MLB The Show 22 -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesäkuun numerossa 234. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Perinteikäs laji, perinteikäs peli
Baseball ei ole Suomessa tunnetuin tai suosituin laji. Meillä on pesäpallo, joka olisi muuten mielenkiintoista nähdä videopelimuodossa, ja urheilupelimarkkinoita dominoivat FIFA– ja NHL-sarjat. Rapakon takana yksi vuoden isoimpia urheilujulkaisuja on kuitenkin jenkkipesiksen virtuaalimaailmaan tuova MLB The Show.
The Show on Yhdysvaltojen MLB-sarjan virallinen lisenssipeli, joten siinä ovat mukana kaikki joukkueet ja pelaajat, jotka oikeastikin pelaavat sarjassa. Lisensoituna ovat lisäksi MLB-seurojen farmijoukkueet ja näiden pelaajat kahden ylimmän farmisarjatason piiristä. Muiden maiden baseballsarjoja pelistä ei löydy.
The Show on itselleni varsin tuttu, sillä ensimmäinen pelaamani sarjan peli oli MLB The Show 09. Sony San Diegon väki on perinteisesti pelannut varman päälle uusien julkaisujen kanssa. Pohjalla oleva peli on jo niin toimiva, että isoja muutoksia ei tehdä. Sama pitää paikkansa tänäkin vuonna. Pintaa on kiillotettu, mutta pelaaminen itsessään ei ole kokenut valtavia muutoksia. Tästä syystä The Show on varsin hankala arvosteltava. Se on markkinoiden parhaita urheilupelejä, mutta kehityksessä on ehkä tullut seinä vastaan.
Uuden sukupolven konsolit mahdollistavat kauniimman ulkokuoren aikaisempaan verrattuna, ja pelitapahtumat näyttävätkin paremmilta kuin koskaan. Pelaajat ovat lähes täysin esikuviensa näköisiä ja stadionit tyrmäävän kauniita. Aurinkoinen päiväottelu Colorado Rockiesin upealla Coors Field -stadionilla on puhdasta nautintoa visuaalisesti. Sateiset päivät kaipaisivat ehkä parannusta, mutta eivät nekään rumilta näytä.
Animaatiot ovat kuitenkin harmillisen samanlaisia kuin kaksi vuotta sitten. Lyöminen ja syöttäminen tuntuvat edelleen samalta kuin ennen, eikä niissä ole opettelemista aikaisempia versioita pelanneille. Toteutus on myös äänipuolella kohtalainen, mutta uusi selostajakaksikko toistelee pääasiassa samoja juttuja kuin vanhatkin äänitorvet.
The Show’n ehdoton vahvuus on sen monipuolisuus. Jokaista pelaajaa kentällä on mahdollista hallita, ja vaihtoehtoisesti voi automatisoida kaiken, mitä tapahtuu pallon ollessa pelissä. Syöttämisen ja lyömisen voi hoitaa ristinapin painalluksella, tai sitten siinä voi hyödyntää analogitatteja. Liukuriasetuksilla voi säätää pelin eri elementtejä, ja vaikeustasoja on muutama erilainen sekä syöttämiselle että lyömiselle. Franchise-tilassa joukkueen pyörittämisen voi automatisoida kokonaan tai hoitaa itse.
Tien raivaaminen farmisarjoista MLB:n huipulle Road to the Show -tilassa on uudistusten puutteesta huolimatta taatun hauska. Se etenee nopeammin kuin Franchise, ja aina tekee mieli pelata yksi matsi lisää, kun yhden ottelun tahkoamiseen ei mene lähes tuntia tai pidempään.
Sarjan paikalleen jämähtämisestä huolimatta pelaaminen on edelleen todella hauskaa. Verkkopuoli on aina asia erikseen ja riippuu paljon pelikavereista, mutta tekoälyä vastaan pelatessa Franchise- ja Road to the Show -pelitilat ovat tänäkin vuonna urheilupelien parhaimmistoa. Jos baseball lajina vähääkään kiinnostaa, eikä pelikirjastosta löydy vielä esimerkiksi viime tai toissavuoden versiota The Show’sta, kannattaa ottaa asiakseen tutustua peliin tänä vuonna. Jos taas omistaa jo verrattain tuoreen pelisarjan osan, kannattaa ehkä odotella alennusmyyntejä.