NBA Live 09

NBA Live 09:ää pelataan vihdoin kuin oikeaa koripalloa eikä kuten teini-ikäisten fanien unelmaversiota siitä.

14.9.2011 22:18

Uusi vuosi, uusi NBA. Viime vuoden painos otti ainakin allekirjoittaneen mielestä aimo annoksen pakkia ja oli melkoinen häpeätahra EA:n muuten mainiossa vuoden 2007 urheilupelivalikoimassa. Tekemistä on siis riittänyt ja onneksi kehitystiimi on myös selvästi käyttänyt aikansa fiksusti. NBA Live 09 onkin taas askel parempaan suuntaan, vaikka peli ei vieläkään ole täydellinen.

NBA Live 08 kärsi pääasiassa siitä, että hienojen ominaisuuksien ja komeiden ideoiden alla piili se sama vanha peli, jossa koohotettiin NBA Jam -tyyliin kentän päästä päähän donkkailemassa taululle satamäärin pisteitä. Peli muistutti siis enemmän NBA:n highlight-nauhaa kuin oikeaa korismatsia, mitä ei voi pitää lainkaan hyvänä asiana.

Tähän on tullut melkoisesti muutosta, sillä pelin tempo on selvästi aiempaa rauhallisempi ja pelaajien ominaisuudet ovat suuremmassa merkityksessä (ks. sivupalkki). Viime vuonna hehkutettuja nilkanmurtaja-harhautuksia on järkeistetty ja pakeille on annettu hyvä ase niiden torjumiseen Lock Down Defensen nimellä kulkevan ominaisuuden muodossa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan olkanapin painaminen pohjaan liimaa puolustajan hyökkääjän iholle ja tekee tämän elämän hankalaksi. Kumpikaan osapuoli ei enää ole selvässä etulyöntiasemassa kilpailijaansa nähden, joten peli rauhoittuu samalla enemmän pelinrakentelua ja vapaiden paikkojen kyttäilyä suosivaksi.

Kunnon koripalloa tukee myös reilusti paranneltu ja uusittu mahdollisuus valita erilaisia pelikuvioita lennosta. Viime vuoden tiukkaan purkitettujen animaatioiden sijaan lennosta heitetyt kuviot vain ohjeistavat joukkueen tähtiä tekemään tiettyjä asioita. Kun kuvio on siinä pisteessä, että pelaajan pitäisi tehdä jotain, oikean vastaanottajan nimi valaistaan ja kuvio etenee. Helppoa kuin heinänteko.

Donkkauksille ja upeille yksilökuvioille on toki yhä paikkansa, mutta ne eivät ole enää pelin keskipiste tai ainoa tapa pelata. Tiivistyksenä voisikin sanoa, että NBA Live 09:ää pelataan vihdoin kuin oikeaa koripalloa eikä kuten teini-ikäisten fanien unelmaversiota siitä.

Muitakin uudistuksia

Myös pelitiloissa on tapahtunut reilusti parannuksia. Mukana on muista EA:n urheilupeleistä tuttu Be a Pro -pelitila, jossa pelaaja ohjastaa joko omatekemäänsä koristulokasta tai valitsemaansa NBA-staraa. Pelitila toimii kentän puolella mainiosti, mutta kaipaisi ympärilleen enemmän lihaa. Missä ovat kentän ulkopuoliset ongelmat tai edes treenisessiot?

Treenaus kyllä onnistuu muuten, sillä pelin latausruutuna toimiva harjoitteluhalli on laajennettu minipelikeskukseksi, jossa pelaaja pääsee lämmittelemään joukkueensa kanssa ja yrittämään jokaista pelin eri osa-aluetta korostavia haasteita. Erinomainen uudistus, joka opettaa paljon koripallon ja NBA Live 09:n hienouksista.

Kokonaisuutena peli onkin aimo askel eteenpäin viime vuoden räpellyksestä, ja se olisi suorastaan erinomainen korispeli ilman paria töppäystä. Näistä ikävin on törkeä kumilankatekoäly, joka päästää ensin pelaajan parinkymmenen pisteen karkumatkalle ja sitten iskee kirivaihteen silmään. On surkuhupaisaa kun 150-senttiset korealaiset donkkaavat Shaqin kumoon ja vievät Kobe Bryantilta pallon viisi kertaa putkeen.

Mikäli tämän kestää – tai aikoo pelata pääasiassa kaveriensa kanssa – NBA Live 09 on mitä mainioin korispeli. Se näyttää hyvältä, kuulostaa mainiolta ja – vastoin viime vuoden asettamia odotuksia – on myös hauska pelata. Tästä on hyvä jatkaa.

Deoksiribonukleiinihappo

NBA Live 09 pistää kerralla uusiksi niin rosteripäivitykset kuin pelaajien ominaisuudetkin. Pari kertaa kaudessa tapahtuvien päivitysten sijaan pelin jokaisella pelaajalla on niin kutsuttu DNA-korttinsa. Sen tiedot kertovat, miten hyvin pelaaja on onnistunut pelin eri osa-alueilla ja vielä merkittävämmin, miten hän on viime aikoina pelannut.

Joka yö päivittyvät arvot tarkoittavat teoriassa sitä, että ruudulla nähtävät pelaajat ovat yhtä hyvässä iskussa ja pelaavat samanlaista peliä kuin heidän oikeat esikuvansa. Idea kuulostaa paperilla pahuksen hyvältä ja on toimiessaan melkoinen jättiloikka urheilupelien saralla. Toimivuutta ei tosin nähdä käytännössä ennen kuin NBA-kauden alettua.

7/10
Lisää luettavaa