Kuka oikeasti uskoi, että Hideo Kojima malttaisi jättää Metal Gearin rauhaan? Solid Snaken tarina saatettiin saada päätökseen Metal Gear Solid 4:ssä, mutta isäkäärme Naked Snaken tarinassa riittää paikattavaa muutaman pelin verran. Kuinka maailman ydinsodalta pelastaneesta sankarista muotoutui alkuperäisen Metal Gearin pelätty Big Boss, tuo Outer Heaven -sotilasvaltion sotaa lietsova johtaja? Vaikka Kojiman paluun saattoi haistaa jo kaukaa, eräs seikka tuntui yllättävän jokaisen: Metal Gear Solid: Peace Walker on PSP-peli.

Hätäisimmät ovat varmasti jo huomauttamassa Naked Snaken seikkailleen aiemminkin PSP:llä Metal Gear Solid: Portable Opsissa. Tämä on täysin totta, joskin hyvistä arvosanoistaan huolimatta Kojiman vaatimaton rooli pelin kehityksessä näkyi ja tuntui. Peace Walker sen sijaan on ihka ensimmäinen Hideon nimeä kantava taskukonsoliprojekti. Sitä on markkinoitu pääsarjan uusimpana osana, jonka nimeksi harkittiin alkujaan jopa Metal Gear Solid 5:ttä. En haluaisi toistaa itseäni, mutta sekin näkyy ja tuntuu.

Pelaajat viedään ajassa taaksepäin vuoteen 1974, jolloin Outer Heaven oli vielä kärpäsen kokoinen läntti Karibialla nimeltä Militaires Sans Frontieres. Naked Snaken ja Kaz Millerin johtama Sotilaat ilman rajoja, kuten nimi täkäläisittäin kuuluu, tienaa elantonsa tarjoamalla sotajoukkojaan eniten tarjoaville, mutta aikaansa edellä oleva konsepti ei ole ottaakseen tuulta alleen. Tilanne muuttuu kertaheitolla, kun rauhanprofessori Ramón Gálvez ja tämän nuori oppilas Paz Ortega saavat Snaken työntämään kapuloita Costa Ricaa miehittävän muukalaisarmeijan rattaisiin. Costa Ricalta ei nimittäin löydy omaa armeijaa, jolla uhka estettäisiin.

Kaksikon pyyntö asettaa Militaires Sans Frontieres’n kiperään asemaan. Väli-Amerikka toimii kylmän sodan valtataisteluareenana, joten suurvalloilla on luonnollisesti näppinsä tapahtumissa. Asioihin sekaantuminen tietää paljon vihaisia katseita eri tiedustelupalveluiden suunnalta, mutta Snakella on matkassa henkilökohtaiset motiivit, jotka ovat vahvasti sidoksissa miehen kokemuksiin Metal Gear Solid 3:ssa. Kaupan päälliseksi MSF saa uuden tukikohdan, jonka ylläpito ja kartuttaminen karaistuneeksi sotilasmahdiksi ovat osa pelaajan laajaa askarelistaa.

Ydinpelotteet ja tekoälyt nousevat jälleen tarinan punaiseksi langaksi, joka menee kierteelle Kojiman hulluista käänteistä ja tuoreimmista salaliittoteorioista. Kehissä on totuttuun tapaan monivivahteisia hahmoja ja outoja koodinimiä. Konnat nimeltä Hot Coldman ja Dr. Strangelove? Kyllä vain. Henkilötason draamaa riittää pilvin pimein, ja sitä siivitetään sarjakuvataiteilija Ashley Woodin aiempaa ilmeikkäämmillä ja interaktiivisemmilla välianimaatioilla. Tyyli ei tosin taivu suuriin toimintakohtauksiin, joten pätkät keskittyvät sitäkin innokkaammin juonen kulkuun. Tasapaino pelattavan ja katseltavan välillä pysyy tällä kertaa hanskassa, ja suuri osa mielenkiintoisesta taustatarinasta on kuunneltavissa vapaaehtoisista briefing-kaseteista.

Rauhaa kävelyttämässä

Niin kunnianhimoiselta kuin se kuulostaakin, Peace Walker pyrkii puristamaan Metal Gear Solid 4:n pelimekaniikan taskukokoon. Alustavalinta vaikuttaa heti alkuun rajoittavalta tekijältä, mutta peli ei tyydy vain ahtaamaan sarjan tavaramerkkejä pikkuruudulle. Siirtyminen taktisesta hiiviskelytoiminnasta taktisiin hiiviskelyoperaatioihin on uudistanut tuttua kaavaa tavoin, jotka korostavat taskukonsoliformaatin vahvuuksia. Peli on jaettu lukuisiin tehtäviin, jotka kuljettavat Snakea hiljakseen kohti päämääräänsä. Tarpeellisten hengähdystaukojen lisäksi ne antavat pelaajille mahdollisuuden panostaa pelin muihin osa-alueisiin, joihin lukeutuu muun muassa sotilaiden ja sotakaluston hankkinen, tukikohdan ylläpito, aseiden ja esineiden kehitys sekä hulppeat 130 sivutehtävää. Kyseessä on mittakaavaltaan suurin Metal Gear -peli tähän mennessä, jonka parissa kuluu päätarinan jälkeen jopa useita kymmeniä tunteja.

