Nyt tehdään videopelien historiaa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisen Metal Gear Solidin julkaisusta ja kokonaiset 20 vuotta ensimmäisen Metal Gear -pelin ilmestymisestä. Tänä kesänä tämä kaksi vuosikymmentä jatkunut ja osa osalta yhä eeppisemmäksi paisunut saaga saa lopulta päätöksensä Metal Gear Solid -sarjan neljännen pelin myötä. Sarjan luojan Hideo Kojiman mukaan kyseessä on viimeinen Metal Gear -peli, jonka tekemisessä hän on kokonaisvaltaisesti mukana. Uusia Metal Gear -pelejä varmasti nähdään jatkossakin, mutta silti Metal Gear Solid 4 on sekä sarjalle, Kojimalle, että pelien päähenkilölle Solid Snakelle eräänlainen päätepiste. Luvassa on jälleennäkemisiä ja jäähyväisiä monien tuttujen hahmojen osalta, mutta pelissä nähdään myös monia uusia hahmoja, ja tietenkin outoja kutsumanimiä. Eräs pelaamisen aikakausi saa nyt siis päätöksensä eikä siihen ole lähdetty kevyin eväin.

Viimeinen tehtävä

Jäähyväistunnelma on uudessa pelissä läsnä jo alkumetreiltä lähtien. Siitä on viimeisen vuoden aikana nähty monenlaisia kuvia ja videoita, jotka ovat aiheuttaneet jos jonkinlaisia arveluja fanien keskuudessa. Kojima kuitenkin leikittelee mielellään pelaajien kanssa, joten mistään ei ole voinut olla aivan sataprosenttisen varma. Varmaa tietoa oli kuitenkin se, että pelin alussa osuvasti hautausmaalla seisova supersotilas Solid Snake vetelee pelissä viimeisiään. Mies on vanhentunut huomattavasti sitten Metal Gear Solid 2 tapahtumien, vaikka niistä on kulunut vain vajaat viisi vuotta. Nyt Old Snake -nimellä kulkeva mies on harmaahapsinen ja kasvoilla komeilee Tom Selleck -tyyliset harmaat viikset. Mutta mikä on tämän tilanteen syy? Snaken luottomiehenä toimivan keksijä-tiedemies Hal ”Otacon” Emmerichin mukaan syy saattaa olla Wernerin-syndrooma, joka voi olla peruja Snaken epätavallisesta syntyperästä. Hänhän on geneettinen koeputkilapsi, klooni alkuperäisestä Snakesta eli Metal Gear -sarjan pahiksesta Big Bossista. Toiseksi vaihtoehdoksi arvellaan Snakessa olevan Foxdie-viruksen mutaatiota. Elinaikaa Snakelle annetaan vajaa vuosi. Tämä enempää Snaken vanhenemisen syihin ei pelin alussa kuitenkaan keskitytä, sillä velvollisuus kutsuu vielä viimeisen kerran. Snake ja Otacon ovat nyt YK:n palveluksessa aiemmista osista tutun eversti evp. Campbellin alaisuudessa. Vanhentunut Snake lähtee viimeiseen koitokseensa jahtaamaan kaksoisveljeään Liquid Snakea, joka tosin vaikuttaa nykyään Revolver Ocelotin ruumiissa. Liquid kasaa omaa armeijaansa Lähi-idässä taistellakseen Patriootteja vastaan. Patriootit ovat jo kahdesta edellisestä pelistä lähtien kummastuttaneet pelaajia. 1960-luvulle sijoittunut Metal Gear Solid 3 valotti hieman taustaa ryhmän synnystä, mutta silti tämä epämääräinen, maailman tapahtumia kaiken taustalta ohjaava joukko tai kokonaisuus on ollut hyvin vaikeasti tajuttava. Kun heistä ensimmäisen kerran MGS2:n lopussa alettiin puhua, meni asia monilta pelaajilta yli hilseen. MGS4 vastaa kaikkiin pelaajien kysymyksiin. Pelin aikana saadaan lopullinen selitys sille, mitä tai keitä Patriootit oikein ovat ja mitä he haluavat. Yllätyksiä ja monimutkaisia juonikoukeroita on tietenkin luvassa.

