Metal Gear Rising: Revengeance / Arvostelut / pelaaja.fi

Metal Gear Rising: Revengeance

6.03.2013 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
3
Metal Gear Rising: Revengeance -arvostelu

Raiden oli ehkäpä viime vuosikymmenen kohutuin ja vihatuin pelihahmo, ihan ymmärrettävistä syistä. Korvasihan tunteikas ja naiivi hiippailijakokelas täysin yllättäen Solid Snaken – kaikkien ihannoiman miehisyyden esikuvan – PlayStation 2:n odotetuimmassa pelissä. Oli vähemmän yllättävää, että ylimittoihin paisuneesta raivosta säikähtäneet kehittäjät keskittyivät jatkossa pelaajakansan rakkaaseen Snakeen ja käynnistivät kaikessa hiljaisuudessa operaation Kaikki rakastavat Raidenia, jossa parisuhdettaan terroristi-iskun keskellä puivasta ja maailmanloppuaseen uumenissa viuhahdellusta pellavapäästä tehtiin kosiskelevasti übersiisti kyborgininja.

Nyt, 11 vuotta hahmon ensiesiintymisen jälkeen, aika on ilmeisesti kypsä uudelle Raideniin keskittyvälle pelille. Hahmon huomattavasta muodonmuutoksesta johtuen Raiden ei ole enää uuden hiiviskelijäsukupolven Solid Snake, vaan yliluonnollinen ja fysiikan lakeja rikkova toimintatähti. Metal Gear -pelejä tavanomaisesti tehtailevan Kojima Productionsin kokemattomuus toimintapelien kehityksessä johti tunnetusti jonkinmoiseen kehityshelvettiin, joka seurauksena Raidenin paluu lopulta ulkoistettiin japanilaisten toimintapelien pioneerille PlatinumGamesille. Hyvä niin, sillä Metal Gear Rising: Revengeancen pelaaminen tuntuu todella hyvältä.

Metal Gear Rising on enemmän Ninja Raid... siis Gaiden kuin perinteinen Metal Gear. Kun irtiotto on näinkin selkeä ja tarkoituksenmukainen, ei Risingin ottamista tarinallisista ja tyylillisistä vapauksistakaan jaksa vetää hernettä nenään, olivatpa ne pääsarjaan nähden kuinka älyvapaita tahansa. Kulovalkean tavoin levinnyt kyborgiteknologia on päässyt kehittymään jo valovuosien päähän uskottavuuden rajojen ulkopuolelle, joten yhteenotoista on hyvin mielin tehty niin yliampuvan tyylikkäitä kuin sielu sietää.

Kyborgiaikakaudella uusia rumia piirteitä saaneeseen ihmiskauppaan ja Raidenin kieroutuvaan persoonallisuuteen keskittyvä tarina on lopulta varsin suoraviivainen ja kepeä. Erityisesti loppua kohden pelatessa syntyy nopeasti tunne, että kehittäjiltä on loppunut aika kesken kaiken, sen verran nopeasti tarinalliset ja pelilliset langat parsitaan kasaan.

Risingin selkein heikkous onkin, että kampanjan päätteeksi aikamittari näytti läpinäkyvistä pitkitysyrityksistä huolimatta hieman yli kuutta tuntia, kun taas toista kertaa samalla vaikeustasolla pelatessa urakka hoitui jo alle neljän tunnin. Aika ei tosin pidä sisällään välivideoita tai Raidenin täysin uuden taustatiimin kanssa käytyjä Codec-radiokeskusteluja, jotka tuovat tuntikaupalla lisää taustatietoja pelimaailmasta ja sen hahmoista.

Metal Gear Rising: Revengeance ei sentään sorru Star Wars: The Force Unleashed II:n kaltaisen fiaskon tasolle, sillä PlatinumGamesin aiempien pelien tapaan se on selkeästi rakennettu uudelleenpelattavaksi yhä uudelleen ja uudelleen. Yksi läpipeluukerta ei mitenkään riitä kehittämään huippuunsa asti matkan varrella avautuvia aseita ja liikkeitä, joiden ansiosta myöhemmät kampanjakierrokset tuntuvat hyvin erilaisilta.

