Midnight Club: Los Angeles / Arvostelut / pelaaja.fi

Midnight Club: Los Angeles

7.11.2008 // Kirjoittanut: Simon Elo
33

Jos luulit, että The Shieldissä meno on rankkaa, mieti uudelleen. Midnight Club: Los Angeles näyttää, että enkelten kaupunki on yöllä täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaikka kasipallo Vic Mackey ei olisi lähelläkään.

Rockstarin Grand Theft Auto sarja keskittyy hyvään tarinaan ja alamaailmaan, mutta keskiyönkerhon kokoontumisajoissa ei ole väliä kuin sillä, kuinka prameat ovat autosi vanteet ja kuinka nopea on kaasujalkasi.

Taivaankannella

Los Angelesin myötä sarja on ensimmäistä kertaa uuden sukupolven konsoleilla ja ensimmäistä kertaa enkelten kaupungissa, sitten toisen osan. Kovemmat tehot tietysti näkyvät – kaupunki on samankokoinen kuin edellisen osan kolme kaupunkia yhteensä. Se on myös yksi laaja ja yhtenäinen alue, jota kansoittavat tavalliset pulliaiset ja liipaisinherkät tinanapit.

Enkelten kaupunki ei ole aivan sellainen kuin oikeasti, koska on sujuvampaa nähdä mielenkiintoiset kaupunginosat kompaktissa koossa. Hauskaa ajamisesta tekevät lukuisat hämyiset sivukujat ja muut oikoreitit, joita käyttämällä saa napsaistua pois kallisarvoisia sekunteja. Jos tunnet Santa Monican rannat, keskustan ja muut tunnetut paikat kuin omat taskusi, voit paahtaa huoletta.

Katukisoihin pääsee löytämällä vastustajansa kaupungilta, joten kaupunki on käytännössä solmukohta kisojen välillä. Hienointa on katsoa seuraava kohde GPS-kartalta ja sitten palata saumattomasti zoomaten takaisin katutasoon. Kartalla näkyy senhetkinen sää ja vuorokaudenaika. Neljännessä osassa ei nimittäin ajeta aina yöllä, vaan vuorokaudenaika vaihtuu ja sää sen myötä. Aamulla ja selkeällä ilmalla on eniten ruuhkaa.

Tyylikästä. Se on termi, jolla voi kuvata tyhjentävästi Los Angelesin kuvasuunnittelua. Tekijät halusivat myös eliminoida lataustauot, jossa on onnistuttu kiitettävästi.

Enkeli LA:n lausui näin...

Haasteita on erilaisia aina vaarallisista maantieajoista kuuluisille maamerkeille kisaamiseen, joka alkaa jännittävästi, kun liikennevalot vaihtuvat vihreäksi. Välillä myös paukutetaan metallia yhteen yksinkertaisen juonen merkeissä, mutta se vain tuo lisämaustetta – pääasia on saada mainetta katukisoissa.

Maine on Midnight Club: Los Angelesissa roolipelien tyylinen pistearvo, jota saa kisan vaikeuden, tyypin ja sijoituksen mukaan. Pelaajalle annetaan porkkana, mikä tekee ajamisesta palkitsevampaa ja kannustaa kaahaamaan osaamisen äärirajoilla ja pumppaamaan adrenaliinia suoniin.

Kilpailijoiden etsiminen kaupungista on aluksi virkistävää ja todentuntuista, mutta kuten aikoinaan laatikoiden kantelu Shenmue II:ssa, se alkaa muistuttaa liiaksi työtä. Todellakin realistista, mutta puuduttavaa. Auton vahingoittuminen eroaa tästä radikaalisti, sillä onnistuneen kisan jälkeen sen voi korjauttaa napin painalluksella.

...miks hämmästyitte säikähtäin?

Los Angeles on turhauttavan vaikea. Heti alkumetreiltä lähtien voittaminen on kiven takana, eikä yksi voitto edes välttämättä riitä, vaan tarvitaan useampi onnistuminen peräkkäin. GPS:ssä kilpailijan vaikeustaso on värikoodattu, mutta helppo vihreä on usein yhtä hankala kuin vaikea punainen. Haastetta lisää se, että kilpailijoiden taso skaalautuu pelaajaan nähden. Jos ostaa lisäosia tai uuden kaaran, tekoälyllä on samat vehkeet kuin sinulla, ellei paremmat.

Ainoastaan loistava ajo on tie voittoon, mikä on usein liikaa vaadittu. Onneksi kuitenkin mainepisteitä saa jumbosijoistakin, joten eteenpäin pääsee, kun jaksaa punnertaa. Hampaiden kiristely vie pohjaa muuten viihdyttävältä ajamiselta.

Kokemusta voivat hidastaa myös virkaintoinen poliisilaitos. Voit ottaa ylinopeussakot tai painaa tallan pohjaan, kun sinivuokko lähestyy paperien kanssa. Joka tapauksessa, jos et halua maksaa, luvassa on pitkällinen pako à la Scofield.