Uutta teknologiaa

MGS-pelit ovat olleet kuuluisia siitä, että vaikka ne sijoittuvatkin näennäisesti nykyaikaan tai lähitulevaisuuteen, menevät ne aina pari askelta todellisuutta pidemmälle. Pelien teknologia on aina ollut nanoteknologioineen tieteiskirjallisuuden puolella, kuten myös useat pelien omalaatuisista hahmoista. Uudessa pelissä nanoteknologia onkin nykypäivää, mikä käy selväksi jo pelin äärimmäisen hämmentävästä alusta. Sen sijaan että peli alkaisi, pelaaja saakin eteensä omituisia ihmisnäyttelijöillä kuvitettuja tv-ohjelmia, joissa uuden teknologian ihmeitä esitellään. Pelissä maailman taloutta hallitsee sota, joka pyörii nanoteknologian avulla sotilaita ja niiden aseita hallitsevan systeemin, SOP:n, ympärillä. Tämä teknologia estää aseiden luvattoman käytön ja sekä tarkkailee että hallitsee taisteluita, aina yksittäisen sotilaan toimia ja tunnetiloja myöten. Systeemin vuoksi taistelukentillä sotivatkin nyt pääsääntöisesti yksityiset turvayhtiöt, PMC:t, armeijoineen. Sodasta on tullut vain yksi suuryritysten liiketoiminnan ja talouden muoto, joka työllistää miljoonia ihmisiä maailmassa. Kärsimys on silti ennallaan. Sotaan väsyneen oloinen Snake saapuu pelin alussa Lähi-itään ja joutuu suorittamaan tehtäväänsä keskelle sotatilaa. Paikalliset kapinalliset sotivat rauhaa ”turvaamassa” olevan PMC:n joukkoja vastaan Liquidin hääriessä omien joukkojensa kanssa jossain taustalla. Kävelykeppiä Snake ei silti tarvitse, sillä suomalaisen sisun kaltaisen periksi antamattomuuden lisäksi hänellä on apunaan uusinta uutta oleva naamiopuku, joka myös vahvistaa hänen voimiaan. Naamiopuku toimii automaattisesti kameleontin tavoin. Jos pelaaja ohjastaa Snaken kiinni johonkin maaston kohtaan tai makaa hetken paikoillaan maassa, muuttuu puvun pintakuviointi itsestään hienon efektin saattelemana taustaa vastaavaksi. Tämä tietenkin helpottaa Snaken hiippailua. Piiloutumisastetta kuvataan MGS3:n tyyliin prosenttiluvulla, joka kertoo, kuinka näkymätön Snake on. Tähän vaikuttaa maaston ja naamiopuvun lisäksi myös tietenkin valaistus ja Snaken asento. Tietyissä kohdissa Snake pystyy puvun avulla naamioitumaan jopa patsaaksi. Pelissä koetaankin monia hienoja hetkiä, kun maataan hiljaa paikallaan ja toivotaan, että naamiointi pitää vihollisten kävellessä lähes Snaken päältä. Automaattisesti mukautuva naamiopuku on loisto keksintö, sillä se luo pelaajalle aina mahdollisuuden hiippailuun ja huomaamattomuuteen, eikä asua tarvitse ärsyttävästi itse vaihdella tilanteen mukaan, kuten MGS3:ssa tehtiin. Myöhemmin pelissä saa vielä käyttöönsä samalla periaatteella toimivan naamiohupun, jonka avulla myös kasvojen vaihtaminen onnistuu. Tällä ominaisuudella leikitään etenkin nostalgian virittämisessä.

