Commander: Europe at War oli pari vuotta sitten julkaistu mainio tietokonestrategiapeli, joka on nyt tehnyt paluun paranneltuna versiona Military History -tv-kanavan nimeä kantaen. Melko yllättäen siitä on tehty myös DS-versio. Kuinka toimii vuoropohjainen raskasstrategia taskukoossa?
Divisioonatason päätöksiä
Aiemmasta DS:n vakavammasta, toiseen maailmansotaan sijoittuvasta sotastrategiapelistä Panzer Tactics DS:stä Commander: Europa At War eroaa mittakaavaltaan: nyt liikutellaan kokonaisia divisioonia ja laivastoja, ja pelialueena toimii koko Eurooppa ja Pohjois-Afrikka. Joukkoja liikutellaan heksakartalla ja sotaa käydään joko Saksan ja Italian riveissä tai sitten liittoutuneiden puolella. Yksittäistä maata ei kuitenkaan voi pelata, joten liittoutuneiden puolella ohjataan aina niin USA:ta, Englantia kuin Neuvostoliittoakin.
Suuren mittakaavan strategiapeliksi Commander: Europe at War on suhteellisen suoraviivainen pelata. Kuukausittain eteneviä vuoroja ei ole jaettu eri osiin, vaan kaikki toiminnot liikkumisesta ja hyökkäämisestä joukkojen rakenteluun ja teknologian kehitykseen saakka tehdään samaan aikaan. Järjestys on kiinni pelaajasta. Joukkotyyppejä löytyy 12 eri maa-, ilma- ja merivoimista, ja suuren mittakaavan vuoksi niiden käyttö on itseisarvoista – panssariarmeija on panssariarmeija, ja varuskunta-armeija on huonompi kuin motorisoitu jalkaväki.
Armeijoiden ja niiden johtajien rakentelun lisäksi pelissä kehitetään myös sotateknologiaa. Se on jaettu viiteen eri osa-alueeseen, joiden alta löytyy vielä kolme erityisalaa, kuten vaikkapa teollisuuden tuotanto, organisaatio ja tutkan kehitys. Tutkimus on pitkällä tähtäimellä erittäin ratkaisevaa, sillä se vaatii aikaa, mutta antaa myös tuntuvia vaikutuksia joukkojen ominaisuuksiin. Jos vaikkapa Saksalla panostaa alussa ilmavoimien ja jalkaväen panssarintorjunta-aseiden kehitykseen, muuttuu taistelu Englannista ja venäläispanssareita vastaan myöhemmin helpommaksi.
Sotakoneiston vaatimaa tuotantoa saa kaupungeista, joita voi luonnollisesti valloittaa lisää. Vastaavasti vihollisen tuotantokeskuksia voi myös pommittaa. Öljy on myös erittäin tärkeässä roolissa, etenkin Saksalle, sillä idän öljylähteet on saatava käsiin, jos mielii huristella panssarivaunuilla jatkossakin.
Nakkikioskidiplomatiaa
Pelilaatikon takakansi lupailee myös diplomatiaa, mutta se ei aivan pidä paikkaansa. Pelaaja voi julistaa vain sotia, mutta muutoin minkään tason diplomaattista toimintaa ei esiinny. Puolueettomia valtioita, kuten vaikka Ruotsia tai Turkkia, ei voi maanitella tai uhkailla, vaan ainoastaan vallata tai jättää rauhaan. Peli etenee enemmän tai vähemmän historiallisia tapahtumia noudattaen, joten esimerkiksi Ranskan valtauksen jälkeen monet Saksan itänaapurit liittyvät automaattisesti sen puolelle.
Taskukokoisenakin Commander: Europe at War toimii lopulta varsin mainiosti. Ainoa jatkuvasti häiritsevä seikka on ruudun pieni koko. Vaikka kartta ja grafiikka onkin selkeää ja yksiköt erottuvat helposti, toivoo koko ajan näkevänsä karttaa laajemmin. Myös DS-optimointi puuttuu: esimerkiksi olkanappeja ei käytetä ollenkaan.
Pelin suuri ongelma on kuitenkin vaihtelun puute. Moninpeliä ei ole ja skenaarioita löytyy vain kuusi. Nekin ovat käytännössä vain kuusi eri sisääntulokohtaa vuosien 1939–1945 suurmaaotteluun. Sotaa jaksaa kyllä käydä koko kauden kummankin puolen rivissä, mutta sen jälkeen vain kovimmat kotikenraalit jaksavat palata pelin ääreen.