Pelin pariin palaa muutoinkin mieluusti, sillä sen kantava voima, eli nopeatempoinen toiminta, on sulavaa, hiottua ja ennen kaikkea hauskaa. Raiden reagoi pelaajien kombokomentoihin äärimmäisen tyydyttävällä tarkkuudella – näpeissä olevasta aseesta riippumatta – ja tiukimmissakin kahakoissa tilanne on täysin pelaajan hallittavissa. Entistä räväkämpi Räyhä-Raiden on sen verran kova sälli, ettei hän vaivaudu lainkaan väistelemään, vaan iskut torjutaan tyylikkäästi miekalla. Se vaatii tarkkaa ajoituskykyä, mutta taistelujärjestelmä on sen verran reilu ja toimiva, että perushyökkäykset voi torjua yleensä jopa kombojen välissä.

Risingin toiminta ei suinkaan rajoitu pelkkään valmiiden kombojen naputteluun. Raidenin liikevalikoimaan lukeutuu ennakkoon hehkutettu Blade-moodi, jossa viholliskyborgeja ja esineitä voi mielensä mukaisesti paloitella pikkuriikkisiksi palasiksi. Mikäli Blade-moodi on latautunut täyteen latinkiin vihollisia kurittamalla, tilaa käyttäessä aika hidastuu kuin Max Paynessa konsanaan, mutta luotisateen väistelyn ja paukkuraudoilla tähtäilyn sijaan ohjainsauvoilla säädetään täysin vapaasti miekan leikkauskulmaa ja -kohtaa.

Totta puhuen vapaa heiluttelu ei ole paras mahdollinen hyökkäys aktiivitaistelussa, vaan se on suunniteltu enemmänkin tyylikkääksi viimeistelyksi. On kieltämättä paljon hauskempaa silpoa vihollisia vapaasti kuolettavalla tahtipuikolla kuin katsella passiivisia lopetusanimaatioita. Oikein käytettynä Blade-moodi on silti tehokas ja tuiki tarpeellinen apuväline, sillä Raiden voi napata tarkoin sivalluksin viholliskyborgien sisälmyksistä energian ja Blade-moodin täyteen latinkiin lataavan polttokennon. Tietyissä tilanteissa pelaajat voivat jopa leikata elämää suurempien pomovastustajien suojuksia tai vaikkapa romahduttaa kokonaisia rakennelmia vihollistensa niskaan. Tällaisia piirteitä ja kohtauksia näkisi mieluusti enemmänkin kuin muutamaan hassuun otteeseen.

Loppupuolella olo on suorastaan jumalainen, kun Raidenille aukeaa Ripper-tila, jossa vihollisiaan voi silpoa palasiksi hetken aikaa jo peruskomboin. 

Toimintamätkeen suuri juhla ei ole vailla ongelmiaan. Koska kyse on nimellisesti yhä Metal Gearista, tarjotaan pelaajille totta kai mahdollisuuksia hiiviskelyyn. Valitettavasti toimintaan suunnitellut ohjakset eivät taivu päälle liimattuun hiippailuun järin mairittelevasti. Pelin laajemmat alueet tarjoaisivat lymyilyyn hyvät puitteet, mutta edes klassinen pahvilaatikkotemppu ei viihdytä, kun ainoa hiljainen tapa päästä eroon vartijoista on yllättää heidät takaapäin ja tyrkätä miekka selkään. Onneksi hiiviskely ei missään vaiheessa ole pakollista, mikä vain vahvistaa halua keskittyä tyydyttävämpään taisteluun.

Pelillisesti hämmentävimpiin ratkaisuihin lukeutuu aseiden vaihtamiseen ja kehitykseen pyhitetty valikko, johon siirtyminen ja peliin takaisin palaaminen vie pelaajan edelliselle tallennuspisteelle. Vaikka välietappeja on tasaisesti, ei aseita voi toisin sanoen vaihtaa lennosta kesken taistelun. Mukana ei sentään ole vain tietyillä aseilla vahingoittuvia vihollisia, mutta esimerkiksi näppärät sai-terät olisivat selkeästi paras apuväline lentävien vihollisten mukilointiin. Raketinheittimien ja kranaattien kaltaiset kakkosaseet sentään vaihtuvat luontevammin, mikä paikkaileekin tilannetta tiukimmissa tilanteissa.