Hiippailusta räiskintään

Naamiopuku ei suinkaan ole ainoa pelin suuri uudistus. Jo Metal Gear Solid 3 arvostelun yhteydessä totesin aikoinaan, että MGS-sarjan ohjausmalli on tullut tiensä päähän. Sen on uudistuttava nykyaikaisemmaksi ja sallittava pelaajalle suurempi näkökenttä. Näin tehtiinkin jo MGS3:n parannetussa Subsistence-versiossa, varmasti kokeilumielessä neljättä osaa mielessä pitäen. Nyt peliä pelataan pitkälti kuin mitä tahansa muuta, lievästä yläperspektiivistä pelihahmon ulkopuolelta kuvattua, toimintapeliä. Liikkuminen ja siihen liittyvät temput kuten ryömiminen, maastoutuminen ja lähitaistelu hoidetaan edelleen vanhaan malliin, mutta näkökenttä on entistä laajempi kamerakulman ollessa lähempänä maan tasaa. Ammuttaessa kuvakulma siirtyy automaattisesti Splinter Cell -tyyliin Snaken olan taakse ja vieläkin tarkempaa tähtäystä varten voi napinpainalluksella tähdätä suoraan aseiden tähtäinten läpi 3d-räiskintäpelien tyyliin. Snake voi myös nykytoimintapelien tyyliin liimautua suojien taakse ja räiskiä niiden takaa joko sokkona tai kurkkien. Kuvakulma on muutoinkin pelaajan vapaasti pyöriteltävissä ja enää ei vastaan tule tilanteita, joissa ei näkisi tarpeeksi eteensä tai ympärilleen. Poissa ovat siis pelisarjalle aiemmin tutut kömpelöt tulitaistelut ja tilalla on tiukkaa nykyaikaista räiskintää. Ohjausmalli toimii hyvin sekä toiminnassa että hiippailussa, eikä säheltämistä juuri esiinny. Pientä säätöä aiheuttaa edelleen lähitaistelu ja etenkin otteen nappaaminen vihulaisista, mutta alkutotuttelun jälkeen sekin sujuu helpommin. Käytössä on myös vanhantyylinen automaattitähtäys, mutta itse en paljon toimintapelejä pelaavana käyttänyt sitä lainkaan. Se lienee tarkoitettu avuksi niille, jotka eivät ole räiskintäpelejä kovinkaan paljon pelanneet. Uusi ohjausmalli tekee pelistä käytännössä räiskintäpelin, joka on rakennettu aikaisempien hiippailuominaisuuksien päälle. Näiden kahden pelityylin avioliitto toimii pelissä kuin unelma. Vaikka lähes aina Snaken paljastuessa hälytys iskee päälle ja alueelle alkaa virrata lisäjoukkoja, ei jatkuva hiippailu ole uudistuneen ohjauksen vuoksi tarpeellista. Pelaaja voi rauhassa sotia silloin kun haluaa ja hiiviskellä kun siltä tuntuu. Pelimekaniikka tukee kumpaakin ratkaisua täydellisesti. Lisäksi kenttien laajuus mahdollistaa usein eri kulkureittien käyttämisen, eikä pelaaja ole sidottu vain yhteen ratkaisumalliin.

Asekauppaa

Alkupuolen kentissä toimitaan keskellä sotatilaa ja niissä voi valita, kuinka osapuolten välisissä kahinoissa toimii. Snake voi vähät välittää kummastakin osapuolesta ja pyrkiä välttämään kaikkia, mutta halutessaan hän voi auttaa taisteluissa jompaakumpaa osapuolta. Nähdessään Snaken osallistuvan taisteluihin kentällä olevat sotilaat muuttuvat ystävällismielisiksi ja kohtelevat tätä kaverina, sikäli Snake on auttanut heidän puoltaan taistelussa. Monessa kohtaa on jopa edullista auttaa taisteluiden toista osapuolta, jotta pääsee livahtamaan taisteluiden melskeessä tavoitteisiinsa. Tavalliseen tyyliin pelissä on myös hurja määrä erilaisia aseita ja varusteita. Aseita keräillään matkan varrella ja niitä voi nyt myös muokata erilaisilla lisälaitteilla, kuten tähtäimillä, piipun alle asennettavalla haulikolla tai kranaatinheittimellä, lampuilla ja lisäkädensijoilla. Ammuksista ja kranaateista ei tällä kertaa tulee pulaa, sillä Snake voi milloin tahansa ostaa lisää aseita ja ammuksia Drebin-nimiseltä omaperäiseltä asekauppiaalta. Drebin myös avaa SOP-järjestelmän lukitsemat aseet pelaajan käyttöön. Drebinin kaupan valuuttana toimivat pisteet, joita Snake saa keräämällä kentiltä kuolleiden vihollisten aseita. Snake pitää itse ammukset ja ensimmäisen uuden aseen, loput myydään aina automaattisesti Drebinille. Hänellä on myös oma roolinsa pelin tarinassa. Eteen tulee myös monia aiemmista osista tuttuja varusteita ja välineitä. Esimerkiksi vanha tuttu pahvilaatikko on edelleen mukana, nyt ”No place to hide” -teksti kyljessään. Laatikkoa paremmin toimii kuitenkin risainen tynnyri, jota Snake voi käyttää samanlaisena liikkuvana piilopaikkana. Erikoisuutena tynnyrin voi kuitenkin kiepsauttaa kyljelleen ja kaataa sillä pyörien viholliset kumoon. Snake osoittaa myös olevansa ajan hermolla, kantaen mukanaan tutunmerkkistä MP3-soitinta. Soitin pyörittää pääsääntöisesti pelisarjasta tuttua musiikkia ja musiikkia löytää lisää pelin edetessä. Soittimeen on myös tarkoitus saada lisää musiikkia ja muita äänitiedostoja ladattavaksi pelin julkaisun jälkeen.

