Mordorin rumat pokémonit ja maailman tylsin sankari
”Pimeä lordi, valon lordi, mitä väliä?” tokaisee ensimmäinen palvelukseeni alistama örkki Middle-earth: Shadow of Warissa. Kysymys on yllättävän terävä ottaen huomioon sen, mitä pelissä tehdään ja mitä sen tarinan loppupuolella tapahtuu.
Shadow of War jatkaa siitä, mihin Shadow of Mordorissa jäätiin. Kuolleen haltialordiseppä Celebrimborin haamu ja tämän elossa pitämä Talion-samooja takovat uuden mahtisormuksen ja yrittävät tuhota Sauronin lopullisesti. Se vaatii Mordorin örkkien pakkovärväämistä omaan armeijaan ja Sauronin linnoitusten valtaamista yksi kerrallaan. Pelin keskiössä ovatkin juuri erilaiset örkit ja peikot, sillä pelin edetessä ne jättävät tyystin varjoonsa Sauron-vihassaan pakkomielteisen Celebrimborin ja Talionin, jolla on karismaa kuin kolme päivää vanhalla kinkkuvoileivällä.
En itse ole mikään erityinen Tolkien-puristi, eikä ensimmäisen pelin tarina häirinnyt siksi suuntaan tai toiseen, mutta Shadow of Warissa touhu menee sellaiseksi höpönlöpöksi, että pitää oikein ihmetellä, miten Tolkienin kirjallisia oikeuksia valvova taho on antanut siihen luvan. Jos on siis kova Keski-Maa-fani, kannattaa vahvistaa sietokykyään muun muassa sormusaaveiden taustojen uudelleenkirjoituksen vuoksi. Naishahmoinen Shelob on nimittäin pientä verrattuna siihen, mitä muita ”luovia vapauksia” tarinassa on otettu.
Onneksi pelin vahvuus on ensimmäisen osan tavoin pelattavuudessa. Celebrimborin antamien voimien ansiosta Talion on supersankari, joka lahtaa ja kyykyttää örkkejä sekä muita Mordorin asukkeja satapäin. Pelin alkupuoli on vielä melko tavanomaista toimintaa, jossa puolustetaan Minas Ithiliä pahuuden armeijoita vastaan, mutta juonen siirtyessä syvemmälle Mordoriin aukeaa pelin todellinen anti eli oman armeijan rakentaminen. Se tapahtuu alistamalla puolelleen yksittäisiä örkkipomoja, mikä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Shadow of Mordorista entisestään laajennettu Nemesis-järjestelmä täyttää Mordorin mitä erilaisimmilla örkki-, uruk- ja olog-hahmoilla, jotka ovat pelaajan vihollisia ja potentiaalisia työkaluja. Niillä on kaikilla nippu erilaisia vahvuuksia, heikkouksia ja muita erikoisuuksia, joita pitää osata hyödyntää ja varoa sekä niitä vastaan taistellessa että niitä värvätessä. Omia örkkejä voi lähettää toisten örkkien kimppuun, käyttää apuun kutsuttavina henkivartijoina tai asettaa oman hyökkäysarmeijan johtajiksi, linnojen puolustajiksi tai vakoojiksi, jotka pettävät oman herransa pelaajan hyökätessä niiden kimppuun. Pelaajan armeijan vahvuuden määrittää sen örkkien kokemustaso, joten niitä pitää myös kouluttaa muun muassa areenataisteluiden kautta.
”Shadow of War on kokonaisuutena aiempaa monipuolisempi ja laajempi kokonaisuus, joka löperöä tarinaa lukuun ottamatta parantaa alkuperäistä peliä joka osa-alueella.”
Nemesis-järjestelmän ansiosta örkit myös muistavat kohtaamiset pelaajan kanssa. Niistä voi muodostua pelaajan henkilökohtaisia riivaajia, jotka palaavat haudasta kostamaan silloin, kun sitä vähiten odottaa. Örkit myös tykkäävät puhua ja uhota pelaajalle melkein koko ajan, mikä tekee niistä hyvin persoonallisia. Koska puheissa on mukana myös tahallista ja tahatonta komiikkaa, örkkejä kohtaan huomaa tuntevansa jopa pientä sympatiaa, kun pelaajan ohjaama Talion/Celebrimbor rääkkää, tappaa ja alistaa niitä mielensä mukaan ilman säälin häivääkään.
