On yleisessä tiedossa, ettei Monster Hunter -sarja ole lännessä läheskään yhtä suosittu kuin Japanissa. Tilanteen ei myöskään luulisi parantuvan julkaisemalla länsimaiset käännökset niinkin myöhässä kuin Monster Hunter Freedom Unite julkaistaan. Reilusti yli vuosi sitten nousevan auringon maassa nähty peli ei ole edes uusi hirviöjahti, vaan laajennettu versio vuonna 2007 julkaistusta Monster Hunter Freedom 2:sta.
Siitä huolimatta on vaikeaa olla myöntämättä, että kyseessä on yhä mukiinmenevä peli. Monster Hunterissa on sitä jotakin, mihin me suomalaiset voimme jollakin molekyylitasolla samaistua. Vanhana metsäkansana luontokappaleiden rauhallinen jahtaaminen keskellä autuasta korpea erämiestaitoja hyödyntäen vetoaa, vaikka metsästettävät ovatkin porojen sijaan ties mitä jättihyönteisiä ja lohikäärmeitä.
Monster Hunter Freedom Unitea voisi kutsua juonettomaksi toimintaroolipeliksi. Pelaajan luoma hahmo isketään keskelle vuoristokylää, joka toimii pelin hermokeskuksena. Siellä sankariaan voi rauhassa lepuuttaa, ruokkia ja varustaa raskaita metsästysreissuja varten. Kaikenlaista pientä säädettävää ja huomioitavaa löytyy kohtuullisesti, ja lähestulkoon kaikki Freedom Uniten dialogi on pyhitetty liiankin suurella antaumuksella pelin toimintojen ja tehtävien avartamiseen. Monster Hunter Freedom Uniten toimiva idea onkin palkita ahkerat pelaajat entistä haastavammilla koitoksilla.
Pelattavaa riittää
Varsinaiset metsästysreissut noudattavat yleensä rutiininomaisiksi muodostuvia kaavoja. Pelaajan harteille ujutetaan arvatenkin hirviöiden metsästämistä, mutta myös esineiden etsimistä niin ympäristöä tutkimalla, kalastamalla kuin vaikkapa lahdattujen hirviöiden raatoja tonkimalla. Matkamuistoista valmistetaan entistä tehokkaampia aseita ja varusteita, joilla pärjätään taas hetken aikaa eteenpäin. Huolellisuus on tärkeä elementti, onhan huomioitavana sellaisiakin seikkoja kuin vaatteiden lämpöisyys ja aseiden kunto.
Pelin suosio Japanissa pohjautuu osittain sen moninpeliin, jossa eräretkiä suoritetaan yhdessä kavereiden kanssa. Koska Suomessa PSP-kanta on nokareen verran matalampi, on pelkkä paikallisverkkotuki melkoinen pettymys. Uutena piirteenä apuun voi toki palkata tietokoneen ohjaamia kissaolentoja, jotka maukuvat taistelukentillä etupäässä syötin virassa. Tietenkin sekin on parempi vaihtoehto kuin saada hurjien monstereiden jakamaton huomio, ja se kohentaakin peli-iloa yllättävän paljon.
Niin kiehtovaa kuin erilaisten monstereiden kaatamiseen vaativien taktiikoiden opetteleminen ja tarkkaileminen onkin, peliä vaivaavat kameraongelmat, joita korostavat lukitusmahdollisuuden puute. Tämä tekee taktiikkaa vaativista taisteluista paikoitellen ongelmallisia, olipa käytössä mikä ase tahansa. Onneksi itse taistelumekaniikka ja esineiden käyttö sujuu kiitettävästi.
Massiivisen Monster Hunterin opetteleminen, pelaaminen ja hallitseminen vaatii aikaa ja vaivaa, mikä ei vetoa kaikkiin. Jos nämä piirteet, hirviönmetsästys sekä pientenkin asioiden parissa näperteleminen kuulostavat hyvältä, Freedom Uniten testaaminen on suositeltavaa. Olettaen tietenkin, ettei peliä ole jo ehtinyt koluta läpikotaisin Monster Hunter Freedom 2:n muodossa. Uusia tehtäviä, esineitä ja hirviöitä toki löytyy, mutta peliä on helpompi suositella kokeneiden konkarien sijaan täysin uusille monsterinjahtaajille.
Big in Japan
Kuten Japanin kirjeenvaihtajamme Anoopin sykähdyttävistä raporteista on varmasti selvinnyt, Monster Hunter -manialle ei näy loppua Japanissa. Erityisesti taskukonsoliversiot ovat kovassa huudossa, ja arvioiden mukaan joka viidenneltä PSP-omistajalta löytyy jonkin sortin Monster Hunter -peli. Sarjan vankka kannatus kotimaassaan on nostanut hirviöjahdin Capcomin 10 myydyimmän pelisarjan joukkoon.