Tässä näette varman hittipelin. Narnian tarinat -peli perustuu klassisesta nuortenkirjasta muokattuun elokuvaan, joka saapuu parahiksi joulumarkkinoille. Elokuva vaikuttaa hauskalta, ja Narnia-tarinan takana on lämminhenkinen kristillinen opetus, joten peli on varmasti joulupukin listalla monessa lapsiperheessä. Toivottavasti tämä varoitus ehtii siis ajoissa. Narnian tarinat on hyvin keskinkertainen peli.
Peli seurailee juonellisesti kirjan ja elokuvan tapahtumia. Pevensien perheen neljä lasta lähtevät evakkoon maaseudulle, kun saksalaisten pommikoneet moukaroivat Englantia toisessa maailmansodassa. Maaseutukartanosta löytyy vanha vaatekaappi, jonka kautta voi livahtaa Narnian fantasiavaltakuntaan. Satumaa on juuttunut ikuiseen talveen pahan velhon taian takia. Lapset auttavat mahtavaa Aslan-leijonaa murtamaan kirouksen ja oppivat samalla elämää.
Maista Edmundia, örkki.
Narnian tarinat -pelissä ei kuitenkaan kiinnitetä huomiota teen ryystämiseen tai hyviin elämänarvoihin. Pelintekijät epäilemättä huomasivat, että Taru sormusten herrasta -trilogiaan perustuvat fantasiapelit menestyivät hyvin. Niinpä Narniassakin pistetään örkkejä turpaan – ja paljon.
Pelin perusasetelma on toimiva. Kaikki neljä lasta ovat jatkuvasti toiminnassa mukana. Jokaisella on oma erikoiskykynsä, ja lisäksi mukana on erilaisia yhteistyömahdollisuuksia. Peter lyö joukon vanhimpana lujaa, ja vasta kahdeksanvuotias Lucy mahtuu pieniin tunneleihin. Isosisko Susan osaa heitellä lumipalloja sekä ampua jousella. Hahmojen yhteistyöllä ratkotaan yksinkertaisia pulmia.
Tärkeintä on kuitenkin hakkaus. Tarjolla on erilaisia superhyökkäyksiä, mutta nuorempikin pelaaja pärjää pelkästään raivokkaasti naputtamalla. Jatkuva väkivalta saa tahattoman koomisia piirteitä. Pikkuveli Edmundia käytetään lyömäaseena, ja polvenkorkuinen Lucy teurastaa hirviöitä sekä halkoo puunrunkoja kyynärpäätaklauksillaan.
Hyvä elokuvamainos
Peli on näyttävä ja erityisesti musiikki on komeaa. Narnian ongelma on kuitenkin se, että peliä ei voi suositella kenellekään. Peli latistaa Narnia-maailman surkeaksi mättöfantasiaksi, mistä kirjojen fani ei varmasti pidä. Vanhemmille pelaajille peli on liian lyhyt, yksinkertainen ja itseään toistava.
Nuoremmillekaan fantasiapelaajille Narniaa ei voi suosittaa. Vaikka peruspeli on yksinkertaista ja helppoa, Narnia vie helposti hermot. Peli yhdistää aika ajoin loputtomia hirviölaumoja, ankaria aikarajoja ja äkkikuolema-ansoja. Homma on selkeästi suunniteltu pelkästään kaksinpeliksi, sillä tekoälyn ohjauksessa olevista lapsista ei ole mitään apua. Painajaisiini jäi kenttä, jossa pelaaja joutuu samaan aikaan puolustamaan porttia, pelastamaan majavia ja ammuskelemaan kivipaasia pudottelevia peikkoja. Kaksinpelinä se toimii, mutta yksinpelinä moinen on kidutusta.
Narnian tarinat onnistuu kuitenkin mainostamaan tehokkaasti tulevaa elokuvaa. Peli tarjoilee runsaasti pitkiä ja hyvälaatuisia pätkiä elokuvasta, joka näyttää peliä huomattavasti hauskemmalta. Ehdotankin että pukki toisi pelin sijasta Narnia -kirjan ja elokuvatiketin. Xbox-pelaajien on lisäksi pakko odottaa maaliskuuhun asti, sillä Sony maksoi isot rahat hetkellisestä PS2-yksinoikeudesta.
Mikä ihmeen Narnia?
Narnia-fantasiamaailman tarina kerrotaan seitsemässä C.S. Lewisin kirjoittamassa teoksessa. Velho ja leijona on aikajärjestyksessä kirjoista vasta toinen, mutta se on sarjan suosituin ja tunnetuin osa. Irlantilainen Lewis kirjoitti Narnia-tarinat jo 1950-luvulla, mutta niiden suosio on kestänyt tähän päivään asti. Lewis kääntyi aikuisiällä kristinuskoon, mihin vaikutti osaksi hänen hyvä ystävänsä J.R.R. Tolkien. Lewis halusikin Narnia-kirjoissaan tutustuttaa lapset hauskalla tavalla kristinuskon peruskysymyksiin. Narnian kuuluisin vertauskuva on mahtileijona Aslan, jolla on tarinoissa Jeesuksen uhrautuva osa.