Hiiviskelyn uusi alku?
Mahtipontisen Metal Gear Solid 4: Guns of Patriotsin myötä pelisarjan yhä monimutkaisemmaksi kasvanut tarina sai viimein jonkinlaisen päätepisteen – ainakin toistaiseksi. Sen jälkeen sarja palasi takaisin ajassa yksinkertaisimmille hiippailujuurilleen PSP:n Metal Gear Solid: Peace Walkerin myötä. Ground Zeroes on sekä jälkinäytös sen tarinalle että johdanto tulevalle Metal Gear Solid 5: Phantom Painille. Peace Walkerin tavoin peli hylkää elämää pidemmät välianimaatiot sekä liiallisen melodraaman keskittyen siihen, missä Snake on parhaimmillaan eli taktiseen hiiviskelyyn. Ground Zeroesia on etukäteen ehditty jo haukkua pelkäksi kalliiksi demoksi, joka vain esittelee Konamin uuden sukupolven pelimoottoria Fox Engineä. Moite perustuu pelin pituuteen, sillä varsinaisen tarinaosuuden pelaa tosiaan läpi reilussa tunnissa. Mutta tämä ei ole koko totuus.
Peli alkaa vuonna 1975 helikopterista, joka on viemässä alkuperäistä Snakea kohti Kuubassa sijaitsevaa amerikkalaisten tukikohtaa, Camp Omegaa, joka toimii myös salaisena vankilana – viittaukset nykypäivään ja Guantanamo Bayhin eivät ole vaikeita havaita. Snake on Peace Walkerin tapahtumien jälkimainingeissa matkalla pelastamaan palkkasotilasjärjestönsä jäsentä Chicoa sekä heidät pettänyttä Pazia. Peace Walkerin pelaaminen ei ole pakollista, jotta tajuaa mistä on kyse, sillä asia tehdään selväksi sekä dialogin että lukuisten ääninauhojen avulla, jotka ovat kuunneltavissa heti aluissa. Kyseessä on siis yksinkertainen pelastusoperaatio: etsi Chico ja Paz ja poistu heidän kanssaan alueelta.
Camp Omega on tarkkaan suunniteltu avoin leikkikenttä, jonka sisällä pelaaja saa toimia kuten haluaa. Mitään tapahtumia ei ole määritetty ennalta, vaan kaikki määräytyy pelaajan toimien perusteella. Tämä on varsin uutta Metal Gear Solid -peleissä. Tutka ja minikartta loistavat poissaolollaan, joten pelaajan on entistä enemmän luotettava vaistoihinsa sekä tarkkailtava ympäristöä huolella. Tämä tekee hiippailusta aivan erilaisen kokemuksen kuin ennen, kun kaikkitietävä tutka ei ole apuna. Vartijat voi kuitenkin merkata tarkkailemalla niitä hetken, minkä jälkeen niiden sijainnin näkee kartalla ja ruudulla esteidenkin läpi. Toiminnon saa myös otettua pois päältä, jos haluaa puhtaan hiiviskelykokemuksen.
Vartijoiden tekoäly on hyvällä tavalla arvaamatonta. Kaikki eivät toimi samalla tavalla, mikä pitää pelaajan varpaillaan. Lisäksi ne eivät enää ole hiippailupeleille tavanomaisen sokeita, vaan näkevät hyvinkin kauas ja tulevat lähemmäksi tutkimaan, jos havaitsevat jotain outoa. Vartijat myös puhuvat välillä toisilleen, ja näitä keskusteluita voi kuunnella Snaken kiikareiden äänenvahvistimen avulla. Vartijoiden puheista voi saada vinkkejä leirin salaisuuksista, kuten asepiiloista. Snaken varusteisiin kuuluu alussa vain äänenvaimennettu kivääri sekä nukutuspistooli, joten kaikki muut varusteet on etsittävä itse, jos sellaisia kaipaa. Jos joku vartija havaitsee Snaken, on pelaajalla muutama sekunti käynnistää aikaa hidastava refleksitila ja pudottaa vihollinen, ennen kuin tämä ehtii tehdä hälytyksen. Tätäkään helpotusta ei ole pakko käyttää, jos kokee sen huijaukseksi, kuten useimmat sarjan fanit varmaan tekevät.
Hälytyksetkään eivät yleensä johda koko homman menemiseen mönkään, vaan muuttavat toiminnan luonnetta. Jos pelaajalla oli varasuunnitelma, jonka varassa paeta tai piiloutua, voi välttää räiskinnän ja odottaa tilanteen rauhoittumista. Räiskintäkin sujuu tällä kertaa varsin mainiosti, sillä aiemmin kömpelöä ohjausta on onnistuttu muuttamaan huomattavasti sujuvammaksi. Lähitaistelukin onnistuu helposti ja nopeasti.
Tunnelmalle tekee paljon se, ettei lataustaukoja tai välianimaatioita kesken peliä ole. Kaikki tapahtuu pelin sisällä. Tässä näkyy hyvin Fox Enginen teho, joka ei jää pelkkään pehmeään animaatioon, ruudunpäivitykseen ja yksityiskohtaiseen ulkoasuun. Edellisellä konesukupolvella se kuitenkin yskii jo pahasti – peliä pelaa taatusti mieluummin uusilla konsoleilla.
