljon tappioita. Toisaalta suurellakaan armeijalla ei kannata tuhlata joukkoja, jos täydennysten saaminen on vaikeaa. Koska taistelut juontuvat strategisesta tilanteesta, tulee niistä myös paljon monipuolisempia kuin valmiista taisteluista. Armeijat koostuvat alle sadan miehen yksiköistä, jotka on ensin sijoiteltava taistelukentälle maaston ja tehtävän mukaan. Yksiköt ovat huolella mallinnettuja väsymystä ja moraalia myöten. Piiritystaisteluissa hyökkääjällä voi olla mukana suuria sotakoneita, joilla muurien murtaminen käy leikiten. Jos sotakoneita ei ole, hyökkäämään ei pääse ennen kuin on rakentanut paikan päällä vähintään muurinmurtajia. Yksiköt ovat entisestään komistuneet ja taisteluanimaatiot monipuolistuneet. Ruudunkaappaukset eivät pysty tekemään oikeutta taisteluiden jylhyydelle ja aidonnäköisyydelle. Edes punahurmeen puuttuminen ei haittaa. Taistelu on aidon oloisesti toteutettu. Kohti tuleva nuolikuuro on komean näköinen, ja siitä myös huomaa miten jokainen nuoli piirretään ja sitä seurataan. Jousimiehet eivät osu vain kohteena olevaan yksikköön, vaan myös muihin lähellä oleviin joukkoihin. Tietokonekenraalit tarjoavat nyt tanakkaa vastusta. Varsinkin edellisten Total Warien tumppukenraaleihin tottuneiden kannattaa olla varuillaan. Tietenkään en puhu mitenkään kokemuksesta…
Tinaukkojen siirtelyä
Strategiaosuudessa Euroopan ja Välimeren alue on jaettu provinsseihin, joista jokaisessa on yksi keskus. Tässä keskuksessa rakennetaan rakennukset, käydään kauppaa, peritään verot ja kootaan yksiköt. Uutuutena voi nyt päättää, onko keskus kaupunki vai linna. Kaupungit tuottavat enemmän rahaa, mutta vain perusjalkaväkiyksiköitä. Linnoja voi rakentaa pienemmälläkin väellä, ja ne voivat tuottaa parempia yksiköitä, kuten ritareita. Linnoissa voi nyt palkata kerralla useampia yksiköitä, mikä on tervetullut uudistus. Toisaalta rakennuksilla on myös rekrytointiraja, joten muutamassa kierroksessa ei voi värvätä määrättömästi huippujoukkoja. Käytännössä rajat ovat kuitenkin anteliaita, armeijat täyttyvät perusjalkaväestä lähinnä rahan puutteessa. Alkupelissä ei myöskään ole tarpeeksi suuria kaupunkeja, jotta kaikkein parhaimpia yksiköitä saisi peliin. Yksiköt liikkuvat kartalla vapaasti. Provinssissa voi olla useita yksiköitä, myös vastakkaisilta puolilta. Taistelu alkaa vasta kun armeijat kohtaavat. Tätä voi myös käyttää taktisesti hyväkseen, sillä yksiköillä on ympärillään hallinta-alue, jonka ohi ei vihollinen pääse. Armeijoilla voi siis miehittää pullonkauloja, kuten jokien ylityspaikkoja. Valitettavasti tämä johtaa myös tyhmyyksiin; diplomaatin matka tyssää tiellä vuoroaan odottelevaan armeijaan eikä laivasto pääse satamaan, koska neutraali laivasto notkuu lähistöllä.
Suvun mustat lampaat
Jokainen hallitsijasuku koostuu henkilöistä, joiden oikea hoitaminen on tärkeä osa pärjäämistä. Henkilöillä on erilaisia kykyjä sodanjohdon, valtion johtamisen ja vaikutusvallan alalla. Uusia ominaisuuksia edustavat pyhyys, josta on apua inkvisiittorin iskiessä, sekä ritarillisuus tai sen vastakohta, pelon herättäminen. Lisäksi henkilöiden ominaisuudet kehittyvät ajan ja aktiviteetin mukaan. Taistelukentällä riehuva kenraali kehittää sodanjohtokykyään ja kerää mukaansa taitavia sotilaita. Syrjäiseen kylään juuttunut epäsuosittu setä todennäköisesti kehittää kalliita mieltymyksiä ja kerää ympärilleen juomaveikkoja. Kaikki hahmot vanhenevat ajan kuluessa. Lapset syntyvät ja kasvavat isoiksi, kuusitoistavuotiaana pojat astuvat palvelukseen ja naisista tulee naimakelpoisia. Naimattomat naiset liikkuvat kartalla eräänlaisina diplomaatteina, jotka voivat aktiivisesti etsiä naimakumppania. Vanhuuteen kuollaan noin kuusikymppisenä, pahimmassa tapauksessa kuolo korjaa huippukenraalin juuri kun tämä lähestyy armeijan kanssa vihollisen pääkaupunkia. Tosistrategit pelaavat asetuksella, jossa tietokone hoitaa kaikkia kaupunkeja, joissa ei ole suvun jäsentä hallinnoimassa. Vaikka näin ei tekisikään, on suvun jäseniä aina liian vähän ja sellaisen menettäminen joko taistelukentällä tai vanhuuteen kirpaisee. Erityisen nautittavaa on lupaavan nuoren sankarin kasvattaminen tehtäviä ja seuraajia valikoimalla.