Metal Gear -fanit ovat jo ehtineet valittaa, ettei peli ole edes ulkoisesti yhtä näyttävä kuin viiden vuoden takainen Metal Gear Solid 4, mikä on kieltämättä totta. Etenkin välivideoita katsellessa PlatinumGamesin oman moottorin yksinkertaisempi ilme ja japanilaisen liioitellut liikkeet pistävät silmiin MGS4:n ilmestyksiin verrattaessa. Vaikka esineiden ja vihollisten halkominen on vakuuttavaa katseltavaa, ympäristöt sen sijaan ovat hieman yksinkertaisia ja staattisia.

PlatinumGamesin moottori onkin suunniteltu nopeatempoista toimintaa varten, ja Risingin ruudunpäivitys lähentelee suurimmaksi osaksi tasaista 60 ruudun sekuntivauhtia. Konsoliversioiden välillä on jonkin verran eroa, sillä PlayStation 3 -versio pyörii pelin pääkehitysalustana hitusen Xbox 360 -versiota sulavammin. Pelillä on silti oma selkeä identiteettinsä, johon valitettavasti lukeutuu japanilaiseen toimintapelityyliin metallirokista koostuva soundtrack. Tyylilajissa ja kappaleissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta nopeatempoiseen Metal Gear -toimintaan olisi varmasti löytynyt osuvampaakin musiikkia.

Metal Gear Rising: Revengeance on pelillisesti juuri niin toimiva kuin PlatinumGamesilta voi ja pitääkin toivoa. Nykypelaajat ovat kuitenkin tottuneet vaatimaan peleiltään runsaasti sisältöä, joten pelinsä vain kerran pelaaville uudelleenpeluuseen keskittyvä Rising on turhan välipalamainen ja loppua kohden jopa kiirehdityn oloinen. Toivottavasti PlatinumGamesille tarjoutuu tilaisuus korjata tilanne Risingin jatko-osassa. Itse kuitenkin aloitin uudelleenpeluun lähes vaistomaisesti heti lopputekstien jälkeen, ja läpäisystä uuteen peliin siirtyvät aseet ja Ripper-tilan kaltaiset bonukset tekevät kokemuksesta entistäkin hauskemman.

8/10

Kehittäjä: 
PlatinumGamesKojima Productions
Julkaisija: 
Konami
Peligenre: 
Toiminta
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox 360, Sony PlayStation 3
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta, Online

Kommentit

Käyttäjän snowtooper kuva
snowtooper

Ihan jees vaikka parrying vaati vähän totuttelua ja ympäristöt aika staattisia, mutta hieno lisä loistavaan pelisarjaan. 8/10.

Käyttäjän Tunna kuva
Tunna

Erittäin tiukka Metal Gear universumiin sijoittuva toimintapeli, ei voi muuta sanoa. Itseeni ainakin uppoaa kuin HF-veitsi voihin. Ainoat mieleen jääneet huonot puolet taitavat olla ajoittaisissa kamera-ongelmissa, löyhässä tarinassa ja pelin pituudessa.

Onneksi viimeksi mainittua ongelmaa kompensoi aiemmistakin osista tutut VR Missionit.
Harmiksi nämä on toteutettu mielestäni huonosti; jos et taistele kameraa vastaan niin taistelet aikaa vastaan. Yleensä vielä molempia. Kullan, eli ensimmäisen sijan saamiseksi täytyy olla japanilainen hc-suorittaja, mikä ei ole enää hauskaa vaan lähinnä vittumaista ja työlästä.

Mihinkään MGS2 linjalle ei olisi tarinan kanssa tarvinnutkaat lähteä, mutta olisi se silti saanut olla Metal Gearille tyypilliseen tyylin vähän syvempi. Tarinanhan olisi voinut tehdä Kojima Productions vaikka itse pelattavuus ulkoistettiinkin Platinum Gamesille.
8½/10

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

MGR on hyvä hack and slash -peli jota vaivaa oudohko parry, kamera sekä lukittautumisongelmat. Ne eivät kuitenkaan vesitä koko peliä. Övereydestään huolimatta peli uskollinen Metal gearille ja Raiden on coolimpi kuin koskaan ennen. Vaikka peli on suht lyhyt niin kyllä tuon vetää sen 2-3 kertaakin läpi kun noita upgradeja riittää.

8/10

Nostoja