”Snake hei, ota iisisti”

Snakella on elinvoimamittarin lisäksi nyt myös psyyke- ja stressimittari. Stressitaso nousee pitkissä taisteluissa ja tiukoissa tilanteissa. Se nostaa Snaken kestävyyttä, mutta myös laskee tähtäyskykyä. Vastaavasti se myös laskee psyyketasoa, joka vaikuttaa Snaken kunnon palautumiseen. Kaikkien palauttamiseen on tietenkin erilaisia keinoja ja varusteita, kuten palautumisjuomaa ja ruokaa. Snake voi rauhoitella hermojaan myös pistämällä tupakaksi tai kuuntelemalla musiikkia MP3-soittimellaan. Loppusilauksen Snaken uusille leluille antavat silmälapun näköinen Solid Eye -monitoiminäkölaite ja Metal Gear MK II -minirobotti. Snake voi itse ohjata robottia PlayStationin peliohjaimen näköisellä ohjaimella. Robotti kykenee verhoutumaan näkymättömäksi ja sillä voi suorittaa lyhyitä tiedustelumatkoja. MK II kykenee myös antamaan tainnuttavia sähköshokkeja, aktivoimaan laitteita ja keräämään varusteita. Se, kuinka paljon laitteesta on hyötyä, riippuu siitä, kuinka paljon pelaaja jaksaa sitä käyttää. Itse unohdin sen koko ajan ja muistin käyttää sitä vain tietyissä kohdissa tiedusteluun ja muutamaan muuhun temppuun. Sille olisi varmasti löytynyt enemmänkin käyttöä. Vastustajat ovat pääsääntöisesti raskaasti aseistettuja PMC-sotilaita tai kapinallisjoukkoja. Pelottavimpia vastuksia ovat kuitenkin biomekaanisilla jaloilla varustetut IRVING-kävelijät, joista käytetään Gekko-kutsumanimeä. Nämä isokokoiset kävelijät ääntelevät pelottavan epäinhimillisesti lehmien ja valaiden tavoin etsiessään Snakea ja loikkien valtavia harppauksia taipuisilla jaloillaan. Toinen mieleen jäänyt vihollisjoukko on Liquidin henkilökohtainen FROGS-eliittisotilaiden kaarti. Nämä akrobaattiset, raskaasti panssaroidut naissotilaat liikkuvat ja hyppivät ketterästi paikasta toiseen pelaajaa jahdatessaan. Niitä vastaan taistelemisesta tekee ikävää myös se, että ne kirkuvat tuskissaan kuin naiset. Miesten tuskanhuutoihin sotapeleissä on jo totuttu, mutta naisten kivunhuutojen kuuleminen pelissä oli jotenkin epämiellyttävää. Viholliset eivät enää ole niin sokeita kuin ennen. Koska pelaajakin näkee nyt koko ajan pidemmälle kuin pelisarjassa ennen, myös vastustajat äkkäävät Snaken liikkeet huomattavasti pidemmän matkan päästä. Mukana on pelisarjan perinteitä kunnioitten joukko omituisilla koodinimillä kutsuttuja supersotilaita. Tällä kertaa kyseessä on Liquidin Kaunotar ja Hirviö -yksikkö. Nimensä joukko on saanut siitä, että kaikki sen jäsenet ovat kauniita, joskin sodan traumatisoimia naisia, jotka ovat nyt enemmän hirviöitä kuin ihmisiä. Koska Kojima sulkee pelissä monia sarjan juoniympyröitä ja -kuvioita, siksi onkin kuvaavaa, että joukko on nimetty ensimmäisen MGS-pelin Foxhound-sotilaiden mukaisesti. Snake saa nyt vastaansa niin Screaming Mantiksen, Crying Wolfin, Laughing Octopusin kuin Raging Raveninkin. Jokaisen lopullinen kohtaaminen on jälleen omat kikkansa vaativa unohtumaton pomotaistelu, mutta ne eivät tietenkään jää vain näihin neljään.