Tarinatehtävän läpäisy on tosiaan vasta alkua, sillä se tapahtuu reilussa tunnissa ja parhaimmillaan alle kymmenessä minuutissa, jos tietää mitä tekee. Sen jälkeen avautuvat sivutehtävät, jotka ovat omia kokonaisuuksiaan. Ne sijoittuvat samaan leiriin, mutta eivät samaan aikaan kuin tarinatila. Sivutehtävät tarjoavat lisää leikkimistä ja hiippailua leirin alueella, vaikkapa etsien kahta tiettyä vartijaa tai pelastaen oudon paljon itse Hideo Kojimaa muistuttavaa agenttia. Sivutehtävät voivat myös sijoittua eri vuorokauden aikaan kuin tarinan sateinen ja synkkä yö. Päiväsaikaan hiiviskellessä onkin aivan erilaiset haasteet, mikä muuttaa peliä taas hieman.
Ground Zeroes tarjoaa siis hyvin tehdyn avoimen leikkikentän, joka sisältää monenlaista tekemistä ja löytämistä, muttei yhden saman pelikerran sisällä. Se on äärimmäisen hyvin tehty uudelleenpelattavaksi ja saa jopa kaltaiseni mieluummin pituutta kuin uudelleenpelattavuutta haluavan pelaajan leikkimään parissaan pitempään kuin pelkän tarinantehtävän ajan. Myös tarinatehtävän voi helposti pelata uudelleen, sillä ensimmäinen kerta oli vasta totuttelua ja monia reittejä ja keinoja jäi vielä kokeilematta, ja sama koskee myös sivutehtäviä. Eikä pidä unohtaa yhtä sun toista salaisuutta, joita leiristä voi tehtävissä löytää. Sivutehtäviä olisi ehkä silti saanut olla vielä muutama enemmän, jotta sisällön määrä tuntuisi tukevammalta.
Jos Ground Zeroes on vain Fox Engineä ja Phantom Painin pelattavuutta esittelevä maksullinen demo, on se paras sellainen koskaan. Sen lopullinen arvo muodostuu kullekin puhtaasti siitä, miten paljon pitää avoimen pelimaailman peleistä. Tämä on varsin uutta koko pelisarjalle, mutta ainakin nyt pelaajille tarjotaan sitä hiiviskelyä itseään ilman puolielokuvamaisia välianimaatioita, joista on aiemmissa osissa valitettu. Ground Zeroesin myötä Metal Gear Solid on enemmän peli kuin pitkään aikaan, ja se pohjustaa tulevan tarinan tunteella.
Niin, ja entäpä Snaken uusi ääni? Itselläni ei ole mitään Kiefer Sutherlandia vastaan, päinvastoin, ja hän tekee kelpo työtä uudessa roolissaan. En kuitenkaan voi mitään sille, että joka kerta kun Snake avaa suunsa, kuulen äänessä Jack Bauerin, enkä Snakea itseään. Ainakin itselleni tuli ikävä sitä ainoaa ja oikeaa alkuperäistä Snakea, David Hayteria.
8/10
Miika Huttunen
Vaihtopelaaja
Camp Omegan syövereihin soluttautuessa ilmassa on tunnelataus, jonka viimeksi tunsin Shadow Moseksen lumimyrskyn riepottelemalla helikopterikentällä ja Discovery-tankkerin sateen piiskaamalla kannella. Big Boss on eittämättä elämänsä seikkailun ja synkkien salaisuuksien äärellä, mutta Metal Gear Solid V: Ground Zeroes ei lyhykäisyydessään ehdi sen suuremmin antamaan vastauksia kuin herättämään uusia kysymyksiäkään.
Sen sijaan se antaa ruokahalun herättävän leikkikentän, jonka avoimuus on potentiaalisesti Metal Gear -sarjan kiinnostavin uudistus sitten kolmanteen ulottuvuuteen loikkaamisen. Viholliset partioivat laajempia alueita ja vaara vaanii joka ilmansuunnassa, mikä tuo hiiviskelyyn ennalta-arvaamattomuutta ja uudenlaista jännitettä – kunhan kytkee pois turhat uudistukset, kuten vihollisten pikaiseen neutralointiin tarkoitetut hidastukset hälytyksen kynnyksellä.
Hiiviskelyhaasteissa täydellisiä tuloksia hiki hatussa metsästäville Ground Zeroesin päätehtävä ja viisi sivutehtävää tarjoavat kerättävine esineineen, eri vaikeustasoineen ja ekstrahaasteineen herkuteltavaa kymmeniksikin tunneiksi. Camp Omega kätkee uumeniinsa lukuisia hauskoja tilanteita, jotka oivaltaa aluetta vapaammin tutkien ja varusteita haalien, minkä takia Ground Zeroesia on hankalaa suositella kertaläpäisyyn tyytyville.
Ja pakkohan se on mainita, ettei Snaken uusi ääninäyttelijä Kiefer Sutherland vedä vertoja David Hayterille. Kieferin kieltämättä realistisempi Snake on samanaikaisesti hengetön ja tylsistynyt, eikä kemiaa synny äänensä säilyttäneiden tuttujen hahmojen kanssa. Hayterin tulkinta saattoi olla sarjakuvamainen, mutta ainakin hänen Snakensa oli geneerisen perussotilaan sijaan ainutlaatuisen karismaattinen.
7/10
Ville Arvekari