Archer Maclean’s Mercury oli PSP:n parhaimpia julkaisupelejä. Omaperäisessä pulmapelissä ohjattiin vellovaa elohopeakuulaa. Kuula muutti muotoaan esteisiin törmätessään, jakaantui ja valui. Räiskintäpainotteisen pelivalikoiman seassa vasta LocoRoco tarjosi vastaavanlaisen, erikoisemman pelielämyksen.
Jatko-osassa elohopeakuula vierii uusissa maisemissa, edelleen fysiikkapohjaisesti. Tosin ensimmäisen Mercuryn ystävän silmiin Meltdown visuaalisesti räikeämpi, jopa sotkuisempi.
Pelaaminen on helppoa, sillä pelimaailmaa toimii loogisesti. Pelaaja ohjaa nestemäisestä metallista koostuvaa kuulaansa analogitikulla vältellen esteitä ja pohjattomia kuiluja. Elohopean käyttäytymisen pohjalle on rakennettu monenlaisia pulmia. Joskus pelaajan täytyy jopa pilkkoa kuula ja ohjata yhtaikaa useaa pikkukuulaa.
Kentät ovat monimuotoisia. Joskus pelaajan täytyy vain yrittää kiitää uhkia väistellen lähtöpisteestä päätepisteeseen mahdollisimman nopeasti. Toisinaan kuulien kanssa on temppuiltava: niillä täytyy availla portteja tai kuulia on väritettävä ja yhdisteltävä, jotta oikeanväriset kuulat saadaan oikeaan paikkaan.
Vaikka kentillä on tavoiteaikarajat, ne eivät ole ehdottomia. Kenttiä saa näkertää niin kauan kuin haluaa, ja seuraavaan pääsee koska vain. Peli-iloa ei pilata pakkopuurtamisella. Meltdownin pulmailu on siten rentouttavaa ja nautinnollista.