Liikkuminen ja taistelu sujuvat pitkälti ensimmäisen pelin linjoilla uusilla kikoilla ja ominaisuuksilla varustettuna. Taitopuu avattavine uusine kykyineen ja niiden muuttujineen on yllättävän avoin. Pelaaja voi keskittyä haluamiinsa osa-alueisiin, olipa kyse sitten taistelusta, hiiviskelystä, taikahyökkäyksistä, jousiammunnasta tai pelimaailman petojen kesyttämisestä ja niiden avulla taistelusta.
Myös Talionin aseita ja varusteita vaihdellaan ja kehitellään. Aseet ja haarniskat sisältävät nyt omia haasteitaan ja erityisiä settejä, jotka tehostavat niiden ominaisuuksia – erikseen asennettavista taikakivistä puhumattakaan. Peli on kokonaisuutena sen verran monipuolinen, että varusteiden kanssa leikkiminen alkaa jopa ärsyttää, etenkin kun uutta ja hieman parempaa tavaraa putoaa vihollisilta jatkuvalla syötöllä ja sen vertailuun alkaa kyllästyä.
Varustetason noustessa ja kykyjen kasvaessa peli käy yllättäen myös varsin helpoksi. Toki se on aluksi erittäin monimutkainen, kun kaikenlaista tekemistä ja säätämistä avautuu koko ajan lisää, mutta hyvän rytmityksen vuoksi se antaa koko ajan jotain uutta opittavaa. Pidemmän päälle pelaajasta tulee kuitenkin käytännössä täysin ylivoimainen puolijumala, jolle juuri mistään pelissä ei ole vastusta. Näin käy etenkin loppupuolella, kun peli alkaa olla yhtä ja samaa linnoitusten valtaamista. Hyvää on se, että laajan voima- ja kykyvalikoiman ansiosta pelaaja voi tehdä tämän tyylillä, joka hänelle itselle parhaiten maistuu.
Entäpä ne kirosanaksi nousseet loottilaatikot? Pelin valikoista löytyy kauppa, josta voi ostaa sekä rahalla ostettavalla että pelaamalla kerättävällä valuutalla aarrearkkuja, joista saa satunnaisia varusteita ja örkkipomoja omaan armeijaan. Itse en välittänyt kauppapaikasta lainkaan enkä kokenut sille edes mitään tarvetta. Varusteita kertyy pelaamalla jo ihan liikaa, minkä lisäksi omien örkkien metsästäminen ja kouluttaminen on pelin keskeisin idea. Miksi siis maksaisin lisää siitä, että saisin niitä suoraan käyttööni?
Loottilaatikoiden läsnäolo herättää epäilyksiä vain loppunäytöksessä eli tarinan lopullisessa päätöksessä. Se vaatii omien linnoitusten puolustamista, joka edellyttää todella kovatasoista armeijaa ja puolustajia. Niiden kerääminen ja kouluttaminen on kovaa tai ainakin itseään toistavaa työtä, joten houkutus oikotiehen lompakkoa raottamalla saattaa herätä. Siksi voi kysyä, onko loppu niin kovan työn takana juuri loottilaatikoiden vuoksi. Joka tapauksessa niiden läsnäolo täysihintaisessa pelissä ärsyttää aina, olivat ne kuinka tarpeettoman oloisia tahansa.
Shadow of War on kokonaisuutena aiempaa monipuolisempi ja laajempi kokonaisuus, joka löperöä tarinaa lukuun ottamatta parantaa alkuperäistä peliä joka osa-alueella. Se antaa pelaajalle suuren ja avoimen pelimaailman persoonallisine – joskin myös rumine – örkkeineen sekä reilusti erilaisia välineitä ja tapoja leikkiä niiden kanssa. Loottilaatikoiden lisäksi ainoa ärsytyksen aihe ovat kankeat ja epäkäytännölliset valikot, jos Talionin tylsänharmaata persoonallisuutta ei lasketa mukaan.