Need for Speed: Carbon

Kyseessä on päristelypeli parhaasta päästä.

14.9.2011 21:34

Need for Speed: Carbon on suoraa jatkoa vajaan vuoden takaiselle Most Wantedille. Edellisosan tapahtumien jälkeinen hurja pakomatka tuo pelin sankarin kanjonien ympäröimään Carbon Canyonin kaupunkiin. Tällä kertaa tavoitteena ei ole ponnahtaa pinnalle laittomien katukisojen underground-meiningistä tai kiusata poliiseja, vaan valloittaa koko kaupunki. Kumia polttamalla, kuinkas muuten.

Ihkun pinkkiä

Vaikka peli onkin monella tavalla Need for Speed: Most Wantedin selvä jatko-osa, ainakin sen graafinen tyyli on muuttunut täysin. Edessä on nimittäin taas kerran paluu aiempien pelien synkeään yömaisemaan, jossa aurinkoa tai hymyä ei tunneta. Pimeyttä sävyttävät ainoastaan runsaat neonvärit, joista Miami Vice -tyyppinen pinkki tuntuu olevan se yleisin. Joku tykkää, minä en. Kaupunkia olisi mukava tutkia joskus päivänvalossakin.

Graafisesti peli on muutenkin hieman kaksipiippuista tasoa. Taustagrafiikan taso vaihtelee kehnosta vaatimattomaan, eikä kaupunki juuri saa aikaan ilonkiljahduksia edes arkkitehtuurillaan. Joku huomaavainen kaveri tosin on suunnitellut kaikki kaupungin kadut pitkiksi ja kurvit loiviksi. Ikään kuin varta vasten laitonta katurallia varten.

Autot ja hahmomallit ovat huomattavasti näyttävämpää tasoa. Autot ovat todella hyvän näköisiä, ja niiden liikkeessä on mukana reilusti painoa ja liikevoiman tuntua. Ne myös vaurioituvat nätisti, mikä on tämäntyyppisessä pelissä suuri bonus. Pienemmissä kosketuksissa maalipinta naarmuuntuu ja alta paljastuu komeasti kiiltävää metallia. Suuremmat mällit puolestaan vääntävät peltiä, joskaan Burnout-tyyppisiä katkeamisia tai täystuhoja ei nähdä.

Vanhan laitesukupolven versiot eroavat Xbox 360:stä lähinnä vaisummalla ulkonäöllään. Niitäkin kehtaa kyllä katsella, mutta samanlaiseen graafiseen tykitykseen niistä ei ole.

Kaupungin kingi

Need for Speed: Carbonin keskipisteessä on tarinatila, jossa pelaaja pyrkii valloittamaan koko kaupungin jengilleen. Vallankumousta ei suoriteta aseilla, vaan ajamalla. Kaupunki on jaettu sektoreihin, joista jokaista hallitsee yksi Carbon Cityn monista autojengeistä. Jengien alueilta löytyy kisoja, joihin voi osallistua palkintojen ja suuremman maineen toivossa.

Peli alkaa auton valinnalla. Kaikki Carbonin rassit on jaettu kolmeen luokkaan. Eksoottisten autojen joukosta löytyy kalliita ja harvinaisia unelma-autoja. Muskeliautot ovat jenkkivehkeitä, joissa on vauhtia ja vääntöä hallittavuuden kustannuksella. Trion viimeistelevät tuning-autot, jotka ovat näppäriä ja helposti ohjautuvia eurooppalaisia tai japanilaisia katuautoja. Autoja on yhteensä viitisenkymmentä kappaletta. Uusien autojen valikoima puolestaan sisältää Audi Le Mans Quattron ja Chevrolet Chevelle SS:n kaltaisia helmiä.

Saavutukset uratilassa avaavat lisää autoja ja varusteita pelaajan valitsemaan kategoriaan. Autojen ajomalleissa on reilusti eroa, joten jo pelkällä autotyypin vaihdolla saa peliinsä lisää syvyyttä. Kokonaisuutena kaikki autot ohjautuvat hyvin, joskin pelin liukkaaseen ajomalliin totuttelu kestää hetken. Tämän jälkeen kurveista menee komeasti läpi ovi edellä liikennettä väistellen, eikä ajotuntumassa ole mitään valittamista.

Kaduilla ei tarvitse kruisailla enää yksin, sillä pelaaja saa valita useimpiin kisoihin mukaan siipimiehen. Porukkaa värväytyy juonikuvioiden kehittyessä, ja jokaisella on kisailun ohella joku erikoisala. Joku antaa mukana ollessaan enemmän palkintorahaa, yksi taas avaa uuden kiinnostavan ominaisuuden, Autosculptin.

