Metal Slug 5

Metal Slug on sarjan perinteiden mukaan edelleen mainio peli kolikkopelitasoisena. Kun sitten tulee esille kysymys siitä, onko tämä riittävästi kotikonsolipelille, on vastaus valitettavasti ei.

14.9.2011 21:26

Metal Slug on pelinä varmastikin tuttu kaikille niille, jotka 90-luvun puolivälin jälkeen viettivät aikaansa pelihalleissa. SNK:n Metal Slug oli Contran hengessä tehty sivuttain vierivä räiskintä, jossa yhdestä kahteen sotilasta pisti palasiksi kaiken eteen tulevan. Kuolema koitti luonnollisesti yhdestä osumasta, eikä tuottoisalta kolikkopeliltä juuri armoa odotettukaan.

Suomalainen kolikkopelibuumi tuli ja meni, samoin SNK:n kotikone NeoGeon kalliiseen hintaan kaatunut yritys vallata kotikonsolimarkkinat. Metal Slug kuitenkin jäi, ja sarjan neljä aikaisempaa osaa ovat hiljakseen ilmestyneet konsolille jos toisellekin. Sarjan viides osa on vaivauduttu kääntämään sekä PS2:lle että Xboxille.

Vaikka olenkin kolikkopelisalien kasvatti, suhtaudun äärimmäisen skeptisesti kaikkiin yrityksiin tuoda ne kotikoneille. Pääsääntöisesti onnistuneet vedot ovat tappelupelejä, joskin joukossa on myös muutama refleksiräiskintä. Surkea tosiasia on kuitenkin se, että yleensä kolikkopelien logiikka tulee vastaan. Niiden tarkoitus on saada pelin ääressä viihtyvät pikkupojat tunkemaan kaikki taskurahansa laitteen uumeniin tiukalla vaikeustasolla ja addiktiivisella meiningillä. Ne eivät edes pyri pitkäikäisen huvin tuottamiseen kotikonsolipelien tapaan.

Kolmen vartin viihdettä

Metal Slugien kotiversiot kautta aikojen ovat kaatuneet tähän nimenomaiseen ongelmaan, eikä sarjan viides osa juuri poikkea linjasta. Edelleen yksi tai kaksi kommandosotilasta räiskii tiensä läpi mitä erikoisimmilla vihollisilla täytettyjen kenttien. Perusaseena on hieman tehoton, mutta loputtomilla ammuksilla varustettu pistooli. Raskaampaa aseistusta esimerkiksi lasereiden ja ohjusten muodossa saa kentille ripotelluista täydennyslaatikoista.

Kuolema tulee pääsääntöisesti yhdestä osumasta, paitsi silloin tällöin kulkuneuvoilla pelattavissa osioissa, joissa pieni lyijymyrkytys vielä sallitaan. Pelin ehdoton valttikortti on kasarihevipainotteinen soundtrack, joka ryydittää aivotonta, sormille kyytiä antavaa räiskintää. Valitettavasti myös pelin grafiikka on Metal Slugeille tuttuun tapaan samalta aikakaudelta, eikä pelin viiden tehtävän läpäisemiseen mene kuin kolmisen varttia.

Metal Slug 5 on sarjan perinteiden mukaan edelleen mainio peli kolikkopelitasoisena. Kun sitten tulee esiin kysymys siitä, onko tämä riittävästi kotikonsolipelille, on vastaus valitettavasti ei. Metal Slug 5 ei ole niin hyvä peli, että kolmen vartin läpipeluun jälkeen sen pariin palaisi enää montakaan kertaa, esimerkiksi parempien pistesaaliiden toivossa. Niin valitettavaa kuin se onkin, Metal Slug 5:n konsolikäännös ei todennäköisesti palvele edes nostalgiaa kaipaavia.

Kolikkopelitaustan ei sinänsä tarvitse tarkoittaa, ettei peliä saisi kääntää kotikoneille, mutta joku järki niidenkin kanssa on oltava. Olisi fiksumpaa esimerkiksi niputtaa useampi saman sarjan pelin pakettiin tai lisätä niihin mahdollisesti jotain uutta sisältöä. Tällaisenaan muutaman kympin halpapelihintakin on Metal Slug 5:stä suoranaista ryöstöä.

SNK ? pelialan veteraanit

Vuonna 1978 perustettu japanilainen SNK kunnostautui historiansa alkuaikoina tekemällä lähinnä laadukkaita tappelu- ja räiskintäpelejä, kuten Fatal Furyt, Ikari Warriorsit ja King of Fightersit. Näistä esimerkiksi Ikari Warriors ilmestyi aikoinaan NESille, mutta SNK:n ehdottomasti kunnianhimoisin projekti oli aikanaan huipputehokas NeoGeo-kotikonsoli.

Kovan teknologian kaupanpäällisinä tulivat kalliit pelit, ja itse laitteen tuhansien markkojen hintalappukaan ei näyttänyt kovin houkuttelevalta. NeoGeo jäikin pelihalleja lukuun ottamatta varsin pienen piirin konsoliksi, mutta erityisesti keräilijöiden ja kolikkopeli-intoilijoiden käytössä laitteita on edelleen. SNK itse meni konkurssiin vuonna 2001 ja vaikuttaa tätä nykyä SNK Playmore -nimellä.

3/10
Lisää luettavaa