Me olemme kaikki hirviöitä
Monster Hunter: World teki sen viimein. Capcomin hirviönmetsästyssarja on kiehtonut minua ajatustasolla jo pidemmän aikaa, mutta vielä PSP:llä, Wiillä tai 3DS:llä kiinnostukseni sitä kohtaan ei onnistunut muuttumaan innostukseksi. Uusimman Monster Hunterin tapauksessa se tapahtui vaivatta heti ensimmäisten tuntien aikana, mikä sekin osoittautui lopulta vasta vain alkulämmittelyksi.
Monster Hunter: World on huomattava peli keväällä 14 vuotta täyttävässä sarjassa. PlayStation 2:lla alkunsa saanut metsästystoiminta ei ole historiansa aikana ottanut juuri teknisiä harppauksia, joten World on käytännössä kuin uusi sivu Monster Hunterin elämässä. Peli on rakennettu nimenomaan PlayStation 4:n ja Xbox Onen kykyjen ehdoilla, mikä on tarjonnut Capcomille samalla mahdollisuuden miettiä uudelleen useita sarjan toiminnallisuuksia.
Paljon Monster Hunterissa on edelleen kyllä ennallaan. Myös Worldissa päällimmäisenä ajatuksena on metsästää hirviöitä, jotta niiden osasista voi rakentaa uusia varusteita, jotka vuorostaan mahdollistavat aina vain vahvempien hirviöiden kaatamisen ja vieläkin parempien varusteiden saamisen. Tämä on vain hyvä juttu, sillä merkittävää viilausta tarvitsivat juuri asiat sarjan perusperiaatteiden ympärillä.
Yksi merkittävimpiä Monster Hunter: Worldin esittelemiä edistysaskelia on pelaamisen sujuvuus. Usean käsikonsoliosan jälkeen jo pelkkä mahdollisuus perusohjaimen käyttöön tuntuu merkittävältä, mutta muutokset eivät jää siihen. Resurssien kerääminen pelimaailmasta tapahtuu nyt ilman tyrmistyttäviä keskeytyksiä, sillä keräysanimaatioita on karsittu, esineiden tekemistä on osin automatisoitu ja kerääminen tapahtuu muutenkin järkevämmin liikkumisen yhteydessä. Muutamia tärkeitä perusvarusteita, kuten hakkuja tai hiomakiviä, ei tarvitse enää lastata jatkuvasti reppuun, sillä ne ovat nyt vakituinen ja loppumaton osa pelaajan työkalupakkia.
Pelialueet ovat nekin yleisesti parantuneet. Metsästysretket on jaettu edelleen useampaan toisistaan erillään toimivaan ympäristöön, mutta niiden sisällä liikuskelu tapahtuu tällä kertaa saumattomasti ilman lataustaukoja. Worldissa on huomattavasti vähemmän erilaisia ympäristöjä kuin viimeisimmissä sarjan osissa, mutta ne on niin hyvin rakennettu, ettei asia jää vaivaamaan. Kukin alue on pakattu täyteen vuorovaikutettavia asioita, minkä lisäksi korkeuserojen tehokas käyttö tekee jo pelkästään niiden koluamisesta tyydyttävää puuhaa.
Kaiken tiiviyden ja yksityiskohtien keskellä navigointi on myös saatu käyttäjäystävällisemmäksi kuin Monster Hunter -peleissä yleensä. Metsästäjien avuksi Capcom on antanut GPS:n virkaa hoitavat tulikärpäset, jotka sekä johdattavat pelaajan tämän haluamiin kohteisiin että näyttävät lähistöllä tutkittavissa olevia asioita. Tämä pätee jopa hirviöiden jäljittämiseen, joskaan ei liian helpotetulla tavalla. Tulikärpästen kyky seurata hirviöitä paranee nimittäin vasta aktiivisen jäljitystyön myötä. Ympäristöihin vasta tutustuessa peli siis kannustaa jokaisen nurkan tutkimiseen, mistä voi sitten luonnollisesti luopua, kun pelialueet ovat tuttuja eikä yksiä ja samoja hirviöitä huvita jäljittää manuaalisesti enää useamman kymmenen pelitunnin jälkeen.
”Omien henkilökohtaisten tavoitteiden asettaminen ja saavuttaminen ovat erityisesti tärkeä osa kokemusta.”