Metal Gear Solid: The Movie

Peli on äärimmäisen hyvin rytmitetty. Ympäristöt vaihtuvat sopivaan tahtiin ja myös vaadittava pelityyli muuttuu sopivasti kentästä toiseen. Tuntuu, kuin Kojima olisi halunnut laittaa peliin kaikkien aiempien osien kaltaiset pelilliset osuudet ja ympäristöt. Alussa liikutaan toki Lähi-idän kaupungin urbaanissa sokkelossa, mutta tarina vie Snakea kumppaneineen myös Etelä-Amerikan viidakoihin ja muihin toisistaan hyvin paljon eroaviin maisemiin. Sopivin väliajoin väliin isketään hurjia ajoneuvotakaa-ajoja, jäljittämistä, pomotaistoja ja jopa yksi Metal Geareihin liittyvä erittäin mielenkiintoinen kohtaus. Kaikkea ei kuitenkaan voi arvostelussa paljastaa… Tässä välissä onkin hyvä aika todeta, että Metal Gear Solid 4 on yhtä paljon elokuva kuin peli. En tarkoita tällä pelkkiä välianimaatioita, joiden pituus voi tälläkin kertaa venyttää joidenkin pelaajien hermoja. Tällä kertaa Snaken ja muun henkilökunnan väliset pitkät radiokeskustelut ovat suurimmaksi osaksi poissa ja kaikki vuorovaikuttaminen muiden hahmojen kanssa tapahtuu henkilökohtaisella tasolla, mihin taas tarvitaan välianimaatioita. Kerronta on siis selkeästi enemmän elokuvallista. Välianimaatioiden ansiosta pelaaja kuitenkin tuntee olevansa osa suurta interaktiivista elokuvaa. Niiden pituus tasapainottelee jatkuvasti liiallisuuden rajoilla, mutta samalla juuri sen ansiosta peli kasvaa elämää suuremmaksi kokemukseksi. Iso kiitos tästä kuuluu myös pelin ällistyttävän komealle ulkoasulle, jossa riittää yksityiskohtia vaikka kolmelle muulle pelille jakaa. Eniten huomiota kerää kuitenkin hahmojen kasvoanimaatio, joka herättää ne henkiin huikealla tavalla. Välianimaatiot ovat yllättävän maanläheisiä, joskin aika ajoin japanilaisella melodraamalla varustettuja. Liian kummallisiin ulottuvuuksiin ei lähdetä edes lopussa. Kojima ei myöskään pelkää paljastaa hahmojensa virtuaalisieluja, ja välillä niiden väliset kohtaamiset menevät saippuaoopperan tasolle. Toisaalta mukana on myös paljon huumoria, eikä Kojima selkeästikään ota peliä liian vakavissaan. Länsimaisia pelejä seuraava Kojima on itse todennut, että hän tietää nykypelien suunnan, jossa pyritään välttämään välianimaatioita tarinankerronnassa, etenkin toimintapeleissä. Hänen mukaansa MGS 4:ssä on kuitenkin niin paljon henkilöhahmoja ja niiden välistä vuorovaikuttamista, ettei jokin BioShockin kaltainen ratkaisu olisi ollut mahdollinen. Nyt Snake tapaa henkilökohtaisesti monia sarjan vanhoja tuttuja. Pelissä kohdataan Liquidin, Otaconin ja Campbellin lisäksi muun muassa Raiden, Vamp, juonen kannalta keskeisessä roolissa oleva Naomi Hunter sekä ensimmäisestä pelistä tuttu naissotilas ja Snaken ihastus Meryl Silverburgh. Nyt hän johtaa uutta Foxhound-yksikköä eli Rat Patrol 1 -kommandoryhmää. Siihen kuuluu aiemmissakin peleissä vilahtanut huonovatsainen ja -onninen sotilas Johnny ”Akiba” Sasaki. Hän nousee lopulta kiusallisen alun jälkeen yllättävän keskeiseksi hahmoksi. Merylin ja Snakenkin jälleennäkeminen on jotain ihan muuta, kuin olisi voinut odottaa. Myös muita yllätyksiä on luvassa…

