Mortal Kombat: Shaolin Monks

Ei hemmetti– God of War, jonka voi pelata läpi kaverin kanssa yhteistyötilassa ja joka sisältää lukuisien ekstrojen lisäksi myös toimivan 3d-tappelupelitilan? Kesti pitkään, ennen kuin suostuin uskomaan, että Midway on julkaissut toimintaseikkailun, joka kilpailee tasaväkisesti lajityypin herruudesta Sonyn jumalanmurhasta kertovan eepoksen kanssa.

Mortal Kombat: Shaolin Monks on hämmentävän hyvä 3d-toimintaseikkailu pelitalolta, jonka aikaisempi yritys oli täydellinen epäonnistuminen.

Shaolin Monks tuntuu heti kättelyssä laatutuotteelta: kontrollit ovat hyvät, taisteluissa on munaa ja peli näyttää hienolta. Ensi alkuun sankarit, idioottikaksoset Kung Lao ja Liu Kang, eivät ole kummoisia luunmurskaajia, mutta uhrien määrän kasvaessa kertyy kokemuspisteitä. Niillä saa hankittua lisää kuolettavia tekniikoita.

Hahmoilla on totta kai fatality-liikkeensä, joka Kung Laolla on tuttu teurastamosta. Babality-, animality- ja friendship-lopetuksia ei ole. Kun kokemus karttuu ja pelissä etenee riittävän pitkälle, pelaaja oppii myös multality- ja brutality-tekniikat, jotka on optimoitu vähentämään ruuhkaa ruudulla. Peliin on piilotettu lisää fatality-tekniikoita, mutta näitä en onnistunut löytämään. Vielä.

Veri virtaa vapaasti

Kamera on yleensä 3d-toimintaseikkailujen pahin vihollinen. God of Warin kameratyöskentelyn tasolle ei Shaolin Monks yllä, mutta pelin tarjoamat kolme kuvakulmaa jättävät hyvin harvoin pulaan.

Shaolin Monksin pulmat ovat hyviä. Ne vaativat usein vuorovaikutusta taustojen kanssa sekä taistelemista, mutta etenemiseen vaaditaan ajoittain myös tappelupeleistä tuttua ”Test your might” -napinhakkausta ja refleksiharjoitteita.

Pomotappeluja on sopivasti ja niissä riittää vaihtelua. Ainoastaan viimeisissä rähinöissä keksi turhan nopeasti, mikä tekniikka on paras. Sen jälkeen kliimaksiksi tarkoitettu sarja taisteluita menetti paljon tehoistaan.

Peli ei ole niin lineaarinen kuin voisi kuvitella. Pelaaja voi palata mille tahansa alueelle, jolla on vieraillut aikaisemmin. Se on myös enemmän kuin suotavaa, sillä pelin edetessä hahmot oppivat uusia kykyjä, joiden ansiosta aikaisemmin luoksepääsemättömältä näyttänyt kieleke onkin selvitettävissä.

Alueiden perinpohjaista koluamista vaaditaan myös ekstrojen, kuten lisähahmojen ja uusien fatality-liikkeiden avaamiseen. Ekstrojen kerääminen tuntuu lähes aina täysin turhalta askareelta, mutta Shaolin Monksissa niitä metsästää mielellään. Se on saavutus.

Ennen vanhaan ruma oli kaunista

Mortal Kombat -pelien tyyli on säilynyt samanlaisena läpi koko sarjan. Jos pelihahmoja vertaa japanilaisiin tappelupelivastineisiin, Midwayn soturit häviävät joka erän. Releet ovet edelleen samat kuin aikaisemmin, mutta vaikka välianimaatioita katsellessa sattuu päähän ja hävettää, liikkeessä Shaolin Monkson erittäin edustava ja hahmot kauniita katsella hienon animaation ansiosta.

Taustat ovat suurimmalta osin mietittyjä, asiaankuuluvan komeita ja tuttuja sarjan peleistä. Niiden vertaaminen God of Warin vastaaviin on kuitenkin väistämätöntä, sillä niiden ilme on niin samanlainen. Molemmissa peleissä taustat ovat komeita, mutta koska Shaolin Monksin ympäristöt on vedetty Mortal Kombat -filtterin läpi, niiden ”äärimmäinen julmuus” herättää hilpeyttä.

Huumoria on mukana. Suuri osa siitä on tahattoman oloista. Huumorista vastaavat lähinnä päähahmot, teräreunaista hattuaan viskelevä Kung Lao ja Liu Kang, kakkosluokan Bruce Lee, joiden järjen valo palaa säästöliekillä. Raiden, maailman tyhmin ja kaikesta päätellen voimattomin jumala, jauhaa mämmiä tasaisin väliajoin.

Kratos antaa hyväksyntänsä. Yrmeänä

Mortal Kombat: Shaolin Monks on suurimmalta osin pelkkää voittokulkua. Se on Psi-Ops: The Mindgate Conspiracyn, The Suffering: Ties That Bindin sekä Area 51:n ohella osoitus siitä, että Midwayn kurssi on vahvassa nousussa.

Seikkailun voi pelata läpi kaverin kanssa, ja kun on suorittanut kaikki Smoke-ninjan antamat tehtävät, pelattavaksi aukeaa kuulemma Mortal Kombat II:n kolikkopeliversio. Kaksintaistelut onnistuvat myös 3d-versus-pelitilassa. Yhdentekeviä ekstroja on niitäkin, kuten konseptitaidetta, valokuvia ja mahdollisuus katsoa välianimaatioita uudelleen.

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Shaolin Monks ei ansaitse yhdeksää pistettä siitä yksinkertaisesta syystä, että peli on liian lyhyt. Itse huomasin katselevani lopputekstejä kuuden tunnin ja kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen. Se on liian vähän.

Toinen ärsyttävä tekijä on ylimääräisten kokemuspisteiden tarpeettomuus. Sain ostettua Kung Laolle kaikki liikkeet ja kombot reippaasti ennen pelin loppua. Sen jälkeen katselin turhautuneena kokemuspisteiden määrän kasvamista. Voi olla, että kaksinpelitilassa riittää enemmän ostettavaa, mutta viimeistelyn puutteelta tämä vaikuttaa.

Sama fiilis tulee, kun aloittaa tarinapelitilan uudella, läpipeluun myötä avatulla hahmolla. Ääniraitaa ei ole muutettu, eikä välianimaatioissakaan ole otettu huomioon kundin vaihtumista. Kyseessä on siis pelkästään hahmopinnoite, vaikka liikevalikoima onkin valitun taistelijan. Vähän se harmittaa, mutta eipä välianimaatioita juuri toistamiseen jaksa katsoa. Shaolin Monksia pelataan tappeluiden takia.

Pelin lyhyestä kestosta huolimatta olen tilanteessa, jossa en tiedä kumpaa odotan enemmän, God of Warin vai Mortal Kombat: Shaolin Monksin jatko-osaa. Shaolin Monks on niin hyvä peli.