Vääränlaista kolikkopeliä

NBA 2K -pelisarja on etenkin Amerikassa valtavan suosittu. Koripallo- ja NBA-kuume on nousussa myös Suomessa, sillä pelaahan ensi kaudella Chicago Bullsissa meidän oma poikamme Lauri Markkanen, jolle povataan loistavaa tulevaisuutta maailman arvostetuimmassa korisliigassa.

NBA 2K -pelisarja on sen sijaan jo vakiinnuttanut paikkansa eräänä urheilupelimaailman rakastetuimmista tuotoksista. Tämän vuoden versio jatkaa siitä, mihin viime vuoden versio jäi. Pelitempo on jälleen hieman hitaampi kuin ennen, mikä tuntuu olevan urheilupelien trendi tätä nykyä. Mitä vähemmän peleissä juostaan päästä päähän, sitä realistisemmalta ne tuntuvat.

Pelin tehnyt studio Visual Concepts on parantanut pelaajien tekoälyä tänä vuonna roppakaupalla. Tämän vuoden versiossa tekoälyn ohjastamat pelaajat osaavat paremmin lukea tilanteita kentällä. Siinä missä ennen tekoäly osasi harvemmin tuplata pallotaitureita järkevällä tavalla, tänä vuonna kaikki on toisin.

Kun esimerkiksi Oklahoma City Thunderin Russell Westbrook saa pallon, kulmaheittäjää miesvartioiva pelaaja ottaa pari askelta keskelle ja varautuu Westbrookin korille ajoon jättäen näin kulmapelaajan vapaammaksi, sillä OKC:ssä kulmasta harvemmin palloja pussitetaan sisään. Golden State Warriors -joukkuetta on taas täysin mahdoton puolustaa, sillä joukkueessa oikeastaan kaikki sentteri Zaza Pachuliaa lukuun ottamatta heittelevät kolmoset sisään tappavalla tarkkuudella.

NBA 2K18 -arvostelu

”MyCareer-uratila on yhä koukuttavaa puuhaa, ja managerointi-  pelitila on sekin vedetty täysin uusiksi. Valitettavasti vain pelin  virtuaalirahajärjestelmä lähentelee tänä vuonna jo pay to winiä.”

NBA 2K18 -arvostelu

Pelattavaa on jälleen valtavat määrät, ja realismia hakeva pelaa ottelunsa tietenkin 12 minuutin erillä. Pelit kestävät tuolloin 30 minuutista tuntiin riippuen MyCareer-hahmonsa peliajasta. Pelisuorituksilla kerätään pelistä löytyviä virtuaalikolikkoja, joiden avulla kehitetään MyCareer-pelitilassa käytettävää virtuaalikoripalloilijaa ja muita pelistä löytyviä asioita.

Koripallo ja NBA 2K -sarja herättävät aina keskustelua puolesta ja vastaan. Tänä vuonna virtuaalikolikot ovatkin sitten asia, josta kaikki NBA 2K -pelaajat ovat yksimielisiä: kaikki pitävät niitä törkeänä rahastuksena. Virtuaalikolikoita tulee tänä vuonna vieläkin nihkeämmin kuin aiemmin. Käytännössä pelaajan on pakko ostaa niitä rahalla, jos haluaa nettipelissä pärjätä muiden ihmispelaajien kanssa omalla hahmollaan. Kolikoilla nimittäin kehitetään myös pelaajan kykypisteitä, ja niiden kerääminen ainoastaan pelaamalla on mielettömän hidasta puuhaa.

Valitettavasti rahastus on viety tänä vuonna täysin uudelle tasolle. Haluatko vaihtaa pelaajasi hiusmallia? Käytä virtuaalikolikoita. Haluatko hankkia tatuoinnin? Käytä kolikoita. Mikä pahinta, jos pelihahmolleen haluaa juuri vaikkapa uuden kampauksen tai tatskan, peli ei anna minkäänlaista ennakkokuvaa siitä, miltä hahmo sen kanssa näyttää. Asiat on hankittava sokkona.

NBA 2K18 on virtuaaliparketilla omaa luokkaansa. MyCareer-uratila on yhä koukuttavaa puuhaa, ja managerointipelitila on sekin vedetty täysin uusiksi. Valitettavasti vain pelin virtuaalirahajärjestelmä lähentelee tänä vuonna jo pay to winiä, mikä on urheilupelissä liki anteeksiantamatonta.

Onneksi pelattavuus pelastaa paljon. Silti: ei näin, Visual Concepts, ei näin.

8/10
KehittäjäVisual Concepts
Julkaisija2K Sports
PeligenretKoripallo, Urheilu
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätOnline
Lisää luettavaa