Lopussa Käärme seisoo?

Kojima on myös sanonut tekevänsä MGS4:n pääasiallisesti sarjan uskollisille faneille. Se huokuukin pelin jokaisesta pienestä yksityiskohdasta. Hyvä esimerkki on MGS2:n päähahmo Raiden, jota osa pelaajista rakasti, suurin osa inhosi. Kojima käyttää tätä taidokkaasti hyväkseen uudessa pelissä. Raiden on nyt synkkä kyborgisoturi, joka auttaa Snakea taistelutaidoilla ja -kohtauksilla, jotka saavat jopa häntä inhonneet pelaajat hymähtämään hyväksyvästi. Vastaavasti Kojima myös pieksee ja rankaisee Raidenia pelin aikana niin paljon, että häntä edelleen inhoavat ovat taatusti tyytyväisiä tämän kärsimykseen. Eivätkä Snakenkaan vastoinkäymiset suinkaan lopu nopeutuneeseen ikääntymiseen… Kojima käyttää pelissä taidokkaasti hyväkseen myös sitä, että ensimmäisestä MGS-pelistä on kulunut kymmenen vuotta aikaa niin pelin sisällä, kuin myös oikeasti. Sarjan fanit muistelevat yhdessä Snaken ja muiden hahmojen kanssa menneitä tapahtumia. Tätä korostetaan takautumilla, joita saa välähtämään ruudulle nappia painamalla tietyissä kohdissa. Näitä takautumia tulee eteen lähes koko ajan pelin edetessä. Sarjan faneille unohtumattomin hetki koetaan kuitenkin paluussa tuttuihin maisemiin tutun haikean loppumelodian siivittämänä… Metal Gear Solid 4:n suuriin saavutuksiin kuuluukin koko sarjan erinäisten juonikuvioiden selittäminen ja yhteen tuominen. Toki monet asiat heittävät häränpyllyä niin monta kertaa, että pelaaja on pudota kärryiltä ja monet asiat kääntyvät lopulta päälaelleen. Lopulta kaikki onkin hyvin harmaasävytteistä, sillä selkeä hyvä–paha-asetelma on liian yksinkertainen pelin pohdiskelevalle ja moniulotteiselle tarinalle. Harva asia on lopulta sitä miltä näyttää, ja suurin yllätys tarjotaan tietenkin lopputekstien alkamisen jälkeen… Metal Gear Solid 4 on erityislaatuinen peli. Se on jokaiselta yksityiskohdaltaan niin loppuun asti hiottu, että sitä jaksaa pelatessa ihmetellä koko ajan. Toiminta on lähes virheetöntä ja audiovisuaalinen taso huikea. Ei ihme, että pelin tekeminen kesti niin pitkään tai että täydellisyyttä tavoitteleva Hideo Kojima on henkisesti lopussa pelisarjan tekemisestä. Joka tapauksessa luvassa on eeppisiin mittakaavoihin kasvava peli, josta riittää uuden löytämistä vielä läpipeluun jälkeenkin. Snaken viimeinen seikkailu on nostalginen kokemus, jota yhdenkään sarjan fanin ei kannata jättää väliin. Myös uudet pelaajat voivat saada siitä kimmokkeen kokeilla aiempia pelejä saadakseen selville, kuinka kaikki oikein alkoi. Itselleni peli kolahti kuin tonni rautaa. Tasan kymmenen vuotta sitten Metal Gear Solid todisti minulle, että konsolipelit voivat olla jotain muutakin kuin tasoloikkaa ja karkkivärejä. Vanhana pc-pelaajana en koskaan ollut kokenut pelikonsoleilla mitään sellaista, ja harva peli on sen jälkeen päässyt samaan. MGS4:n pelaaminen on kuin muistojen matka pelisarjan parissa ja monien hahmojen kohtaaminen tuntuu kuin vanhan ystävän tapaamiselta. MGS4 herättää tunteita joka käänteessä ja se on aina suuri saavutus pelille. Pelisarja on saanut arvoisensa lopun. Mutta onko kyseessä sittenkään Snaken viimeinen seikkailu…?

