Rapa lentää ja hiekka pöllyää
Näyttävistä hypyistään tunnettu motocross on varsin vauhdikasta ja viihdyttävää katsottavaa. Muun muassa MotoGP- ja Ride-moottoripyöräpeleistä vastanneen italialaisen Milestonen käsialaa oleva motocrossin MM-sarjan virallinen pelisarja on edennyt kolmanteen osaansa. MXGP3 sisältää kaikki tämän kauden MM-sarjan radat, kuskit ja tallit niin MXGP- kuin MX2-luokistakin, mutta suomalaiskuskeja ei lajin huipulta valitettavasti löydy.
MXGP3 noudattelee pitkälti tuttua ajopelien kaavaa. Yksittäisten kisaviikonloppujen, aika-ajojen ja haastetilojen lisäksi pelin pääosassa toimii uratila, jossa uuden kuskin ura alkaa MX2-luokasta ja tavoitteena on edetä kohti MXGP-luokkaa. Uratilan aikana pääsee kehittämään oman kuskin taitoja, tekemään sponsoridiilejä ja vaihtamaan parempiin talleihin. Kehityspisteiden keräämisellä ei tosin tunnu olevan vaikutusta pelattavuuteen, sillä pisteitä kertyy sijoituksen mukaan saman verran riippumatta siitä, millä tavalla kisassa ajoi.
18 kilpailun mittaisen kauden aikana voi ostaa parempia osia pyörään, ja ennen kisoja pyörää pääsee virittämään rataan sopivaksi muutamalla pikasäädöllä. Kisaviikonloppu koostuu harjoituksista, aika-ajosta sekä kahdesta kisalähdöstä, joiden pisteet lasketaan yhteen. Tallia tai sponsoreita pääsee hiukan kummallisesti vaihtamaan kesken kaudenkin, mutta eri valmistajien pyörien välillä ei ole juurikaan eroa. MXGP- ja MX2-luokkien pyörätkin eroavat toisistaan lähinnä kiihtyvyyden ja äänien osalta.
”Vaikka paperilla ominaisuudet vaikuttavatkin hyvältä, uratila on varsin tylsä, eikä peli vakuuta teknisestikään.”
Uratila olisikin kaivannut vielä lisää vaihtelua, sillä nyt se tuntuu lähinnä sarjalta yksittäisiä kisoja. Niinpä se käy nopeasti tylsähköksi, etenkin kun harmittavan konemaisesti ajavista tekoälykuskeista ei saa kunnon vastusta edes vaikeimmilla vaikeustasoilla. Verkossakin pääsee toki pelaamaan, mutta siinä missä yksinpelitiloissa radalla viilettää jopa 22 kuskia, verkossa on tyytyminen maksimissaan 12 pelaajaan.
Motocrosspyörien kankeaan ja raskaalta tuntuvaan ajettavuuteen tottuminen kestää jonkin aikaa, mutta kunhan ohjauksen kanssa on päässyt sinuiksi, tuntuu ajaminen toimivalta. Fysiikkamallinnus vaikuttaa tosin paikoitellen erikoiselta, sillä pyörä pomppii välillä holtittomasti pienimmistäkin töyssyistä ja pyörää voi ohjata ilmassa varsin vapaasti. Kuskit pysyvät kuitenkin pyörien päällä kuin liimattuina, joten pienistä tönäisyistä muiden kilpakuskien kanssa ei tarvitse välittää. Sen sijaan hyppyjen oikea alastulo on tärkeää, sillä muuten pyörä karkaa helposti käsistä tai vauhti katoaa kokonaan.
Asetuksista voi valita kolme erilaista fysiikkamallinnuksen tasoa, mutta kovinkaan suurta merkitystä pelattavuuteen vaihtoehdoilla ei ole, vaan ne vaikuttavat lähinnä ajoapuihin ja vaikeustasoon. Myöskään vesisade ei juuri vaikuta ajettavuuteen, mutta sen sijaan eri alustoilla on yllättävänkin paljon eroavaisuuksia. Pehmeällä mudalla ajettaessa radan pinta kuluu herkästi, ja kisan viimeisillä kierroksilla rata on melkoista möykkelikköä, jossa ajolinjoilta poikkeaminen kostautuu välittömästi. Kovalla hiekkaradalla rata kuluu huomattavasti vähemmän, jolloin ajolinjojen vaihtelu onnistuu helpommin.
Kokonaisuutena MXGP3 on valitettavan keskinkertainen. Vaikka paperilla ominaisuudet vaikuttavatkin hyvältä, uratila on varsin tylsä, eikä peli vakuuta teknisestikään: ulkoasu on vaatimaton, lataustauot pitkiä ja pyörien äänet hengettömiä. Niinpä peliä on lopulta vaikea suositella muille kuin lajin suurimmille ystäville.