Jumalan verikoirat
Keskiajalla uskonto näytteli suurta osaa ihmisten elämässä, eikä sitä ole Medieval II:ssa unohdettu. Varsinkin katolisia maita pelatessa on syytä olla varpaillaan. Toisten katolisten kimppuun käyviä uhkaa kirkonkirous ja jos antaa vääräoppisuuden rehottaa, voi paavi lähettää paikalle inkvisiittoreita, jotka saattavat ohimennen tuomita myös oman suvun jäseniä roviolle. Paaviin voi vaikuttaa tehtäviä suorittamalla, junailemalla oman kardinaalin paaviksi tai kaupittelemalla ääntään paavinvaaleissa. Vaikka islamilaisten imaamitkin voivat järjestää ristiretkiä vastaavia jihadeja, on uskonto selvästi suunniteltu katolisilla mailla pelaamista varten. Valitettavasti kunnon uskonpuhdistus puuttuu, Vatikaanin voi kyllä vallata, mutta paavi vain muuttaa muualle. Ja on todennäköisesti todella vihainen. Keskiaikainen tekniikan kehitys tapahtuu pelaajista riippumatta. Merkittävimmät kehitysaskeleet ovat ruudin keksiminen, joka johtaa uudenlaisiin yksiköihin, sekä mahdollisuus lähteä valtaamaan Amerikan mannerta. Vähemmän miellyttäviä yllätyksiä ovat Aasiasta saapuvat mongolit.
Täydellistymistä
Päällisin puolin edistystä sarjan edelliseen osaan Rome: Total Wariin on vähän, ja välillä Medieval II tuntuukin pelkästään uudelta grafiikkapaketilta. Uudistukset kuitenkin paljastuvat hiljalleen ja vaikuttavat vasta pelin edettyä jo pitkälle. Jos ei ole vielä hakannut itseään ihan puhki Total Wariin tai jos keskiaika erityisesti kiinnostaa, tarjolla on laatupelien aatelia.
Total War -sarjan pelit
Shogun: Total War (2000) ja The Mongol Invasion (2001) Sarjan ensimmäinen peli sijoittuu Japaniin vuonna 1542. Strategiaosuus oli melko karu, mutta taisteluosuudet olivat mekaniikaltaan ja toimivuudeltaan lähes nykyisten pelien tasoa. Lisäosassa hypätään takaisin 1200-luvulle ja siinä oletetaan Kublai Khanin mongolien päässeen nousemaan maihin. Pääkampanja on aivan erityylinen ja pelissä on paljon uusia yksiköitä. Medieval: Total War (2002) ja Viking Invasion (2003) Medieval edustaa pelisarjassa reilua edistysaskelta. Peli kattaa keskiajan ensimmäisestä ristiretkestä Konstantinopolin kaatumiseen. Strategiaosuudessa on paljon enemmän kaikkea, välillä jopa riesaksi asti. Viikinki-invaasiossa keskitytään Brittein saarten asioihin vuodesta 793 eteenpäin. Pelissä on uusi kampanjakartta ja sille omat osapuolet. Rome: Total War (2004), Barbarian Invasion (2005) ja Alexander (2006) Vuosiluku on 270 eaa ja nousukasvaltio Rooma haastaa merimahti Karthagon. Kartalla liikutaan vapaasti eikä alueittain. Taistelukentällä kaksiulotteinen hahmografiikka korvattiin 3d-malleilla. Lisäosassa siirrytään hapertuneen Rooman pilkkomiseen, erikoisuutena maattomien kansojen vaellukset. Minikampanja Alexander löytyy kaikki pelit sisältävältä Total War: Eras –kokoelmalta tai verkkolatauksena.
Missä kaikki valtiot?
Jopa parhaimmillakin pelintekijöillä on sokeat pisteensä. Total War -sarjan luojilla Creative Assemblylla se on Romessa esitelty malli, jossa suurin osa pelattavista osapuolista pitää ensin aukaista voittamalla pelin pääkampanja. Niinpä myös Medieval II:n alussa valittavana on vain viisi valtiota, jotka kaikki ovat vielä katolisia, ilmeisesti jotta voitaisiin esitellä uusia hienoja uskonto- ja ristiretkivirityksiä.
Alkuperäinen pistemäärä: 92/100