Hämmästyksekseni ympäristöjen yksityiskohdat ja monimuotoisuus eivät tulleet taistelemisen tielle. Oman hirviönmetsästäjän ohjaaminen on edelleen tarkoituksellisesti jäykähköä, sillä näin pelaaja saadaan kiinnittämään vahvemmin huomiota tekemisiinsä. Tästä huolimatta en missään vaiheessa kuitenkaan kokenut, että pelattavuus ja elävä ympäristösuunnittelu olisivat sodassa keskenään. Esteen sijaan pelimaailma tuntui nimenomaan liittolaiseltani, joka auttoi minua taistelemaan sen sisältämiä vaaroja vastaan.
Suuren henkilökohtaisen peukun Monster Hunter: World saa kevyesti uusitusta rakenteestaan. Tarinan rooli on korostunut pelissä niin, että seikkailua rytmitetään tällä kertaa useilla välipätkillä ja jopa muutamilla erikoistehtävillä, joissa tavanomaiset metsästyspuuhat saavat väistyä tarkemmin käsikirjoitetun toiminnan tieltä.
Harva tuskin muistaa enää vuoden päästä, mistä Worldin tarina edes kertoi, mutta se on sivuseikka uuden lähestymistavan saavutuksien rinnalla. Merkittävämpää on se, miten tehokkaasti tarinan vahvempi mukanaolo auttaa tutustuttamaan pelaajat pelin eri järjestelmiin. Jatkuvasti etenevä tarina ja sen myötä ilmenevät uudet tavoitteet ovat alussa myös tärkeän tehokas tapa esittää pelaajalle tämän edistymistä pelissä, sillä tuolloin pelkällä opettelullakin tuntuu olevan jo merkitystä.
Monster Hunter -vihaajia World tuskin sentään kääntää puolelleen. Pelin parannellusta johdattelutyöstä huolimatta se luottaa raskaasti edelleen siihen, että pelaajat näkevät omakohtaisesti vaivaa viihdyttävyyden löytämiseksi. Omien henkilökohtaisten tavoitteiden asettaminen ja saavuttaminen ovat erityisesti tärkeä osa kokemusta, sillä peli ei anna juuri mitään ilmaiseksi. Niinkin tärkeään asiaan kuin hahmojen paranteluun täytyy alkaa jo varhain nähdä vaivaa, mikä on äärimmäisen palkitsevaa, jos prosessiin jaksaa vain keskittyä. Malttamattomille se sen sijaan käy nopeasti turhauttavaksi.
Pelattavuus itsessään ei muutu alun jälkeen. Heti kättelyssä tarjolla on peräti reilut kymmenen monipuolista ja toisiinsa nähden hyvin eri tavoin toimivaa asetyyppiä, mutta esimerkiksi uusia liikkeitä hahmoille ei hankita. Pelkkään yhteen tiettyyn asetyyppiin luottaminen voi siis käydä pidemmän päälle itseään toistavaksi, sillä peli luottaa pelaajan tekevän aina itse päätöksen siitä, milloin ja miten tämä haluaa toimintaa muuttaa.
Aivan kaikkia Monster Hunter: Worldin raskaampia osia Capcom ei voi kuitenkaan perustella. Metsästäjien keskeisenä levähdyspaikkana toimiva pikkukylä vaatii edelleen tarjoamiensa palveluiden osalta hölmön paljon edestakaisin liikuskelua. Jostain syystä siellä on nähtävissä aina vain hyvin rajatusti muita verkossa samaan aikaan olevia pelaajia. Kavereiden kanssa pelaaminen voi vaatia välillä lisäksi turhauttavaa valikkojumppaa varsinkin tarinatehtäviä tehdessä, eikä pelin tapa käsitellä verkkopelaamista ole muutenkaan aina se selkein mahdollinen.
Capcom on aina tietoisesti uinut vastavirtaan Monster Hunter -peliensä kanssa, eikä uutukainen ole täysi poikkeus. Myös se antaa paljon vastuuta pelaajalleen, jotta pelaamisesta saa oikeasti viihdyttävää, ja näin se on suunnattu edelleen varsin valikoidulle yleisölle. Worldin sujuvuusmuutoksia ei sovi silti vähätellä, sillä ne auttavat vielä varmasti luomaan kokonaan uuden joukon Monster Hunter -faneja.