Autosculpt on kuin monista peleistä tuttu kasvoeditori siirrettynä automaailmaan. Sen avulla autonsa mittasuhteita ja osien kokoa voi skaalailla vapaasti liukupalkkien avulla. Pienellä virittelyllä tylsä tehdasmalli muuttuu kuskinsa haluamaksi katuhirviöksi.

Kisoissa siipimiehet jakautuvat kolmeen kategoriaan. Blokkaajat voi komentaa tönäisemään jonkun kilpailijoista pihalle. Toiset siipimiehet taas osaavat päästää pelaajan autonsa imuun, josta voi oikealla ajoituksella ponkaista ulos hurjiin ohituksiin. Kolmas tyyppi on tiedustelija, joka osaa etsiä pelaajalle parhaat oikotiet. Siipimiesten kykyjä käytetään kuten nitroa ja mittarin latautuminen kestää tuskallisen kauan, joten oikea hetki kannattaa valita tarkkaan.

Siipimiehiä tarvitaan, sillä tekoäly ajaa todella taitavasti ja aggressiivisesti. Virheisiin ei ole varaa, ja yksi kunnon nokkakolari voi viedä varmalta vaikuttaneen voiton.

Kisatyypit ovat pitkälti samaa kauraa kuin ennenkin. Driftausratoja on säädelty ja suuri osa niistä on helvetillisiä käppyröitä. Autot käyttäytyvät driftatessa myös paljon kiikkerämmin kuin ennen, mutta harjoitus palkitaan. Taitavan pelaajan käsissä driftauskisat ovat ratkiriemukkaita.

Homma toimii

Voittamalla tarpeeksi kisoja tietyn jengin alueella pääsee haastamaan sen pomon kaksintaisteluun, jonka voittaja saa kulmakunnan haltuunsa. Kaksiosainen kisa ajetaan kapeilla ja mutkittelevilla vuoristoteillä. Kumpikin joutuu vuorollaan vetämään ja ajamaan takaa. Pisteitä kilisee joko pysymällä vetäjän puskurissa tai jättämällä tämä kauas taakse. Toki kisan voi voittaa myös tuuppaamalla kaverin rotkoon.

Pomot ajavat epäinhimillisen taitavasti, kun taas pelaaja joutuu usein keskittämään koko huomionsa vain hengissä pysymiseen. Pienikin ajovirhe johtaa liekehtivään romuun rotkon pohjalla. Kisat ovat todella näyttäviä ja jännittäviä, mutta myös turhauttavia korkean vaikeustasonsa johdosta. Pelaaja voi joutua myös puolustamaan reviiriään muita jengejä vastaan, joten kanjonit tulevat nopeasti tutuiksi.

Need for Speed: Carbon on hyvä peli, siitä ei pääse mihinkään. Ajotuntuma on kohdallaan, kaupungin valtaus maistuu ja koko touhussa on meininkiä aivan riittämiin. Most Wantedin puhki pelanneet olisivat kenties odottaneet enemmän uudistuksia, mutta toisaalta pelin meininki on nyt paljon parempi kuin ennen. Valittamista ei juuri löydy, joten kyseessä on päristelypeli parhaasta päästä. Juuri sellaista toimintaa, mitä Need for Speediltä sopii odottaakin.

Dooriftuu!

Need for Speed: Carbon on selvästi laittoman katurallin aallon harjalla, sillä peliin on lainattu reippaasti vaikutteita kovin muodikkaista japanilaislajeista. Kyseessä ovat drifting-kuminpoltto ja touge-vuoristoralli.

Initial D -animesarjan ansiosta suosioon noussut touge-ajo käsitetään usein väärin tarkoittamaan kaikenlaista katuajelua. Japanin kielen touge-sana tarkoittaa nimenomaan maalle tyypillisiä kapeita ja mutkittelevia vuoristoteitä, joilla aito laji myös tapahtuu.

Driftaus puolestaan lienee Suomessakin jo tutumpaa. Termillä tarkoitetaan usein kilpa-ajossa nähtyä tapaa liu’uttaa auto kurvista läpi kylki edellä ja kovalla vauhdilla. Alunperin vain ajotyylistä lähtenyt villitys on paisunut kokonaiseksi lajiksi, jossa kuskit ottavat tarkoitukseen rakennetuilla autoilla skabaa siitä, kuka pystyy driftaamaan tuomarien edessä tyylikkäimmin. Driftauspiireissä todelliseksi legendaksi on noussut Toyota AE86 (”Hachi-roku”, kasikutonen), jälleen pitkälti Initial D -sarjan ansiosta.

8/10
Lisää luettavaa