Metal Gear verkossa

MGS4 ei itsessään sisällä verkkopeliä, mutta sen mukana tulee Metal Gear Onlinen aloituspaketti. MGO on MGS4:n pelimoottorilla pyörivä verkkomoninpeli, jota on alun jälkeen tarkoitus laajentaa ja kehittää maksullisilla lisäsisältöpaketeilla. Aloituspaketissa on mukana viisi pelikarttaa. MGO on käytännössä kaikesta ylimääräisestä riisuttu MGS4. Jäljellä on sama hiiviskelyyn ja räiskintään pohjautuva taistelumekaniikka, aseet ja varusteet. Peli kuvastaa PMC-sotilaiden virtuaalitodellisuusharjoituksia. Siksi pelissä myös näkee ruudulla hologrammikuvioina SOP-järjestelmän näyttämät, oman puolen näkökentän ulkopuolella olevat sotilaat ja heidän näkemänsä viholliset. SOP jakaa tietoa oman puolen sotilaiden kesken. Pelaaja luo itselleen pelihahmon, jonka ulkoasua ja varusteita pääsee muokkaamaan. Lisäksi hahmolle valitaan neljä taitoa pitkästä listasta. Taidoilla hahmo erikoistuu tiettyihin aseisiin ja pelityyliin, ja erilaisia toisiaan tukevia taitoyhdistelmiä on mukavaa etsiä ja kokeilla. Taidot myös kehittyvät pelikokemusta keräämällä. Myös uusia ulkoasuun vaikuttavia varusteita ja aseita avataan kokemuksella. Pelimuodoista löytyy aluksi perinteisiä tappomatseja, lipunryöstöä, tavoitepohjaisia tukikohtatehtäviä ja hiippailutehtäviä, joissa yksi pelaaja hiiviskelee ja naamioituu muiden yrittäessä löytää tämän. MGO ei selkeästi ole mikään puolivillainen viritelmä. Pelattavuus on viimeisteltyä ja peli sisältää kattavan klaanituen pelaajaporukoille. Mukana on myös monia yksinpelin hauskoja ominaisuuksia, kuten nukutusaseet, pahvilaatikko ja vihollisen hämäämiseen tarkoitettu miestenlehti. Jälkimmäinen toimii niin, että maahan jätettynä se pakottaa vastapuolen pelaajat vilkuilemaan siihen suuntaan. Pahvilaatikko ei yksinään ole kovin nerokas piilopaikka, mutta monissa kentissä on paikkoja, jotka ovat täynnä juuri samannäköisiä laatikoita, joiden sekaan voi piiloutua. Mukana on jopa sotilaskatapultti, jolla pelihahmoja voi sinkauttaa pitkiä matkoja pelikentän halki. Aluksi MGO on saatavilla vain MGS4:n mukana, mutta mitä luultavimmin jonkin ajan kuluttua pelistä julkaistaan itsenäinen versio, joka samalla sisältää kaikki siihen asti julkaistut laajennukset. Peli on suunniteltu modulaariseksi, mutta Konami ei toistaiseksi ole varmistanut asiaa.

10/10
JulkaisijaKonami
PeligenretToiminta
JulkaisualustatSony PlayStation 3
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätOnline, Väkivalta
Lisää luettavaa