NBA Live 07 jatkaa valitsemallaan tiellä ja kantaa ylpeänä arcade-koriksen soihtua. Muutamista uusista ominaisuuksista huolimatta pelisarja kaipaisi kuitenkin tuuletusta.

Viime vuonna ihastuttanut ja vihastuttanut Superstar-systeemi on edelleen mukana, joskin hienosäädettynä. Tavallisten kuolevaisten ohella NBA-kentillä kirmailee tähti- ja supertähtipelaajia. Mitä enemmän kimallusta, sitä komeammat erikoisliikkeet. Vasemman liipaisimen ja oikean analogitikun avulla tähdet pitävät vastustajia pilkkanaan ja nakkelevat täysin mauttomia syöttöjä, harhautuksia ja donkkeja. Peruspelaajilta on enää turha odottaa 360 asteen tomahawk-donkkeja tai muita highlight-esityksiä, ainakaan yleensä.

Supertähtien pöllytyksen ohella myös rivimiehet pystyvät nimittäin joskus elämää suurempiin suorituksiin. Peli nimittää ottelun alla kummastakin joukkueesta yhden perusjantterin X-tekijäksi. Jos tällä korisjumalten Valitulla onnistuu pelaamaan tavallista paremmin, esimerkiksi tekemään viisi koria pariin minuuttiin, hän innostuu hetkeksi tähtisuorituksiin ja saa käyttöönsä täydet tähtipelaajan kyvyt.

Tekoäly osaa kuulemma puolustaa paremmin tähtien rellestystä vastaan, mutta käytännössä ero aiempaan on pieni. Tähdet tekevät edelleen mitä haluavat, ja puolustusyritys päättyy parhaimmillaankin vapareihin, yleensä vielä korin lisäksi.

Laiskat koripalloilijat

NBA Live 07 jatkaa muutenkin kaivautumistaan supertähden psyykeen. Jos ottelun luvut repeävät mauttomiksi, tietyt pelaajat lopettavat yrittämisen. Animaatiot laiskistuvat, kontaktia ei enää oteta yhtä innokkaasti kuin ennen ja heitotkin menevät vähän minne sattuu. Hauska uudistus, joskin idea toimii turhan mustavalkoisesti. Välimuotoja täyden höntsäilyn ja loppusekuntien panostuksen välillä ei juuri ole, joten hiominen jatkunee vielä.

Muiden EA:n 07-pelien tavoin myös NBA Live nauttii uudesta animaatiosysteemistä. Pelaajien liikkeissä on takana kunnolla painoa, ja kontaktit näyttävät ja tuntuvat mukavan realistisilta. Varsinkin levypallotilanteissa vääntö on hirvittävää, kun pelaajat törmäilevät ja kyynärpäät heiluvat.

NBA Live 07 on asiallinen korispeli, mutta ilmassa on paha vuosipäivityksen käry, sillä paria uutta ominaisuutta lukuun ottamatta peli on lähes identtinen edeltäjäänsä verrattuna. NBA Live 06:n missanneille koris maistuu varmasti, mutta muiden kannattaa harkita ennen eurojensa sijoittamista.

6/10
Lisää luettavaa