Vaikka se on täyttä hupia, sitä tapahtuu liian tiuhaan. Sakkojen maksaminen vie poliisiasemalle, joka voi olla kaukana seuraavasta kisasta, eikä koskaan tiedä, jos poliisit ottavat pelaajan taas silmätikukseen. Midnight Club: Vladivostokissa homma olisi hoidettu pois päiväjärjestyksestä pienellä lahjuksella.

Autoja on kymmenittäin ja oikeilta valmistajilta kuten Nissanilta, Lamborghinilta, Saleenilta ja Mitsubishiltä. Ne eivät kalpene upeasti suunnitellun kaupungin rinnalla, vaan jokainen rassi on luotu rakkaudella ja ammattitaidolla. Ajotuntuma on jokaisella sopivan kevyt, minkä ansiosta muikeat sivuluisut ovat mutkissa avainasemassa. Halvat biilit ovat vaikeampia ajaa kuin kalliimmat autot ja moottoripyörät. Kaasuttaessa ajokit murisevat, tärisevät ja savuttavat arcademaisen asiaankuuluvasti.

Yllättävintä on Los Angelesin kattava ja koukuttava kaarojen tuunaaminen. Tehoja antavien lisäosien käyttö on turhan kevyttä, mutta ulkoasua voi säätää mielin määrin. Pinnalle saa hienoa metalliväriä ja kromin saa kiiltämään kuin auringon – jopa auton sisätiloja voi muokata. Minkä väriseksi haluat kojelaudan mittarin taustavalon?

Kavereiden kanssa voi kisata 16 pelaajan voimin Liven ja system linkin kautta. Pelimuodot ovat monipuolisia – tavallisen lipunryöstön lisäksi on versio, jossa lipun saamisen jälkeen se on pidettävä mahdollisimman kaukana muista. Omiakin kisoja voi suunnitella.

Kustomoidun auton esittely on aina poikaa, sillä naapurien kateelliseksi tekeminen on pikkuporvarin elämän suola. Moninpelinä Midnight Club on parhaimmillaan, koska yksinpelin heikot puolet eivät pääse vetämään sitä alas.

Midnight Club: Los Angeles on mainio kuvaus länsirannikon katuautoilukulttuurista ja enkelten kaupunki näyttää paremmalta kuin koskaan. Harmi vain, että sen aiheuttamien harmaiden hiuksien määrä vie paikan suurten joukossa. Ominaisuuksiltaan Los Angeles ei ole kovin omaperäinen, mutta kuten Vic Mackey sanoisi, pidä asiat yksinkertaisina.

Hillittyjä japanilaisia

Midnight Club sarjan peleissä olevien kahden kanji-merkin käännös on wangan, joka tarkoittaa lahdenrantaa. Nimi on otettu Tokiosta Yokohamaan menevästä Shuto Expresswaystä.

Peli on nimetty tietä säännöllisesti käyttäneen hashiriya-jengi Mid Night Clubin (japaniksi Middo Naito Kurabu) mukaan. Se oli yksiä pelätyimpiä, kunnioitetuimpia ja pisimpään toimineita katuautoilujengejä.

Vuonna 1985 perustettuun klubiin liittyminen oli hankalaa. Autolla tuli pystyä ajamaan yli 250 km/h, sillä jengille oli tavallista ajaa jopa kolmeasataa. Vain kymmenen prosenttia hakijoista hyväksyttiin, ja he laittoivat siitä merkiksi autoonsa klubin tarrat. Heidätkin voitiin erottaa, jos he aiheuttivat vaaraa muille autoilijoille tai jengiläisille.

Kuskien korkean vaatimustason ansiosta poliisit eivät saaneet jengiläisiä kiinni, vaikka jäseniä oli keskimäärin kolmekymmentä. Mid Nightin säännöt kielsivät utelemasta sitä, miten ja mistä jäsenet saivat rahat maltaita maksaviin autoihinsa.

Mid Night Club lopetti toimintansa vuonna 1999, kun kuusi moottoripyöräilijää joutui sairaalaan ja yksi kuoli. Matkijoita on ilmaantunut, mutta Japanin tiukentuneet liikennesäännöt ovat tehneet toiminnasta vaikeaa.

8/10

Kommentit

Käyttäjän N360T kuva
N360T

hyvä vrmaankin :)!!!

Käyttäjän 4eigner kuva
4eigner

Ihan OK, parempia kyllä löytyy.

Käyttäjän hypeman kuva
hypeman

Mielestäni erittäin hyvä kaahailu, joskin vaike

Käyttäjän SILIK kuva
SILIK
Käyttäjän Fodi kuva
Fodi

Kelpo kaahailu, vaikeus nakertaa :C

Käyttäjän NicolasPS3 kuva
NicolasPS3

Yksi parhaimista autopeleistä ikinä.

Käyttäjän Packie kuva
Packie

Hauskaa kaahailua suosittelen.

Käyttäjän Gold kuva
Gold

Mainio kaahailu

Käyttäjän pyorre kuva
pyorre
Käyttäjän Sakke kuva
Sakke

Nostoja