Perusrakenteeltaan peli on silti ehtaa hiiviskelytoimintaa. Snake hiippailee vihollislinjojen läpi Costa Rican rehevässä tropiikissa, joka saa Portable Opsin harmaat maisemat kalpenemaan vertailussa. Ympäristöjen ja hahmojen yksityiskohtaisuus saa välillä hieraisemaan silmiä epäuskossa, että onko tämä yhä vanha tuttu PSP? Metsissä ja tukikohdissa etenemistä autetaan useilla tutuilla liikkeillä, kuten maastoon sulautumisella ja kyyryssä kävelemisellä. Tähtäys tapahtuu Snaken olan yli kurkkien, mikä samalla parantaa kameratyöskentelyä kertaheitolla edellisestä PSP-seikkailusta. Vakioasetuksilla kameran kontrollointi on sijoitettu kuvionäppäimille, jolloin kuvakulma on koko ajan visusti pelaajan hallinnassa. Myönnettäköön, ettei tähtäystarkkuus silti ole samalla tasolla analogisauvan kanssa, mutta onneksi pieni totuttelu saa ihmeitä aikaiseksi. Ei kestä aikaakaan, kun ohjakset taittuvat sekä tarkkuusammuntaan ja toimintatilanteisiin, mutta nopeita reaktioita vaatiessa pienehkö kankeus nostaa ajoittain päätään.

Mahdollisia ongelmatilanteita tasapainotetaan jonkin verran vihollissotilaiden rajoitetulla näkökyvyllä ja uusilla CQC-lähitaisteluhyökkäyksillä. Vihollisjoukon saartama Snake voi iskeä maahan useita vihollisia nopealla heittokombolla, jossa liikkeiden ketjuttaminen vaatii ainoastaan hyvää ajoituskykyä. Herkullisin etenemistapa on luonnollisesti se, että välttelee kontakia vihollisten kanssa kaikin keinoin, mihin Peace Walker tarjoaa äärimmäisen kattavat apuvälineet. Pelin härvelivalikoimaa kasvatetaan jatkuvasti noukkimalla tehtäviin ripoteltuja teknisiä dokumentteja, jotka lähetetään Militaires Sans Frontieres’n tiedeosaston tutkittavaksi.

PSP:n rajoituksia on pyritty huomioimaan jättämällä muutamia näppäintilaa vieviä liikkeitä kokonaan pois. Ryömimisen ja vihollisten raahaamisen karsiutuminen Snaken liikevalikoimasta ovat pieniä uhrauksia, jotka on korvattu muilla keinoin. Tehtävien alussa pelaajilla on yhä mahdollisuus valita maastoon sulautuva puku, mikä helpottaa piiloutumista. Tainnutettujen vihollisten kätkeminen näköpiiristä hoituu vastaavasti Fulton-ilmapalloilla, jotka nostavat solttupojat yläilmoihin Millerin helikopterin noukittavaksi. Samalla kartutetaan omaa tukikohtaa, jonne sotilaat lopulta käännytetään.

Jonkinmoinen tyylirikko kontrollien yksinkertaistamisessa ovat ase- ja esinevalikot, joita selataan ensimmäistä kertaa sarjan historiassa reaaliajassa. Taktikointi tuo hiiviskelyyn jännitystä, mutta kärsii takaiskun pomotaisteluissa, joissa aika ei aina riitä valikoiden näpräämiseen. Ajoitusta on usein kytättävä tarkkaan, mikä saattaa koitua ongelmalliseksi energiapakkausta kaivatessa. Vaikka järjestelmän on tarkoitus toimia kaksiteräisen miekan tavoin ja tuoda uudenlaista toimintatapaa peliin, PSP ei ole pikanäppäimistä huolimatta se toimivin alusta idean toteuttamiselle.

Rakkautta pahvilootassa

Valikkoruljanssi on vain yksi esimerkki, joka tuo esille Peace Walkerin yhteistyöpainotuksen. Tämä näkyy myös vihollisalusten kestävyydessä, mitä ei tasoiteta yksin pelaaville. Ongelmaksi asti tämä ei kuitenkaan nouse kuin sivutehtävissä, joten pääpeli ei asiasta hirveämmin kärsi. Nyrkkisääntönä kerrottakoon, että hiiviskelytehtäviin voi osallistua samanaikaisesti kaksi pelaajaa PSP:n adhoc-tuen kautta, kun taas pomovastuksissa vastaava luku on neljä pelaajaa. Ikävä kyllä näillä leveyspiireillä adhoc-peliseura on useille kiven alla, joten kunnollisen verkkotuen puuttuminen on suorastaan outoa. PlayStation 3:n omistajat voivat luoda verkkopelin adhocParty-ohjelman avustuksella, mutta kyseinen mahdollisuus tulisi löytyä myös pelkän PSP:n omistajilta.

