Tanskalainen IO Interactive on kokenut oman osansa elämän ylä- ja alamäistä. Onnistuneella Hitman-sarjalla aloittanut kehittäjä vaipui koomaan suorastaan luotaantyöntävän rujon Kane & Lynchin kanssa. Mini Ninjasissa ei kuitenkaan ole yhtään kiroilevaa kuolemaantuomittua. Itse asiassa se on niin söpö, että hahmot tuskin saisivat suustaan ulos mitään painokelvotonta, vaikka haluaisivat.

Ympäri käydään…

Ninjojen maine on vaakalaudalla. Paha sotapäällikkö on pitänyt heitä pilkkanaan vangiten viisi valioninjaa. Mestarin ainoa toivo on dynaaminen duo Hiro ja Futo, Kuji-taiat hallitseva ninjataituri ja nuijaa heiluttava väkivahva, mutta kömpelö korsto.

Mini Ninjasin ulkoasu on kirkkaan värikästä, minimalistista ja hahmot pienine raajoineen ja suurine päineen suorastaan herttaisia. On hauskaa, mitä tuntemuksia saakaan aikaan vain sillä, että kutistaa pelätyt ninjat taskukokoon. Hassuttelu viedään vielä pidemmälle. Hiron opettajilla on parodiaa hipovan vakavahenkisesti ääninäytellyt puheet. Viholliset ja ninjat sen sijaan ääntelevät kuin hahmot Cartoon Networkin piirretyissä – samuraiden kimeä ”ninni-ninni-ninjaaaaa” soi yhä korvissani.

Sotapäällikkö on muuttanut joukoittain viattomia eläimiä samuraiksi. Eri eläimistä tulee erilaisia sotilaita – karhut muuttuvat tannerta tömisytteleviksi jättisamuraiksi ja porsaat rivimiehiksi. Jokaisen tuhotun vihollisen sisältä löytyy lutuinen karvapallo, joten kukaan ei oikeastaan kuole. Siitä tulee ihan Sonic the Hedgehog mieleen. Tanskalaiset ovat tehneet todellisen täyskäännöksen.

…ja yhteen tullaan

Taistelu näyttää ensi näkemältä liian yksinkertaiselta, mutta konepellin alta paljastuu moottori, joka kestää kovaa kuritusta. Mini Ninjasia voi pelata viidellä eri hahmolla. Jousimies Shun on hiipimisen mestari, joten mikäli korkeassa ruohossa piileskeleminen on se sinun juttusi, olet kuin kotonasi. Suoraviivaisempi kaveri tekee tuhoa Futon nuijanukutuksella tai raapii heidät ruvelle Wolverinea muistuttavalla Toralla. Minä suosin rynnäkköä ja Hiron erinomaista erikoisiskua, jossa tähdätään vihollisiin kuolettava isku hidastuksen turvin.

Hiro voi muuttua taialla eläimeksi. Se ei ole vain kosmeettinen jippo, vaan tarkkavainuiset karvaturrit löytävät paremmin kasveja, joita tarvitaan erilaisten rohtojen tekoon. Useimmiten ninja kuitenkin saa tarvitsemansa energian omenapuiden ja marjapuskien antimista. Eräät eläimet myös herättävät tusinavihollisissa suurta kauhua. Kukapa haluaisi tulla villisian puskemaksi?

Hiro osaa myös ampua muun muassa tulipalloja ja tornadoita. Taikojen vaihtaminen on onneksi mukavan vaivatonta. Kaikkein kätevin apu on Hiron pyöreä päähine, joka toimii tarvittaessa veneenä, laskettelualustana lumella tai suojana vihollisten nuolia vastaan. Yksikään pelin viidestä hahmosta ei kuitenkaan pysty kaikkeen, joten sopiva veikko valitaan tilanteen mukaan.

Pannaan haisemaan

Jokainen kenttä muuttuu koko ajan synkemmäksi, kunnes edessä on suuri samurai-linna, jonka sisälle on päästävä. Suoraviivaisinta on silputa vihollisia ja jatkaa matkaa, mutta ovela ninja hyödyntää jotain oikoreittiä.

Mini Ninjasin pomovastukset ovat aivan oma lukunsa. Jättimäistä miekkaa heilutteleva samurai osoittautuu hieman turhan tavanomaiseksi – miekkansa tolppaan hujauttavan kolossin kimppuun hyökätään miekkaa pitkin. Silloin täytyy tietysti painaa nappeja nopeasti oikeassa järjestyksessä. Onneksi kavalkadiin kuuluu myös sellaisia hurmaavia tapauksia kuin Haisusamurai, jonka joukkotuhoase on metaanipamaus. Tekijöillä on selvästi pilkettä silmäkulmassa.

Ainoaksi suuremmaksi valituksen aiheeksi jää pelin vaikeustaso. Normaalilla tasolla haastetta ei ole riittävästi kokeneelle pelaajalle, joten kannattaa valita suosiolla vaikeampi. Mini Ninjas myös opastaa pelaajaa usein kädestä pitäen, mikä kertoo tietysti myös perheystävällisestä asenteesta.

Mini Ninjas on tanskalaisten omien sanojen mukaan peli, jota he voisivat pelata lastensa kanssa. Siinä he ovat onnistuneet, mutta siinä ei ole vielä kaikki. Mini Ninjas pärjää aikuistenkin sarjassa, koska se ei sorru pelaajien aliarviointiin, vaan tarjoaa jokaiselle jotakin. Siinä mielessä se tuntuu peliltä Nintendon konsolille.

7/10
Lisää luettavaa