Yhteen hiileen vetäessä pelaajat todella hyötyvät toisistaan, eikä kyse ole pelkästään ylimääräisistä aseenpiipuista taisteluareenalla. Lähekkäin olevat pelaajat linkittyvät toisiinsa, jakaen toistensa tarvikkeet ja energiat, minkä lisäksi mukana on joukko erilaisia yhteisliikkeitä sekä täysin uusia keinoja jekuttaa toistaitoiset vartijat mielikuvituksellisiin ansoihin. Toisaalta useampi pelaaja mahdollistaa astetta vapaamman ramboilun vihollisen huomion jakautuessa useaan eri suuntaan. Toteutus on sekä yllättävän hauska että onnistunut, ja se on erittäin kehityskelpoinen seuraavaa kotikonsoliosaa ajatellen. Mahtuupa Peace Walkeriin jopa Versus-moodi, joka tosin tuntuu Metal Gear Onlinen astetta yksinkertaisemmalta versiolta.

Yhteistyö ei kuitenkaan ole Peace Walkerin ainoa onnistunut lisäys. Tukikohdan kasvattaminen ja ylläpito tuo vahvasti mieleen Assassin’s Creed II:n Monteriggioni-huvilan, jonka kunnostaminen koukutti selkeillä vaikutuksillaan pelimaailmaan. Pelaajia ei varsinaisesti pakoteta tekemään mitään ylimääräistä, joten halutessa pelissä voi keskittyä puhtaasti tarinan seuraamiseen. Näpertelyä on silti syytä harkita, sillä sen tuomat edut ovat valtavat. Värvättyjä sotilaita voidaan jakaa taistelu-, tiede-, muonitus-, lääkitys- ja tiedusteluryhmiin, jotka pitävät sekä Snaken että joukot aseissa ja kahvimunkeissa. Korkeatasoisen työväen löytäminen saattaa viedä aikaa ja vaivaa, mutta vaivannäkö palkitaan paremmilla aseilla ja tarvikkeilla, mikä vuorostaan avittaa vaikeimpien sivutehtävien läpäisemistä. Omia sotilaita voidaan jopa lähettää sotimaan maailmalle, mikä tapahtuu yksinkertaisen minipelin muodossa, jossa pelaajan on pyrittävä kokoamaan vihollislaumaa tehokkaampi taisteluyksikkö.

Kaiken tämän ohella sivutehtävät toimittavat ikään kuin VR-tehtävien virkaa. Mukaan mahtuu niin hiiviskelyä, esineiden keräystä, räiskimistä, tarkkuusammuntaa, humoristisia minipelejä kuin täysiverisiä pomotaisteluita. Metal Gear -universumista kiinnostuneita varmasti ilahduttaa, että läpipeluun jälkeen sivutehtävistä saattaa löytyä tärkeitä tarinaelementtejä uusien briefing-kasettien muodossa. Esimerkiksi kaikkien tehtävien suorittaminen saattaa paljastaa varsin mielenkiintoisen keskustelunpätkän. Halu tehtävien suorittamiseen onkin suuri, sillä kuten jo Alan Wake osoitti, tärkeät tarinaelementit ovat erinomainen motivaatio niinkin puuduttavaan askareeseen kuin esineiden keräilyyn.

PSP on kaivannut todellista hittiä jo pitkään, eikä sitä tarvitse etsiä tämän kauempaa. Metal Gear Solid: Peace Walker on taskukonsolipelien kärkikastia, joka olisi ansainnut paljon ilmassa leijuneen Metal Gear Solid 5 -nimen. Sen monipuolisuus, näyttävyys, ensiluokkainen äänimaailma ja laadukas kokonaisuus jaksaa hämmästyttää useita kertoja vielä lopputekstien jälkeenkin, joten varautukaa viettämään useita kymmeniä tunteja pistorasian läheisyydessä.

Ei sijaa tuotesijoittelulle

Peace Walkerin tuotesijoittelu herätti laajuudellaan melkoista kohua ennen pelin julkaisua. Kysymysmerkit nousivat ilmaan Kojima Productionsin esitellessä, kuinka Snake ryystää Mountain Dew’ta, lukee Famitsua ja käyttää Axea hyttyskarkotteena. Toki vastaavaa on nähty sarjan aiemmissa osissa, joskaan ei samanlaisessa mittakaavassa. Länsimaalaiset voivat silti huokaista helpotuksesta, sillä tuotesijoittelut koskevat etupäässä vain japaninkielistä versiota.

Länsiversio kuitenkin säilyttää yhteistyökuvioista kaikkein mielenkiintoisimman. Pelin syövereihin on piilotettu kasa Monster Hunter -aiheisia tehtäviä, joissa Snake ottaa yhteen Capcomin pelisarjasta tuttujen Tigrex-, Velociprey- ja Rathalos-monstereiden kanssa. Tehtävien löytämiseksi kannattaa kuunnella Chicoa ja pitää silmällä pelin vesistöalueita…

9/10
JulkaisijaKonami
Peligenrethiiviskely, Toiminta
Lisää luettavaa